5.1.05

Taas "Vuoden"

Eletään taas niitä aikoja kun on tapana valikoida vuoden mikämilloinkin. "Vuoden levy". "Vuoden urheilija". "Vuoden kulttuuriteko". Minä tunnustan pekkaa pahempana olemattomuuteni ja liityn kärrypolulla vaappuen eteenpäin nitistelevän karavaanin jatkoksi.

Hei hetkinen? Eikö se just äsken sanonut ihan samaa? Toki. Tämä vain todistaa sen, että kuljemme alati samaan pisteeseen palaavissa ympyröissä. Sykl sykl. Mikään ei voisi olla turhempaa kuin valikoida eri asioita jotka ovat "vuoden", ja juuri siksi paneudun aiheeseen ennennäkemättömällä pieteetillä. Tehdäkseni asiat itselleni vielä vähän hankalammaksi, käytän ainoastaan samoja kategorioita kuin viime vuonna, jolloin ne tietenkin syntyivät syystä että juuri niistä sattui olemaan silloin mielessä jotain valittavaa. Aijai, tästä tulee hauskaa. Ja pitkää. Olen pahoillani.

[Kesätoimittajan nasevahko asianselvennys: Nämä vuoden parhaiden asioiden valinnat edustavat monilta osin juuri sitä kyynistä ja kärmesmielistä Ugusta, jonka monet toivovat ryömivän sen saman wc-pöntön kannen alle josta se on joskus esiinkin puklattu. Mikäs ihme se toisaalta on. Vuosi 2004 oli Uguksen elämän ylivoimaisesti huonoin vuosi; ellei hänellä olisi ollut ystäviä, niin kasvokkain kohdattuja kuin netin kautta tavattuja, hän ei olisi pysynyt pinnalla. Hän pyysi minua välittämän kiitoksensa kaikille jotka katsovat olleensa mukana, pojunen on vielä sen verran ujo ettei kehtaa itse sanoa.]

Silmänkääntövangin vuoden 2004 "vuoden", olkaa hyvä:

Vuoden levy: Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir blues / The Lyre of Orpheus
Harvoin törmää tupla-albumeihin, joissa ei ole mitään vikaa. Monin tavoin tämä on aivan yhtä nerokas teos kuin Caven vuoden 2001 No more shall we part, eri tavoin tosin. Tiedän että jos tämä olisi ollut tripla, siitä ei olisi siltikään löytynyt mitään vikaa.

Vuoden tietokonepeli: CCS64 v3.0
Ei siis varsinaisesti peli, vaan ensimmäinen lähes 100% toimiva Commodore 64 -emulaattori, jonka olen kohdannut. Netistä saa imuroiduksi pelejä sadoittain. Tämä löytyi vasta joulukuussa, ja vaikutus tuntuu suuremmin vasta tämän vuoden puolella. Nyt jo tiedän että se vaikutus on oleva suuri.
Pistesijalla: Astral arrows

Vuoden elokuva: Kaufman & Gondry: Tahraton mieli
Tämä saattaa olla paras ei-David-Lynch-elokuva jonka olen koskaan nähnyt. Tämä korvaa kaikki muut koskaan tehdyt ihmissuhde-elokuvat. Niitä ei myöskään tarvitse enää koskaan tehdä. Jim Carrey nousi näyttelijäsuosikkieni listalle, Kate Winslet jo oli siellä. Charlie Kaufman on taas kerran - [Kesätoimittaja poikkaisi vuodatuksen]
Pistesijalla: Kill Bill

Vuoden animaatio: Treevil
Näin sen alkuvuonna animaatioillassa ja kesällä tv:stä, jolloin nauhoitin itselleni. Lumoaa yhä vaan.

Vuoden kirja: Jeffrey Eugenides: Middlesex
Joskus kirja on niin hyvä, että kun on sen lukenut, on se pakko mennä ostamaan itselleen (no, vasta pokkaripainoksen julkaisun jälkeen sentään...) ihan vain siitä ilosta että saa hyllyynsä hyvää kirjallisuutta.

Vuoden "rahat pois tyhmältä kansalta": Leffojen DVD-versiot
Selittäkää minulle, oi viisaammat, miksi joidenkin mielestä elokuva on alkuperäistä teatteriversiotaan parempi jos siihen on dvd:tä varten lisätty tunnin verran sitä samaa jauhantaa kuin mitä siinä alkuperäisessä leffassa oli jo ihan helvetisti liikaa? Tylsä on tylsää vaikka sitä olisi kuinka monta tuntia ja sen myisi kuinka koreassa paketissa tahansa. (ja kaikkihan arvaavat mitä trilogiaa tarkoitan? kyllä kyllä, juuri sitä jonka extended versioilla voi kiduttaa itseään jo ainakin puolen vuorokauden verran putkeen! AARGH!)

Vuoden riesa: Valintatalon X-tra-riisin mukana myytävät hyönteiset
Olivathan ne söpöjä, mutta tuhosivat kahden kesälomaviikon aikana koko ruokakaappini sisällön ja jatkoivat sen jälkeen leviämistään asunnon jalkalistojen alle. En ole sittemmin ostanut riisiä. Mistään. Enkä osta. Koskaan.

