17.12.04

Silmänräpäyksiä, osa 14

"Kaikkea sellaista kuin vanhalla kansakoululla järjestettäviä kuolinpesän huutokauppoja, seurakunnan talkootilaisuuksia kahvitarjoilulla ja rotareitten järjestämiä kesäjuhlia Mikko Alatalolla."

"Ja mitä muuta?"

"Niitä tyhjiä ja tyhjänpäiväisiä ihmisiä jotka eivät kykene näkemään sellaisten ulkopuolelle, kauemmas mitään niistä. Etäisyyksiä ja työttömyyttä, pikkusieluisuutta ja vanhoillisuutta. Ja niitä ihmisiä jotka ovat hylänneet omat unelmansa jäädessään tänne asumaan, niitä jotka ovat perustaneet perheen lähinnä siksi että sitä on heiltä odotettu. Niitä aivan ennen kaikkea jotka eivät näe mitään väärää tai edes merkityksetöntä siinä."

"Kuulostaa tutulta."

"Juoruja ja niiden alullepanijoita, niihin uskovia ja niiden jatkajia. Seläntakanapuhumista. Naurettavan pieniä piirejä joissa kaikki tuntevat toisensa joka tapauksessa, vuosikausien kasaantunutta katkeruutta ja toisaalta vielä pidempään kertynyttä ylpeyttä, ennakkoluuloa ja halveksuntaa."

"En väitä vastaan."

"Suurinpiirtein niitä asioita minä tässä kotikunnassani vihaan."

Ei kommentteja: