9.1.05

Silmänräpäyksiä, osa 28

Minä naureskelin aikanaan heille, huuhaaihmisille, rajatietoväelle. Opistolla heitä oli, minun enkelini Heli ja ne kaikki muut unineen ja tarot-kortteineen, metsänhenkineen ja energiavirtoineen. Ja ufoineen myös.

Okei.

Heinäkuinen pelto, ei kaukana meidän kotoa, pienen hiekkatien päässä. Minä en todella muista mitä tein siellä, miksi olin yksin, miksi aamuyöllä. Muistan että jalkani upposivat pellon saveen ja se tuntui kylmältä ja märältä, erittäin väärältä.

Taivaalle piirtyi kaari, siisti, ei höyrykaari kuten suihkukoneista, jonkinlainen kimalteleva ja hiljalleen näkyvistä katoava kaari. Sen päässä oli harmaa soikion mallinen alus, ikkunarivi kiersi sitä kuin vyö. Se tuli lähelle, hyvin lähelle, eikä pienellä ihmisellä jonka maailmankuva murtui ollut aikaa ajautua paniikkiin, ei käynnistynyt elimistön hälytystila niinkuin silloin Fiatissa. Ainoa mikä kävi mielessä oli että se tulee päin, se saatana tulee...

Minä en herännyt sängyssäni säpsähtäen. Minä vain istuin alasti seinään nojaten päiväpeitteen päällä ja minun jalkani eivät olleet savessa mutta niitä housuja jotka minulla oli edellisenä iltana - ja siellä pellolla - ollut yllä ei sittemmin enää nähty.

Minä kerroin Juhalle siitä kaksi yötä myöhemmin mökillä. Hän ihmetteli sitä että poltin. Vasta silloin huomasin itsekin. Meillä kotona ei kukaan polta, minä en ole koskaan elämässäni ostanut tupakkaa ja minulla oli takkini taskussa rasia kuitenkin. Neljännen puoliväliin asti olin päässyt kuin vanhasta tottumuksesta.

Savu leijaili mökin kuistin kattoon harmaina soikion muotoisina pilvinä.

Ei kommentteja: