Ihmiset kohtaavat toisiaan mitä satunnaisimmissa tilanteissa. // Olen yrittänyt pohtia sitä hetkeä jona tapahtuu (kiintymys), ihastuminen, (rakastuminenkin).
Vaatiiko se katseiden kohtaamisen, vai voiko rakastua toiseen ihmiseen kaukaa?
Voiko rakastua toisen ihmisen ääneen tai toisen ihmisen kirjoittamaan tekstiin? Ihmisluonne / etsii / itselleen sitä joka ottaisi kiinni, tai ainakin [jokainen] kaipaa jonkun putoamaan yhtä matkaa kanssaan.
Ihastumisen
rakastumisen
raja kulkee tunteen yksi/kaksisuuntaisuudessa. Me kaipaamme jotakuta jolle puhua -> monet rakastuvat toisessa ihmisessä elämänkokemukseen -> mutta elämänkokemukseen ei voi rakastua hetkessä -> ensimmäinen kohtaaminen ei voi tuottaa tarpeeksi informaatiota toisesta ihmisestä jotta selviäisi elämänkokemuksen määrä -> toisia viehättää nimenomaan kokemuksen puute -> he haluavat itselleen jonkun, jota opastaa maailman metsikköjen keskeltä pois.
Jos rakastuu humalassa, voivat tunteet olla erilaiset "kun" alkoholi on verestä haihtunut.
Ja eihän voi rakastua ihmiseen jota ei tunne? Mutta varmasti voi lakata rakastamasta ihmistä jonka oppii tuntemaan täydellisesti.
Ja kauneus on katsojan silmässä.
Ja minun uraansa juuttunut äänilevyni on tänään Linda Scottin I've told ev'ry little star.
Olen taas pahoillani tästäkin sekametelisopasta.
Palaa alkuun.
Ole niin kiltti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti