Vielä viikko sitten ei osannut arvata, että vuoden vaihtuessa lehdet täyttyvät satojen kadonneiden suomalaisten nimistä ja kuvista, että uutislähetyksissä pohditaan kymmenientuhansien kuolleiden aiheuttamia äkillisiä terveyshaittoja ja miljoonia uhkaavaa nälänhätää. Viikko sitten ei kyennyt kunnolla pitämään huolta itsestään, nyt pitäisi kestää jostain kaukoidästä tulvivan tuskan paino. Tuntuu kuin vastaanottaisi jatkuvaa häiritsevää taustakohinaa ajatuksiinsa. Minun henkilökohtainen elämäni ei ole muuttunut. Minulla on hyvin vähän mahdollisuuksia tehdä mitään asian hyväksi (kun pääsen kaupunkiin, hakeudun keräyslippaan luokse), ja kuitenkin. Se ei poistu pään sisästä. Taustakohinaa, asema ei ole kohdallaan, sen sanoma ei välity selkeinä ja ymmärrettävinä ajatuksina. Levottomuus kasvaa ja yritän keskittyä jokapäiväiseen elämääni. Vuosi vaihtuu ystävien luona rauhallisissa merkeissä, se on hyvä. Turkuun ja arkeen palaan viikonloppuna, kai sekin on hyvä. Kai moni asia on hyvä, kun niitä pysähtyy ajattelemaan. Tämä on todennäköisesti vuoden 2004 viimeinen merkintä ja ensi vuonna jatkavat Silmänräpäykset etenemistään kuin virtaava vesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti