"Odota. Ole ihan hiljaa. Ei sinun välttämättä tarvitse ajatella."
Minä odotin. Mutta ehkä tieto siitä, että loppujen lopuksi olin pelännyt niin monta vuotta, sai minut hermostumaan.
"Pitäisikö-" minä sanoin.
Hän sähähti kuin kissa ja käänsi selkänsä. Tuntui kuin valo olisi imeytynyt ikkunasta takaisin ulos.
"Odota", minä kuulin nyt itseni sanovan. Ajattelin ehkä että asiat vielä palaisivat siihen pisteeseen jossa ne olivat olleet.
Nyt, paljon myöhemmin, nauran väsyneesti sille lapselle joka vielä tuolloin olin. Mutta yhden asian olen kuitenkin oppinut. Minä odotan, ja olen ihan hiljaa niin tehdessäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti