Mitä minusta kertoo se, että kun herään toisena perättäisenä päivänä täsmälleen samaan kellonaikaan (noin kakskyt yli seitsemän) linnun paukahtaessa voimalla vasten makuuhuoneen ikkunaa, on ensimmäinen unesta vasta osittain selvennyt ajatukseni, että tästä pitää kirjoittaa Silmänkääntövankilaan? Näin minä nykyään jo maailman näen. Mutta outoa se kyllä oli. Kertaakaan aiemmin siinä asunnossa asumieni vuosien aikana ei ole lintu paukahtanut ikkunaan. Ja nyt kahtena päivänä peräkkäin, vielä samaan kellonaikaan. Miksi juuri siihen ikkunaan? Se on pitkä talo ja ikkunoita on huimat rivit; paukkuiko kaikkia vasten lintuja näinä aamuina? Mutta eivät nämä kaksi vielä riittäneet. Tuskin oli puoli tuntia kulunut kun ikkunaan osui äänestä päätellen norsu - tosin linnuksi tämäkin paljastui uuden, jo kolmannen, höyhentupon jäätyä ikkunaan kosketuksesta muistoksi. Joka kerta on höyheniä jäänyt enemmän; jokainen isku on ollut edellistä voimallisempi. Yrittääkö ne sisään sieltä? Pitäisikö alkaa pelätä? Ei kai, ainakin toinen tämänaamuisista törmäilijöistä istuskeli hiukan poissaolevan ja varsin vaarattoman näköisenä parvekkeella, kun kävin kurkistamassa oliko nurmikolle ilmestynyt lintuvainaita. Räkätti se oli, iso ja pökerryksissä. Katseli minua tarkasti jonkin aikaa, ja lensi sitten aika hyvinvoivan näköisesti puuhun. Huojensi se vähän.
Toinen eläinkontakti tapahtui noin minuutti sen jälkeen kun palasin parvekkeelta sisälle. Otin kaapista ruisleivän, läiskäsin sen leikkuulaudalle ja katseeni kiinnittyi pieneen mustaan itikkaan, joka liikuskeli leivän lähellä. Ellen olisi pari päivää aiemmin huitaissut samanlaista leikkuulaudalta pois, olisin suhtautunut tähän olankohautuksella, tai ehkä en. Joka tapauksessa nyt se kiinnitti huomioni olemalla toinen samanlainen samanlaisessa paikassa, ja koska sattumia ei ole, minä avasin leipäkaapin uudelleen, nostin siellä olevan pienen olkisen leipäkorin ja - koko kaapin pohja vilisi niitä samoja otuksia. Tajusin aamiaisen viivästyvän. Hapankorput ja näkkileivät olivat kyseisten hyönteisten peitossa. Nostin katseeni yhtä hyllyä ylemmäs; kyllä vain. Avonaisessa makaronipussissa liikuskeli muutama, sen ympärillä huomattavasti useampia. Vasta seuraava hylly paljasti syyllisen, joka oli levittäytynyt puurohiutaleisiin, soijarouheeseen ja jauhoihin. Ja kaikkeen. Mutta siis ennen kaikkea niitä kuhisi (huomatkaa sanavalintani; leipähyllyllä niitä vielä vilisi, mutta nyt niitä ihan rehellisesti jo kuhisee) riisipussissa. Mielenkiintoisen tästä havainnosta teki se, että riisipussi oli avaamaton. Tiivis muovipussi oli lähes yhtä täynnä näitä ötököitä kuin riisiä, siellä täällä pussissa oli pieniä neulanpiston näköisiä reikiä, mistä ne olivat ryömineet ulos ja lähteneet valloittamaan ruokakaappini käymättömiä korpimaita. Riisi oli merkkiä X-tra, Valintatalosta vain jokunen viikko sitten ostettu. Parasta ennen -päiväykseen oli aikaa vielä pitkälti toista vuotta, mutta enpä sitten ajatellut jäädä odottamaan, siitäkään huolimatta, että pussissa luki "laadunvalvonta: Nordic Foods". Jos kerran kyseinen tuote oli laadunvalvonnan käynyt läpi, niin eipä kai minulla kuluttajana mitään valittamisen aihetta olisi pitänyt olla, siitäkään huolimatta että tämä X-tra -tuote oli päättänyt levitä (mukavan omatoimisesti vielä, kun ei pussia ollut tarvinnut edes avata) kaikkiin muihinkin kuivaruokiini. Jotka piti kaikki heittää pois viimeistä purkkia myöten, ja siellä oli paljon hyvää, käyttökelpoista ja kallista tavaraa. Olen ennen naureskellut väitteille siitä, että halpasarjojen tuotteet olisivat jotenkin huonompia kuin ne wanhat hyvät perinteiset. En naura enää. Lupaan pyhästi, että tuo riisipussi jäi viimeiseksi koskaan ostamakseni X-tra -tuotteeksi.
Nyt jätän kuitenkin itikoita, ruumiinvammoja, sadetta ja ahdistusta tulvivan Turun taakseni taas piiitkäksi aikaa, nousen junaan ja lähden, niin, mihinkäs muualle minä kuin Kokkolaan. Siellä mun kultani jo mua odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti