Puoli vuotta on pitkä aika. Pikainen laskutoimitus osoittaa sen olevan melko tarkkaan 1,8% tähänastisesta elämästäni, se on saavutus. Silmänkääntövankilan korkeat seinät jättivät minut sisälleen tasan puoli vuotta sitten, ja pelkistä kokeilunhaluisista sana-aihioista on kasvanut minulle varaventtiili ja yksi todellisuutta koossa pitäneistä peruspilareista. Tahtoisin uskoa, että elämäni uusiksi myllertäneet tapahtumat, jotka valuivat esiin pian tuon kuusi kuukautta sitten tapahtuneen ensimmäisen Blogger-kosketukseni jälkeen, olivat vain sattumia, mutta en usko sattumiin. En jumalaankaan. Jokin korkeampi voima sen on kuitenkin täytynyt olla, joka näki etten jaksaisi ilman tämänkaltaista pakotietä. Ja siksi, vain hetkeä ennen, minut johdatettiin tänne. Käskettiin kirjoittaa. Sano miltä tuntuu.
Minä olen tehnyt katsauksia menneeseen ennenkin. Varmaan joskus vielä. Olen sanattoman (mikä tilanne minulle!) kiitollinen kaikille lukijoilleni, sen haluan nyt jälleen kerran sanoa, kaikille teille jotka olette jaksaneet kommentoida, ja heille jotka ovat näyttäneet minulle omilla blogeillaan, nettipäiväkirjoillaan, sivustoillaan heijastuksia muunlaisista ajatusmaailmoista, aina kiinnostavista.
Kunpa kaikki jaksaisivat hymyillä aina.
"tiedän
miltä tuntuu kun tietää
on musta lintu luokassa
hiljaa istuen"
(Absoluuttinen Nollapiste / Kaatua)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti