Sananen musiikista. Ne jotka minut tuntevat (ja onkohan heitä, tekee mieleni tässä vaiheessa äänen kyynisesti särähtäessä kysyä) tietävät että musiikki on minulle hyvin oleellinen asia, jonkinlainen maailman palaset yhteen kiinnittävä köysi jos kökköinen allegoria sallitaan. Musiikki tuntuu olevan myös monille muille hyvin tärkeä asia. Olen tässä parin viikon aikana seurannut huvittuneena Stratovarius-nimisen orkesterin (ei, en pidä Stratovariuksen musiikista, saan siitä päänsärkyä - tosin vuosi pari sitten oli tämä letkeä kappale Eagleheart, joka kyllä maistui, vaikka kertosäe kulkikin yksi yhteen erään Blackmore's Nightin debyyttialbumilta löytyvän kappaleen kanssa... sattuhan näitä) ympärillä pyörinyttä miehistönvaihdoskalabaliikkia. Huimaa. Yhtyeen virallisten kotisivujen keskustelufoorumilla on tuli leiskunut ja kura lentänyt. Mieletöntä miten ihmiset jotka ovat tarpeeksi kiinnostuneita yhtyeestä rekisteröityäkseen sen kotisivujen keskustelupalstalle, ovat myös pyhän vihan vallassa jakelemassa madonlukuja, tappouhkauksia ja yleisluontoista vittuilua sille yhdelle henkilölle joka on yksin säveltänyt ja sanoittanut kaikki ne levyt joita nämä fanit jumaloivat suurina aarteinaan. Ihmisen toimintaa tällaisissa tilanteissa on kyllä kiehtovaa seurata. Timo Tolkkia on vuosikaudet palvottu kitarasankarina, säveltäjänerona, taitavana sanoittajana jonka tekstejä on nuoruuden tuskassa kyynelsilmin raapustettu päiväkirjan sivuille. Ja nyt hän on hullu, kusipää, alkoholisti, rahanahne ja faneistaan piittaamaton paska. Sama mies kaiketi edelleen. Tolkki itse muistuttaa Stratovariuksen kotisivulta löytyvässä haastattelussa, että kyseessä on vain rockyhtye. Siis bändi - ei sen suurempaa eikä tietysti pienempääkään. Se on hassua miten taide muuttuu joillekin itsestäänselvyydeksi, toisten ihmisten luovan työn tuloksista tulee yhteistä omaisuutta ja kaikki muutos on aina pahasta. Mielenkiintoista.
Asiasta toiseen (osaan tällaisenkin yllättävän liikkeen). Pari päivää sitten Tiramisu reagoi kommenttiini sanoista. Misu oli oikeassa siinä, että näin ajankäytöllisesti niukaksi päässeellä tietokoneistetulla aikakaudellamme ovat näppäilessä tapahtuneet virhelyönnit usein yllättävienkin onnistuneiden uudissanojen lähde. Muutama vuosi sitten kävin ystäväni kanssa sähköpostikeskustelua alakuloisuudesta. Tuon keskustelun aikana toinen meistä onnistui käyttämään aiheesta termiä "alakuoloisuus", toinen puhui "alkuloisuudesta". Kerrassaan upeita ja aivan uusia merkityksiä sisältäviä sanoja molemmat. Kisää vihrelyöntejä bolgeihin toivoo Ugis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti