Lääkärillä oli maailman löysin kädenpuristus, mutta kyllä hän hommansa osasi. Minut on diagnosoitu, ei millään niin vakavalla kuin luulin, mutta huojentavaa oli toisaalta sekin, etten ole aivan vainoharhaiseksi heittäytynyt. Jätän varsinaisen diagnoosin lukijoiden itse arvailtavaksi, ja samalla toivon että se osui nappiin; lievä epävarmuuden varjo nimittäin edelleen leijaili ilmassa siinä kliinisentylsässä sairaalahuoneessa. Olo oli kyllä kummasti helpompi kun sieltä ulos kävelin. Bussipysäkillä pieni tyttö tuli esittelemään minulle My little pony -tarrojaan, kehuin niitä. Bussissa iskivät tädit. Eivät minun kimppuuni sentään, mutta kun viereisellä penkillä istuivat, oli vaikea olla kuulematta. He olivat huomanneet saman, minkä minä. Bussin puolivälin lastenvaunutilassa oli nainen rattaineen, vain sillä erolla siihen tavalliseen, että lapsi puuttui. Sen sijaan vaunut olivat täynnä ostoskasseja. Kätevää, ajattelin, sillä tiedän, että lastenrattaiden kanssa pääsee kaupunkibusseihin ilmaiseksi. Tädeillä oli eri mielipide. Äänenvoimakkuuden pysyessä melko suurena he alkoivat ruotia tuota naista ja hänen matkustustapaansa. Siitä riitti puheenaihetta koko matkaksi, ja kun aluksi oli tyydytty vain järkyttymään siitä, mitä kaikkea ihmiset tekevät päästäkseen maksutta bussiin, oltiin lopulta jo terävinä jakamassa mielipiteitä siitä, että myös lastenrattaiden kanssa kulkevilta pitäisi aina periä maksu. Minun sympatiani eivät olleet heidän luonaan.
Bussinikkunasta näkyi myös lööppi. "ILMAILULAITOS SULKI TAIVAAN KIMIN HÄIDEN TAKIA". Luulisi että miljoonat kristityt ympäri maailman älähtäisivät, mutta ei kai se auta. Jos Ilmailulaitos sulkee Taivaan, niin eipä siinä taida Jesse-pojankaan nokka riittää koputukseen. Silti tuntuu jotenkin antikliimaksilta, että kristinuskon vuosituhantinen historia päättyy Kimin häihin.
(melkoinen antikliimaksi oli myös tämä Silmänkääntövankilan kahdessadas päivitys)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti