21.1.05

Tonto?

Eilen sain tekstiviestin, joka kokonaisuudessaan kuului: "Noh noh! Kuulenko viestissäsi ankeutta ja surkeutta?". En voinut kieltää, tai en ainakaan suorilla kieltosanoilla, vaikka toisaalta olisin halunnut. Pois minusta ankeutta ja surkeutta muihin ihmisiin levittävät tekstiviestit, jotka yleensä saavuttavat kohteensa juuri kiusallisimpina mahdollisina hetkinä. Vain hetkeä myöhemmin puhuimme puhelimessa, ja sain ravinto-ohjeita. Myönnän että joskus hävettää kun ei aikuinen ihminen osaa edes syödä terveesti. Mutta kahvi ja suklaa ovat niin helppoja! Ja makaroni, täältä ikuisuuteen. Olin silti puhelun jälkeen pitkään hyvällä tuulella, se oli kuin käden hipaisu poskeen. Tänään käsittelimme harjoituskurssilla Nalle luppakorvasta kertovaa tekstiä samalla hetkellä kun puhelimeeni ilmestyi viesti, jossa mainittiin Nalle luppakorva. Viesti ei liittynyt millään tavalla oppituntiin. Huomaan jälleen yrittäväni etsiä maailmasta epäjohdonmukaisuuksia, jotka paljastaisivat ettei ole olemassa muuta kuin kooma. Ja. Sairaala. Sänky.

Eilen sain tekstiviestin, kokonaisuudessaan: "Noh noh! Kuulenko viestissäsi ankeutta?". En voinut kieltää, suorilla kieltosanoilla, vaikka toisaalta. Pois minusta ankeutta ja surkeutta ihmisiin levittävät tekstiviestit, yleensä kohteensa kiusallisimpina mahdollisina hetkinä. Myöhemmin puhuimme puhelimessa, ja sain. Myönnän että joskus hävettää kun ihminen osaa syödä terveesti. Mutta kahvi ja suklaa ovat niin helppoja! Ja makaroni, täältä aikuisten ikuisuuteen. Olin silti puhelun jälkeen pitkään hyvällä ravinto-ohjeella, se oli kuin käden vain hetken hipaisu poskeen. Tänään käsittelimme harjoituskurssilla Nalle "saavutus" luppakorvasta kertovaa tekstiä samalla hetkellä kun muihin puhelimiin ilmestyi viesti, jossa mainittiin Nalle "halu" luppakorva. Viesti ei liittynyt millään tavalla ainakaan oppituntiin. Huomaan jälleen yrittäväni etsiä maailmasta surkeutta ja epäjohdonmukaisuuksia, jotka paljastaisivat ettei olemassaoloon kuulu muuta kuin kooma. Sairaala. Sänky.

Eilen anis-tekstiviestin, kokonaisuudessaan: "Noh noh! Kuulenko viestissäsi gloom?".
"En" voinut kieltää, suorilla kieltosanoilla, vaikka alatasot. Pois minusta depression ja surkeutta ihmisiin levittävät tekstiviestit, yleensä kohteensa kiusallisimpina mahdollisina kenkinä. "Myöhemmin" puhuimme puhelimessa, ja lapistus.
Myönnän että "joskus" hävettää kun ihminen osaa syödä terveesti. Mutta viha ja suklaa ovat niin helppoja! And makaroni, täältä aikuisten ikuisuuteen. Olin silti puhelun jälkeen pitkä nenä ivan hetkenä poskeen. Tänään käsittelimme harjoituskurssilla Nalle "avatussu" luppakorvasta kertovaa text, massah, samalla hetkellä kun muihin puhelimiin ilmestyi viesti, jossa mainittiin Nalle "halu" luppakorva. Viesti ei liittynyt no way ainakaan oppituntiin. Huomaan että eläjälleen on vaikea yrittää setiä maailmasta surkeutta ja epäjohdonmukaisuuksia, jotka bare ettei olemassaoloon kuulu muuta kuin kooma. Sairaala. Magister. Kynä.

Eilen vikonaisteksti. -> "Noh noh! Goom?".
"En", kielsin, suorilla kieltosanoilla, solat, salat.
Podpr. (jne.) puhelimessa ja lapistus. Myönnän että ihminen osaa syödä terveesti.
Mutta halkilaavus! And makaroni, ikuisuuden jälkeen nenä poskella. Nalle, massah, sammal. Viesti, jossa mainittiin "halu". No way nipputonit. Vaikea yrittää sietää maailmassa surkeutta ja epäjohdonmukaisuuksia, alasti siitä ettei olemassaoloon kuulu muuta kuin arkaomalasi. Magister.

Fgeh? Ujopaisteksti. "Ong ong? Enni!".
"En ni, silken. Lasat. Taas, rovot, ravot. Podpr!
Ankaroni! Jokuisuuden kömieen, opas. Sammal, sammal, sammal. "Halu"
No way. Ojoontuneet. (alastisiksiettäolemassoloonkuuluu)
Geister.

Njatakh! "Ow ow."
"E lasan kadet." Podq.
Bolbarame! Sammal. "Ha"
Gis.

Njataas!

Njataas!

Njataas!

auf jaba



Ei kommentteja: