Heittäydyinpä eilen saunan jälkeen suurelle pehmoiselle (kaikki on suhteellista) sohvalleni löhöämään mukanani pullollinen hyvin jäähdytettyä Pepsi twistiä. Nappasinpa käteeni kaukosäätimen eli leikkisästi myös nimellä "kake" tunnetun kummallisen tehokkaasti pattereita syövän vimpaimen. Aloinpa vaihdella kanavoita tiuhaan tahtiin koska kun on siinä tilassa missä koko päivän vuoron perään lukemista ja kirjoittamista harjoittaneena on, ei enää kykene keskittymään mihinkään seitsemää sekuntia pidemmäksi aikaa ja kun vielä ruokkii itseään siinä tilassa suurella määrällä kofeiinia on syytä olla pysähtymättä mihinkään sillä jos pysähtyy saattaa leimahtaa tuleen. No kuitenkin. Huomasin sitten kolmoskanavan ohi kelatessani että alkamassa oli hauskasti nimetty ohjelma Tilt.TV. Kas vain, nytpä jaetaan palkintoja vuoden peleille. Mikäpä tässä, tuumasin, otin hieman mukavamman asennon sohvalla (se oli aika pirun mukava jo valmiiksi) ja jäin katselemaan. Tiltissä kun kuvat vaihtuvat kuitenkin sitä tahtia että kanavasurffailijan on vaikea kyetä samaan; ja säästyvätpä ne kaken paristotkin.
Minä en ymmärrä nykyisistä tietokonepeleistä mitään. En käsitä esimerkiksi sitä, miksi joku on aikanaan nähnyt hyvänä ideana sen, että tasohyppely, maailman kaksiulotteisin peligenre, on vaatinut tulla päivitetyksi kolmiulotteiseen muotoon. Okei, minun pelikoneeni on ollut, ja onkin niin kauan kuin siinä henki pihisee eli muuntaja ei paukahda, Commodore 64. On minulla PC:kin, mutta se on ostettu vuonna 1998, oli jo tuolloin alitehoinen, eikä siinä ole lainkaan cd-asemaa joten pelaapa sillä sitten. Doom pyörii, ja Civilization, se EGA-grafiikkainen ainoa oikea versio. Kyllä kyllä, minä olen juuri tätä rasittavaa "ainoa oikea" -tyyppiä. Monet asiat ovat minulle niitä "ainoita oikeita". Se tarkoittaa sitä että minä itse olen kasvanut näiden asioiden parissa, ja ne ovat juurtuneet minuun sen verran syvään että on mahdoton kuvitella minkään korvaavan, oli kyseessä miten paljon uudempi ja hienompi hyvänsä, koskaan asettuvan sen vanhan ja hyvän paikalle. Minun aikanani roolipelit eivät olleet sellaisia 3D-räiskintöjä kuin eilisessä Tiltissä vuoden roolipeliksi nimetty Star Wars -aiheinen tekele (en muuten sivumennen sanoen pidä yhdestäkään Star Wars -elokuvastakaan), ne olivat ikonimaisella palagrafiikalla toteutettuja Ultimoita, joissa mentiin mielikuvituksen voimalla pidemmälle kuin yksikään grafiikkapiiri vielä nykyäänkään kykenee viemään. Ja entäs sitten tämä Viewtiful Joe? Jos minun aikani pelit olisivat olleet yhtä sekavan näköistä välkytystä olisin lopettanut pelaamisen. Mitä on tapahtunut kaikelle mukavan yksinkertaiselle? Missä ovat ne ajat kun tärkeintä oli se että peli toimi, että siinä oli idea jota kukaan muu ei ollut käyttänyt ja ettei sitä pelannut läpi yhdessä viikonlopussa. Jos 80-luvulla maksoi pelistä 50 silloista markkaa ja oli saanut sen pelattua läpi muutamaa kuukautta myöhemmin niin nykyisten pelien samat luvut ovat 50 euroa ja parisen vuorokautta. Hetkellisyys on muuttanut pelaamisen luonteen. Kansa kaipaa nyt visuaalisuutta; suunta on sama kuin elokuvissa. Paskat sisällöstä, antakaa meille elämys. Ja mitä enemmän tiedämme saavamme sitä täysin samaa, sitä mieluummin maksamme siitä riemusta. Tämänhän tapaukset Sormusten herra ja Matrix jo osoittavat. Olen nähnyt molemmista ensimmäisen elokuvan, eikä ole ollut tarvetta nähdä lisää. Sarjallisuus jyrää. "Jos minulla olisi tyhjää pöytätilaa ja ylimääräistä aikaa tämän iltapäivän verran", hän totesi katkerana, "minä kaivaisin heti kotiin päästyäni kuusnelosen laatikosta ja pelaisin Wizballia, Sentineliä ja Archonia myöhään yöhön." Kun Tilt.TV loppui ja Jaana Pelkosen kasvot hävisivät ruudusta minä tunsin oloni hämmentyneeksi ja vaikka kuinka yritin, en kyennyt näkemään millaisia pelit olisivat vuoden päästä tähän samaan aikaan. Ehkä ne olisivat aivan samanlaisia, ajattelin, mutta en halunnut uskoa siihen. Minussa elää myönteisesti ajatteleva hölmö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti