Lähdinpä tässä päivänä muutamana liikkeelle pienestä maalaispitäjästä. No joo, tietenkin olin ehtinyt aamupäivällä käymään peruskoulun ja lukion, piipahtamaan kolme minuuttia armeijassa ja viettänyt lounastaukoa edeltävän tunnin kirjastossa luokittelemassa tietokirjoja uusiksi, mutta periaatteessa oli kyllä vielä aamupäivä kun lähdin. Poikkesin yhdellä kansanopistolla, kaaduin ojaan joka ei vienyt minnekään lähellä rautatieasemaa jolla junat eivät enää pysähtyneet ja kun kömmin takaisin jalkeilleni oli tullut kevät ja minä päätin liftata Turkuun. Ei hemmetti, ajattelin nähdessäni asunnon jonka ikkunasta näkyi Suomen Joutsen (jos kenotti), tähän jään. Tyhjensin matkalaukkuni vaatekomeroon, pakkasin sen taas ja lähdin matkaan, tavoitin vuokraisännän vielä aulassa ja jätin avaimen kiittäen kaikesta. Kirjoittauduin sisään yliopistoon ja nukuin Juslenian portaikon oranssinruskeassa hämärässä yöni koulureppua tyynynäni käyttäen. Katso, kirjoitit hauskan novellin, joku sanoi. En ollutkaan huomannut, mutta kehut otetaan kehuina riippumatta mielentilasta. Osallistuin tenttiin, en päässyt läpi. Tuli iltapäiväkahvin aika. Maahan oli satanut lumi, mitä pidin hyvin outona. Kiipesin pitkät portaat yliopiston keskusaukiolle ja koska niitä portaita ei ole milloinkaan hiekoitettu, minä liukastuin ja leijailin takaisin alas.
On helppo tuntea ylpeyttä siitä mikä on, mutta vaikeampi on osata hävetä oikeita asioita. Tasapaino tuntuu olevan kauan sitten kadonnut taiteenlaji. Toisinaan mietin mistä ihmiset saavat kaikki reippaat, tervehenkiset ja tulevaisuutta ajatellen erittäin järkevät ideansa, kun omassa päässäni pyörii vain typeriä, katastrofaalisia ja kaikin tavoin käsittämättömiä ajatuksia. Pääsee niilläkin pitkälle, suunta voi tosin olla hiukan väärä. Päätin tänään viettää päivän miettien montako tuntia voi tuhlata tekemättä mitään järkevää, mutta neljän tunnin ankaran miettimisen jälkeen en ollut päässyt mihinkään konkreettiseen lopputulokseen. Ehkä jatkan taas huomenna. Pohdintojeni tulokset julkaistaan elokuvana beta-formaatissa ensi juhannukseen mennessä, huonompi ja kalliimpi DVD-versio on tilattavissa postimyynnistä myöhemmin ja se sisältää katkelmia minusta laulamassa Mario Lanzan tuotannon parhaita paloja parvekkeella kello kolmelta yöllä (naapuri kuvasi).
Kun kerron anekdoottia ei kukaan koskaan ymmärrä että Kafka on kissa, aina joutuu selittämään.
"Lapset tekevät minut surulliseksi
Kun joku askartelee heidän kanssaan
Synnyn ja kuolen"
(Tommi Liimatta)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti