Isona musta tulee sisällöntuottaja

Tarpoessani tänä aamuna lumituiskussa Pitäjänmäen kirjastolle – luonnollisesti pysähdyin matkalla kuvamaan Strömbergin puiston vesiputouksen jäisiä kuohuja – päätin: onhan se nelisen vuotta blogin kesätauoksi jo vähintäänkin riittävä. Niinpä Run / Stop – Restore teki paluun. Vanhenen, asiat hiipuvat muistista, siksi taon havaintojani talteen. Eikä muuten ole niiden havaintojen perusteella tietokonepelaaminen nykyään niin kuin ennen. Oletan, koska enhän minä tiedä. Joystickeja ei nykynuorilla ainakaan ole.

Myös Pieniä ihmeitä on viime viikot ollut aktiivinen. Kun on ollut tylsää, olen paennut Marvel-kokoelmani pariin. Vai oliko "tylsä" se sana mitä hain? Taisikin olla "byrokratiahelvetti" se mitä kuluneeseen pariin kuukauteen on mahtunut. Työkkärin mielestä käyn töissä, itse voin kohtalaisella varmuudella sanoa että en käy. Joten tässä sitä sitten roikutaan kaikkia niitä tukia vailla, joiden avulla kuulemma tässä maassa on ihan liian helppo elellä. Olisipa!

No, työhakemuksia raapustellessa jää tosiaan aikaa myös blogeille.

Iltapäivällä tarvoin sitten uudestaan lumimyrskyyn, tällä kertaa Etelä-Haagan kirjastoon. Muitakin tauolla olevia blogeja palaili mieleen, mutta antaa niiden nyt toistaiseksi uinailla vielä.

Loistaahan valosi yhä

Seuranani on tänään kissa.

Ei muita eläviä olentoja
näiden seinien sisäpuolella, 
eikä seuraavien.

Siellä isossa maailmassa lienee valoisampaa nyt.

Katuvalot ei siellä sammu...

Mutta mitäs minä.

Kun on maaliskuun puoliväli,
ja ikkunan takana sinitiaisia.

Pesen parvekkeen lattian, jynssään juuriharjalla.

Vaihdan ruukkukasvien mullan.

Sinä katselet minua pilvistä,

olet epämääräisen surullinen.

Naapuritontin työmaan ylle levitetty muovi lepatti tuulessa

kunnes lopulta irrotti otteensa kello 17.28 ja 

leijui Huopalahdentiellä liikennevaloissa odottaneen bussin katolle.

Niin että mitäs.

Nyt on pimeää, tähdet ovat hiljaa,

katselen kissa sylissäni niiden värinää

ja kun me olimme kaikki niin kauniitakin