Vuoden henkinen & fyysinen ääriraja:
Koko vuosihan on ollut yhtä henkistä äärirajaa hauskasti heilahdellen, joten en ala sen paremmin tätä asiaa erittelemään. Fyysiseksi selviytymistarinaksi kelvannee heinä/elokuinen vatsakipu, jonka etenemistä lukijani henkeään pidätellen seurasivat ja jonka diagnoosin viimein paljastan: massiivinen revähdyksen aiheuttama vatsanseudun lihastulehdus. Oli kivulloinen. Kahden viikon tauoton lihallinen iloittelu vaatii tässä iässä jo veronsa. [kesätoimittaja olisi mielellään sensuroinut äskeisen lauseen]

Vuoden yllättävin suksee: Silmänkääntövankilan huikeat lukijamäärät
Keväällä huitelin jonkin aikaa Pinserin listan top 80:ssä. Sitten päätin alkaa tilittää henkilökohtaisuuksiani ja suuri osa lukijoista katosi kuin tuhka. Kiitos silti kaikille mukana olleille. Kyllä tämä tästä vielä... ihan totta hei...

Vuoden tv-sarja: Days of our lives
Ei epäilyksen varjoa tästä asiasta. Kuinkahan monta jaksoa vuoden aikana katsoin? Varmaan sarja on jo nyt noussut jaksomäärältään eniten katsomakseni koskaan. Pelasti minut henkisestä sudenkuopasta useammin kuin on mahdollista laskea, mistä olen sille ikuisesti kiitollinen. Kuulostanee lievästi erikoiselta, mutta Päivien viemää on oleellinen osa sitä selviytymisprosessia jonka läpi olen tänä vuonna joutunut käymään. Joskus apu löytyy hämmentävästä suunnasta.

Vuoden muu ohjelma kuin fiktiivinen tv-sarja: Big brother
Vaikka mistäpä minä voisin tietää onko tämä fiktiivinen vai ei. Meistä kukaan ei voi sitä tietää. Tänä keväänä alkaa kuulemma suomalainen BB, voi kun kiva, voi sitten jättää senkin katsomatta.
Pistesijalla: Late night with Conan O'Brien

Vuoden uni: Evil dead
Väkivaltainen mutta kaunis, ja on näillä molemmilla ansioillaan ehdottoman oikeutettu saamaan tämän hopeanhohtoiseen aamu-usvaan hajoavan auringonvalon muotoisen palkintopokaalin.

Vuoden ennakkoonsuunnittelemattomin rupeama: Luovan kirjoittamisen aineopintojen aloittaminen
Sitten vaan yhtäkkiä huomasin olevani siellä. Kivaa on ollut, paitsi se yksi kurssi joka oli luokattoman huono.

Vuoden kutsumanimi: (sensuroitu)
Mutta kiitos kuitenkin, Carm. Hiveli kovasti miehisen miehen itsetuntoa.

Vuoden päivä:
Siitäkin huolimatta että itse vuosi oli enimmäkseen ahdistusta, nousee tämän kategorian voittajaehdokkaiksi useampikin vaihtoehto joista valita. Oliko vuoden päivä se helmikuinen päivä jona minä ja C kävelimme ympäri Kokkolaa 25 asteen pakkasessa ja päädyimme epämuodostuneiden eläinten museoon (vierailijoiksi, ei näytille!)? Toukokuulta löytyy kaksikin ehdokasta; opiskelijajoukkomme ruotsinlaivamatka tai osittain saman seurueen upealla säällä siunattu retki Vepsän saareen. Ei, noiden molempien pohjavire oli sittenkin liian ahdistunut kaikista hyvistä muistoista huolimatta. Jossain syvällä asuu katkeruus ja se ei ole kaunista katsella. Juhannus on varsin varteenotettava ehdokas. Ehkä se tosiaan oli vuoden päivä; sikälikin että oli pisin ja kaunein. En keksi pohtimallakaan mitään ikävää siitä. Toisaalta heinäkuukin sisälsi monta hyvää päivää, esimerkiksi Carmabalin syntymäpäivän, ja varsinkin yötä; niistä yhden vietimme Kokkolassa hautausmaalla. Hmm, sanoisin, ja nyökkäilisin tietävästi. Vielä elokuussa vietin venetsialaisia, taas siellä Pohjanmaan perukoilla. Se oli hyvä ja lämmin päivä, päättyikin ilotulitukseen.
Vaan kyllä vuoden päivän palkinnon on sittenkin ansainnut juhannus. Se on monista viime vuoden hyvistä päivistä ainoa jonka muistot eivät ole jälkeenpäin tahriintuneet. Eiväthän?

Vuoden "tämä on todella käynyt kuolettavan tylsäksi jo vuosia sitten": Kannan (joko myönteisen tai kielteisen) ottaminen mihin tahansa Yhdysvaltoihin liittyvään asiaan
Hohhoijaa.

Vuoden kulttuuriteko: Days of our livesin aamu-uusinnat nelosella
Pelastivat monta aamua. Mutta miten käy nyt kun nämä uusinnat lakkautettiin tämän vuoden alusta, kirous ja kuolema!
Pistesijalla: RAPA 2

Vuoden keikka:
En käynyt ainoallakaan keikalla koko vuonna.

*

Siinä ne taas olivat. Kylläpä kuulostankin nykyisin kylmältä ja pisteliäältä. Tiedän ettei se pue minua. Älkää pelätkö, palaan ihan kohta taas kivaksi. Tämä on vain vaihe.

Ei kommentteja: