Etukäteen hän oli kuvitellut ensimmäisen kuukauden suurkaupungissa olevan paljon vaikeampi, sopeutumisen olevan pikkukylän pojalle paljon hankalampaa kuin se sitten kuitenkaan oli. Mutta vaikka ihmisiä oli enemmän ne olivat läsnä vähemmän ja niiden keskellä oli mahdollista luovia tiensä melkein yhtä suoraviivaisesti kuin kotona, pihasta kauppaan ja kaupasta kirjastoon ja kotiin.
Pienin ongelmahan se suurkaupunki siinä loppujen lopuksi oli. Kerrostaloasumiseen tottui, liikenteen ääniin ja liikennevaloihin tottui, liukuportaisiin ja ostoskeskuksiin, kaupunkibusseihinkin. Joutenoleminen oli vaikeampaa, ja se että se jonka kanssa asui ei ollut jouten. Silti hänen olonsa oli ennen kaikkea onnellinen, uutuudenviehätys ei kadonnut. Koti-ikävää esiintyi sitä vähemmän mitä kauemmin kaupungissa asui. Kaikki oli suurta ja avaraa siellä, ihmisetkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti