Mukavaa miten yliopiston tietokoneluokat alkavat taas tyhjetä vuoden lähetessä loppuaan. Täällä on tilaa hengittää, jokaisen koneellaan naputtelevan ihmisen kummallekin puolelle jää yksi tyhjä työtila. Voi ojentaa kätensä sivuille ja venytellä. Kirjoitan virtuaaliyliopiston kirjallisuuskurssin lopputyötä, jonka viimeinen palautuspäivä on syntymäpäivästäni seuraava eli melko pian. Mutta en minä murehdi, en siitäkään huolimatta että välillä päädyn - näiden kiusallisten kiinteiden yhteyksien päässä kun juuri nyt olen - jonnekin aivan muualle kuin pitäisi, esimerkiksi Lorem Ipsumiin tai Provokaatioon.
Täällä pystyisi nukkumaan. Ihan todella tähän kymmenien tietokoneiden huminaan saattaisi nukahtaa, kääriytyisi pieneen kerään pöydän alle lattialle ja nukkuisi, nukkuisi, näksi unta suurista pulleista sienistä jotka kasvavat kuivan maan halkeamista ja imevät itseensä ilmasta kosteutta, jonka puhaltavat sitten kovalla voimalla sateenkaarenvärisiksi pilviksi taivaalle. Tai sitten täällä voisi pelata pasianssia, tunti toisensa jälkeen klikkailla kortteja, kuinka kauan kestää pelata tuhat erää Windows-pasianssia? Joskus tuntuu että voisi ihan hyvin olla parhaillaan tekemässä jotain aivan muuta kuin mitä juuri nyt tekee. Mutta sellaista se on, toisinaan.
"Life is a short warm moment
and death is a long cold rest"
(Pink Floyd)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti