Onko lintujen talviruokinta epäonnistunut, jos harakka varastaa talipallon ennen kuin yksikään pieni ja söpö tirppa on ehtinyt siitä ahnaaseen kitaansa nokkaista? Yhtä hyvin voisi kysyä onko romaanin kirjoittaja epäonnistunut, jos hänen luomansa henkilöhahmo kävelee jonain kauniina päivänä kadulla vastaan, tervehtii, katsoo pitkään. Kumpaankin kysymykseen on vastaus aina sama: "Anteeksi mitä?"
Minä vaikutuin muutaman päivän takaisesta Andy Kaufmanista kertoneesta elokuvasta. Se hahmotti kokonaiskuvaa henkilöstä, jonka vaiheista olen aiemmin tiennyt vain katkelmia. Kaufman oli monessa suhteessa saavuttanut sen, minkä minä itsekin haluaisin saavuttaa; tilan, jossa harva enää tietää mikä on totta, missä loppuu rooli ja mistä alkaa itse henkilö. Ehkä Kaufman ei itsekään tiennyt. Se on kuitenkin hyvä tila siksi, että on rehellinen. Me elämme rooleissa joka tapauksessa, miksi teeskennellä muuta?
Silmänräpäysten faneille voin luvata niiden jatkuvan edelleen, tosin rauhallisempaan tahtiin. Tarina ei ole vielä lopussa, mutta sen kertominen ei ole enää ykkösprioriteetti. Joskus juna vie ihan vahingossa väärille raiteille. Ei ole kivaa asua radan varressa jos takapihan poikki kulkee moottoritie. Uskokaa pois.
Joulukuun 29. päivän Turkulaisessa apulaiskaupunginjohtaja Olli A. Manni sanoo: "Strategiamme on aina ollut saada turkulaiset muuttamaan keskustaan joen varteen." Olen tästä Turun kaupungin strategiasta kyyneliin asti liikuttunut ja jään innolla odottamaan minulle kaiketi pikapuoliin osoitettavaa hienoa asuntoa keskustasta joen varresta. Miten mikään kaupunki voi olla näin reilu?
Ei järjellä käsitä.
6.1.05
5.1.05
Taas "Vuoden"
Eletään taas niitä aikoja kun on tapana valikoida vuoden mikämilloinkin. "Vuoden levy". "Vuoden urheilija". "Vuoden kulttuuriteko". Minä tunnustan pekkaa pahempana olemattomuuteni ja liityn kärrypolulla vaappuen eteenpäin nitistelevän karavaanin jatkoksi.
Hei hetkinen? Eikö se just äsken sanonut ihan samaa? Toki. Tämä vain todistaa sen, että kuljemme alati samaan pisteeseen palaavissa ympyröissä. Sykl sykl. Mikään ei voisi olla turhempaa kuin valikoida eri asioita jotka ovat "vuoden", ja juuri siksi paneudun aiheeseen ennennäkemättömällä pieteetillä. Tehdäkseni asiat itselleni vielä vähän hankalammaksi, käytän ainoastaan samoja kategorioita kuin viime vuonna, jolloin ne tietenkin syntyivät syystä että juuri niistä sattui olemaan silloin mielessä jotain valittavaa. Aijai, tästä tulee hauskaa. Ja pitkää. Olen pahoillani.
[Kesätoimittajan nasevahko asianselvennys: Nämä vuoden parhaiden asioiden valinnat edustavat monilta osin juuri sitä kyynistä ja kärmesmielistä Ugusta, jonka monet toivovat ryömivän sen saman wc-pöntön kannen alle josta se on joskus esiinkin puklattu. Mikäs ihme se toisaalta on. Vuosi 2004 oli Uguksen elämän ylivoimaisesti huonoin vuosi; ellei hänellä olisi ollut ystäviä, niin kasvokkain kohdattuja kuin netin kautta tavattuja, hän ei olisi pysynyt pinnalla. Hän pyysi minua välittämän kiitoksensa kaikille jotka katsovat olleensa mukana, pojunen on vielä sen verran ujo ettei kehtaa itse sanoa.]
Silmänkääntövangin vuoden 2004 "vuoden", olkaa hyvä:
Vuoden levy: Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir blues / The Lyre of Orpheus
Harvoin törmää tupla-albumeihin, joissa ei ole mitään vikaa. Monin tavoin tämä on aivan yhtä nerokas teos kuin Caven vuoden 2001 No more shall we part, eri tavoin tosin. Tiedän että jos tämä olisi ollut tripla, siitä ei olisi siltikään löytynyt mitään vikaa.
Vuoden tietokonepeli: CCS64 v3.0
Ei siis varsinaisesti peli, vaan ensimmäinen lähes 100% toimiva Commodore 64 -emulaattori, jonka olen kohdannut. Netistä saa imuroiduksi pelejä sadoittain. Tämä löytyi vasta joulukuussa, ja vaikutus tuntuu suuremmin vasta tämän vuoden puolella. Nyt jo tiedän että se vaikutus on oleva suuri.
