Kuudesti kuussa

Silmänkääntövankila, tämä blogi jonka otsikon lainasin työn alla olleesta romaanikäsikirjoituksesta kun ei siellä Educariumin tietokoneluokassa (kotona ei ollut tuohon aikaan nettiä) muutakaan tullut mieleen, täyttää tänään kaksikymmentä vuotta. Tämä on päivitys numero 1468; se tarkoittaa että olen blogannut 73,4 kertaa vuodessa, kuudesti kuussa keskimäärin. Myönnettäköön, että noin puolet päivityksistä on neljän ensimmäisen vuoden ajalta. Mutta ehkä laatu on korvannut määrän. Ei kun ne ovatkin tainneet laskea samaa lehmänhäntää pitkin. D'oh!

Vuosien kuluessa olen aloittanut ja lopettanut lukuisia muita blogeja. Kaikkia en enää muistakaan, mutta joskus laskeskelin että viittätoista eri blogia olen eri aikoina ylläpitänyt tai ollut sellaisissa kollektiivisesti mukana. Tällä hetkellä (semi)aktiivisia ovat ne jotka tuossa sivupalkissa vielä killittävät. Se mitä olen näinä vuosina oppinut, on että toisin kuin luulin, juuri tämä on minulle rakkain tapa kirjoittaa. Ei kirja, ei artikkeli, ei draama. Ajatusten ja sanojen hetkittäinen harkitsematon räiskähtely digieetteriin. Kokeilukeittiö jossa rasva pärskyy ja jauhot pöllyää.

Ajattelinko blogia perustaessani että teen tätä kaksikymmentä vuotta myöhemmin? En tietenkään. Kuka ajattelee niin kauas tulevaisuuteen? Maailma oli silloin erilainen, eikä siitä sen enempää. Olin itsekin aika tavalla erilainen, vaikka ripaus Ugusta on vielä Susanissakin jäljellä. No, tietenkin he ovat molemmat olleet enemmän tai vähemmän läsnä aina.

Jossain välissä kirjoittelin pari kirjaa, valmistuin maisteriksi, hankin ja maksoin pois asuntolainan, perheellistyin, erosin, palasin koulunpenkille. Kaikki kiertää kehää.

Lumi on maassa nyt toista päivää tänään. Siihen jää jälkiä, mahtaako siitä muuta iloa olla.

Sun ikkunas alla, Cusélla

Olipa kerran nuorisopastori. Hän asui kantasolutehtaan lähellä, vuosikertoimissa.

Tämä ei nyt lähde. Aloitetaan uudestaan.

Aamut ovat hankalia. Ihminen kömpii vuoteestaan, raahautuu kirjoituspöytänsä ääreen, rykii ulos itsestään yön aikana kertyneet sanat ja lauseet. Katsoo niiden valuvan viemäriin – siihen vellovaan ajatusmassaan, joka ympärillä heräävän yhteiskunnan välittämättä valuu sinne minne kaikki kuona lopulta ajautuu.

Osallistuin eilen luennolle, jonka aiheena oli lisätyn todellisuuden ja tekoälyn käyttö kirjastomaailmassa. Käytännössä meille näytettiin yksi toisensa jälkeen Metan, Applen ja Nintendon (!) iskevällä musiikilla höystettyjä mainosvideoita. Kun yksi luentoon osallistujista videoiden ja täten myös luennon päätyttyä kysyi miten tällainen teknologia tulee käytännössä näkymään kirjaston toiminnassa, vastattiin kiertelemällä. Esimerkkejä ei oikein löytynyt, kunnes lopulta saimme kuulla, että asiakkaan kysymän kirjan voi tätä lisättyä todellisuutta käyttämällä löytää nykyistä vähän nopeammin.

Teknologia vie meidät helvettiin. Anteeksi, piti sanomani "vei".

Kahvisi on kuksassani

Viikolla jona palasin kesäharhailuiltani tänne kaupunkiin, makuuhuoneen ikkunan sälekaihdin putosi kiinnikkeiltään. Tämä tapahtui elokuun ensimmäisellä viikolla; muistan sen siitä, että setäni, jolla oli kampurajalka ja vastenmielinen tapa vihellellä kaikille kadulla näkemilleen vastakkaisen sukupuolen edustajille, oli silloin vielä elossa. Oli iltapäivä, huoneessani jo hämärtyi. Halusin valoa, joten tempaisin kaihtimen narusta. Sen sijaan että olisi noussut kuuliaisesti kohti katonrajaa, ikkunalasien välissä sijaitseva kaihdin tuolla hetkellä sanoikin raks, nytkähti, ja putosi tömähtäen paikalleen, jossa, nyt kun setäni hautajaisistakin alkaa olla jo niin kauan että haudalle istutetut ruusut ovat pudottaneet paitsi terälehtensä, myös piikkinsä ja kaikesta päätellen halunsa elää, yhä sijaitsee. Olin luonnollisesti yhteydessä huoltoyhtiöön heti tapauksen jälkeen.

"Jaa'a, kuulostaa siltä että on kaihdinfirman homma", huoltomies minulle sanoi. Hän kuulosti kiireiseltä, kuulin hätääntyneen naisäänen huutavan jotain keskustelumme taustalla. Toisaalta minunkin asuntoni ikkunoihin tuolloin lyönyt tuuli kuulosti ihmiseltä. Villiltä, rakastettavalta ihmiseltä, hullulta ja kauniilta.

"Pistän niille tilauksen työstä, tulevat sitten omalla aikataulullaan", huoltomies jatkoi. Tuo aikataulu on nyt antanut odottaa itseään neljännesvuoden, enkä sano etteikö se universaalissa mittakaavassa olisi yhtä perhosen siiveniskua mitättömämpi ajanjakso, enkä tämän vuoksi ole jaksanut olla yhteydessä huoltoyhtiöön asian suhteen uudestaan. Kaihtimeton ikkunani on oikeastaan tarjonnut miellyttävän aitiopaikan tarkkailla talomme takapihalla ilta illan jälkeen jalkapalloa pelaavien aaveenkaltaisten lapsihahmojen touhuihin, ilmeettöminä ne juoksevat, taklaavat, potkivat, torjuvat, katoavat aina lopulta usvana iltatuuleen.