16.1.05

Sade raahautui sisään

Minä pidän listoista. Pari kuukautta sitten onnistuin yrittämättäkin aloittamaan tällä kirjalistallani muoti-ilmiön, jossa kaikki listasivat kirjahyllynsä tähtihetkiä. Nyt seuraa saman musiikkiversio ja mitenköhän käy? Haaste on kovempi, koska musiikkiaan listaavat kaikki ja vaarana on hukkua massaan. Onneksi siis kävellessäni eilen ainejärjestömme hallituksen vallanvaihtotilaisuuden jälkeisiin vapaamuotoisiin bileisiin (or somesuch) keksin paitsi käyttää kaikkien listaamieni äänitteiden kuvailemiseen vain kolmea sanaa; eikä tässä vielä kaikki. Koska olen kirjallinen ihminen, keksin myös jokaiselle levylle kirjallisen vertauskohdan. Aloin pohtia näitä äänite/kirja-yhteensopivuuksia Rehtorinpellonkadulla, ja päätepisteeseeni Kaskenkadun alkupäähän päästyäni oli lista valmis. (Ei se niin kovin pitkä matka ole) Ja jotkut vielä ihmettelevät miksi kuljen aina kaupungilla lasittunein katsein ja huomaamatta ketään tuttuja? Ei sillä että tämä pohjustukseni olisi ollut erityisen merkityksellinen. Itse lista on syntynyt jo kuukausia sitten ja voin sen hyvillä mielin allekirjoittaa yhä vain.

Äänitekokoelmani kymmenen ehdottomasti vaikuttavinta teosta kolmella sanalla kuvailtuna ja sisältäen kirjavertauksen:

1. Boingo / Boingo
Kaikensisältävä. Majesteettinen. Tosi.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Robert Shean & Robert Anton Wilsonin The Illuminatus! Trilogy.

2. Nick Cave & The Bad Seeds / No more shall we part
Kaunis. Täydellinen. Vavisuttava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin.

3. Pink Floyd / Wish you were here
Poisvievä. Paljonsanova. Paljonantava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Musta torni -sarjan ensimmäinen osa.

4. Tori Amos / From the choirgirl hotel
Uhkaava. Paljastava. Syleilevä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi yhdistelmä kolmea suomalaista kirjaa: Olli Jalosen Kenen kuvasta kerrot, Annika Idströmin Veljeni Sebastian ja Kirsti Ellilän Usko, toivo ja kuolema.

5. Pink Floyd / Animals
Pelottava. Raju. Ahdistava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Stephen Kingin Hohto.

6. Absoluuttinen Nollapiste / Neulainen Jerkunen
Nyrjähtänyt. Leikkivä. Täysinymmärrettävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Flann O'Brienin Kolmas konstaapeli.

7. Björk / Homogenic
Katharttinen. Kylmä. Lämmin.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Peter Höegin Lumen taju.

8. Chroma Key / Dead air for radios
Unenkaltainen. Lohduttava. Vainoava.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Iain Banksin A Song of stone.

9. Absoluuttinen Nollapiste / Suljettu
Vaikuttava. Hiljentävä. Merkittävä.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla.

10. Nick Cave & The Bad Seeds / Abattoir blues & The Lyre of Orpheus
Kattava. Elämänsisältävä. Osuva.
Jos tämä olisi kirja, tämä olisi John Irvingin Kaikki isäni hotellit tai Roald Dahlin Rakkaani, kyyhkyläiseni.

Ei kommentteja: