Sivuja leopardinnahkakantisesta päiväkirjasta

"Kuka se tyyppi oli josta sä puhuit sun kavereitten kans tänään luennon jälkeen?"

"Yks meidän opiskelijoista, näit sä sen muutaman kerran syksyllä. St. Tomas Mesmerizé."

"Ai se. Eiks se ollut jotenkin sekaisin päästään."

"Tavallaan. Se oli naimisissa ja sen vaimo lähti, mitä ne olis ollut yhdessä, viis vuotta ainakin. Se ei päässyt siitä yli koskaan."

"Viis vuotta? Eiks se oo aika nuori?"

"No, nuorena menneet. Eihän ne kestä. En mä sitä niin hyvin tunne, siinä on käsittääkseni yks sen ongelmista. Kukaan ei kovin hyvin tunne sitä. Se on aika etäinen. Ei siitä ota selvää. Lisäks se kirjoittelee verkkoon päiväkirjaansa ja ymmärrettävästi monia kiusaa se. Sillä on tapana sanoa asioita turhan suoraan. Se on aika kiusallista jos ei sitä ihmistä tunne kunnolla."

"Ai niin. Mäkin luin niitä joskus syksyllä, mutta en mä tajunnut mitä se selitti."

"Harva täysin tajuaa. Kai se yrittää sanoa jotain oleellista maailmasta. Se homma kiteytyy siihen että se rakastaa yhä sitä entistä vaimoaan. Eikä se voi sanoa sitä sille. Ja sitä se sitten kiertelee. Veti viinaa koko kesän ja kärsinyt syksystä asti krapulaa. Piruparan ens kesä sais olla vähän parempi."

"Mä käsitin että se veti jotain kovempiakin kesällä."

"Ää, ne on puheita vaan. Mutta oli se aika eksyksissä. Antoi elokuussa yhden miehen iskeä itsensä ja meni sänkyyn sen kanssa, ei sille ollut väliä sillä kuka siitä piti kiinni. Se halus ihmistä lähelleen. Mut sit se ahdistui siitä ettei se voinut kertoa kellekään, kun kaikki meikäläiset tietää sen tyypin kenen kanssa se oli ja siitä olis vaan taas tullut sanomista."

"Siltähän tuli kirjakin joskus, eikö?"

"Huhuja mäkin oon kuullut, muttei sitä kirjaa kukaan oo nähnyt. Se on vaan niitä sen juttuja. St. Tomas Mesmerizéllä on aika isot jutut joskus. Tuskin itsekään muistaa mitä kaikkea on puhunut ja kenelle. Se on joku torjuntamekanismi. Elää muita elämiä kun omaa ei jaksa."

"Jonkinlaista avunhuutoa."

"Jumalauta, se jätkä on kävelevä avunhuuto."

"Mun mielestä se oli ihan kiva ainakin silloin syksyllä kun mä sen näin."

"Älä luota siihen. Se on niin täynnä paskapuheita ja lupauksia, se on epätoivoinen ja hakee ihmistä kaikkialta, liimautuu kiinni ja imee tyhjiin. Mä oon nähnyt niin käyvän. Ei se kontrolloi itseään enää lainkaan. Ei sitä oo kovin paljon näkynyt viime aikoina, mikä on ihan hyvä. Sen pelkkä läsnäolo rupes välillä ahdistamaan."

"Mikä sen liiton rikkoi?"

"En mä tiedä. Ei kukaan oo edes nähnyt sitä vaimoa. Joku epäili kerran että sekin olis vaan keksitty juttu. Vitustako sen tietää. Se on oikeesti aika pelottava hahmo. Kulki yhden helvetin hyvännäköisen goottimuijan kanssa kesällä, mutta on sen jälkeen ollut taas yksin. Huhuja liikkuu että olis aika nolosti sekin juttu päättynyt."

"Älä saatana."

"Mä oon joskus lueskellut niitä sen nettijuttuja, eli on se olemassa yhä. Mullahan on itellänikin sellanen pseudopäiväkirja, Silmänkääntövankila."

"Siis hetkinen, mä luulin että sen St. Tomasin sivu oli -"

"Ai mikä?"

"No siis... Mitä se sitten kirjoittaa jos sun sivun nimi on -"

"Hämmentääkö?"

"Mä en oo enää yhtään perillä että mistä tai kenestä sä puhut."

"Hyvä. Se oli tarkoituskin. Haluttaisko sua vielä kerran?"

"En mä nyt halua. Sä sekotit mun pään sillä tyypillä. Pidetään vähän taukoa."

"Sure thing honey. Rakastatsä mua?"

"Pelottava kysymys."