Buy me a river

Ihmisten suhde tilaan vaihtelee kummasti. Jotkut kaipaavat järjestystä ja kurinalaisuutta, minua kontrolloitu maisema ahdistaa. Kävin ensi kertaa kesän jälkeen tänään kävelyllä Aurajoen vastarannalla Koroistenniemellä, ja taas sain hukuttautua siihen rauhaan ja järjettömään avaruuteen joka siellä vallitsee. Joen pohjoisranta on ruohottunutta kumparetta, jonkinlaista niittyä ja satunnaisia puita siellä täällä. Rautatien ja joen väliin jäävä leveä kaistale maata jolla ei sijaitse mitään, joka muodostuu vain korkeuseroista ja tuulesta. Joutomaa, jo pelkkänä ajatuksena kaunis. Surullista että sinne on suunniteltu kaupungin ylläpitämää kävelypuistoa. Hyvin hoidetut polut, varmasti penkkejä, roskiksia, valaisimia. Ja paljon, paljon lisää ihmisiä. Ei siinä mitään, toisaalta. Kannatan sitä että verovaroilla tehdään joskus jotain ihmisiä, ei pelkkää yhteiskuntakoneistoa, varten. Kuitenkin ajatus siitä että ne rannat, niitä kesäisin peittävä kirkkaanvihreä lämmin ruoho, se hiljaisuus jonka rikkoo vain tuuli puussa joka on niin kaukana ettei sitä kunnolla näe, valjastetaan Viralliseksi Virkistysalueeksi. Jättäkää jotain niille jotka kaipaavat luonnolta sitä vähää luonnollisuutta joka vielä jäljellä on. Jättäkää ne vuosien kuluessa maisemaan kasvaneet polut. Jättäkää se hylätty talo jonka pihan villiintyneet puut raapivat kauan sitten valkoisiksi maalattuja seiniä. Jättäkää romahduspisteeseen rapistuneet viljasiilonjäänteet. Kaikkien mielestä ei hyvinkään hoidettu puisto ole sama kuin se luonto jota kukaan ei yritä muokata mielihalunsa mukaiseksi.