Pistesijalla: Astral arrows
Vuoden elokuva: Kaufman & Gondry: Tahraton mieli
Tämä saattaa olla paras ei-David-Lynch-elokuva jonka olen koskaan nähnyt. Tämä korvaa kaikki muut koskaan tehdyt ihmissuhde-elokuvat. Niitä ei myöskään tarvitse enää koskaan tehdä. Jim Carrey nousi näyttelijäsuosikkieni listalle, Kate Winslet jo oli siellä. Charlie Kaufman on taas kerran - [Kesätoimittaja poikkaisi vuodatuksen]
Pistesijalla: Kill Bill
Vuoden animaatio: Treevil
Näin sen alkuvuonna animaatioillassa ja kesällä tv:stä, jolloin nauhoitin itselleni. Lumoaa yhä vaan.
Vuoden kirja: Jeffrey Eugenides: Middlesex
Joskus kirja on niin hyvä, että kun on sen lukenut, on se pakko mennä ostamaan itselleen (no, vasta pokkaripainoksen julkaisun jälkeen sentään...) ihan vain siitä ilosta että saa hyllyynsä hyvää kirjallisuutta.
Vuoden "rahat pois tyhmältä kansalta": Leffojen DVD-versiot
Selittäkää minulle, oi viisaammat, miksi joidenkin mielestä elokuva on alkuperäistä teatteriversiotaan parempi jos siihen on dvd:tä varten lisätty tunnin verran sitä samaa jauhantaa kuin mitä siinä alkuperäisessä leffassa oli jo ihan helvetisti liikaa? Tylsä on tylsää vaikka sitä olisi kuinka monta tuntia ja sen myisi kuinka koreassa paketissa tahansa. (ja kaikkihan arvaavat mitä trilogiaa tarkoitan? kyllä kyllä, juuri sitä jonka extended versioilla voi kiduttaa itseään jo ainakin puolen vuorokauden verran putkeen! AARGH!)
Vuoden riesa: Valintatalon X-tra-riisin mukana myytävät hyönteiset
Olivathan ne söpöjä, mutta tuhosivat kahden kesälomaviikon aikana koko ruokakaappini sisällön ja jatkoivat sen jälkeen leviämistään asunnon jalkalistojen alle. En ole sittemmin ostanut riisiä. Mistään. Enkä osta. Koskaan.
Vuoden henkinen & fyysinen ääriraja:
Koko vuosihan on ollut yhtä henkistä äärirajaa hauskasti heilahdellen, joten en ala sen paremmin tätä asiaa erittelemään. Fyysiseksi selviytymistarinaksi kelvannee heinä/elokuinen vatsakipu, jonka etenemistä lukijani henkeään pidätellen seurasivat ja jonka diagnoosin viimein paljastan: massiivinen revähdyksen aiheuttama vatsanseudun lihastulehdus. Oli kivulloinen. Kahden viikon tauoton lihallinen iloittelu vaatii tässä iässä jo veronsa. [kesätoimittaja olisi mielellään sensuroinut äskeisen lauseen]
Vuoden yllättävin suksee: Silmänkääntövankilan huikeat lukijamäärät
Keväällä huitelin jonkin aikaa Pinserin listan top 80:ssä. Sitten päätin alkaa tilittää henkilökohtaisuuksiani ja suuri osa lukijoista katosi kuin tuhka. Kiitos silti kaikille mukana olleille. Kyllä tämä tästä vielä... ihan totta hei...
Vuoden tv-sarja: Days of our lives
Ei epäilyksen varjoa tästä asiasta. Kuinkahan monta jaksoa vuoden aikana katsoin? Varmaan sarja on jo nyt noussut jaksomäärältään eniten katsomakseni koskaan. Pelasti minut henkisestä sudenkuopasta useammin kuin on mahdollista laskea, mistä olen sille ikuisesti kiitollinen. Kuulostanee lievästi erikoiselta, mutta Päivien viemää on oleellinen osa sitä selviytymisprosessia jonka läpi olen tänä vuonna joutunut käymään. Joskus apu löytyy hämmentävästä suunnasta.
Vuoden muu ohjelma kuin fiktiivinen tv-sarja: Big brother
Vaikka mistäpä minä voisin tietää onko tämä fiktiivinen vai ei. Meistä kukaan ei voi sitä tietää. Tänä keväänä alkaa kuulemma suomalainen BB, voi kun kiva, voi sitten jättää senkin katsomatta.
Pistesijalla: Late night with Conan O'Brien
Vuoden uni: Evil dead
Väkivaltainen mutta kaunis, ja on näillä molemmilla ansioillaan ehdottoman oikeutettu saamaan tämän hopeanhohtoiseen aamu-usvaan hajoavan auringonvalon muotoisen palkintopokaalin.
Vuoden ennakkoonsuunnittelemattomin rupeama: Luovan kirjoittamisen aineopintojen aloittaminen
Sitten vaan yhtäkkiä huomasin olevani siellä. Kivaa on ollut, paitsi se yksi kurssi joka oli luokattoman huono.
Vuoden kutsumanimi: (sensuroitu)
Mutta kiitos kuitenkin, Carm. Hiveli kovasti miehisen miehen itsetuntoa.
Vuoden päivä:
Siitäkin huolimatta että itse vuosi oli enimmäkseen ahdistusta, nousee tämän kategorian voittajaehdokkaiksi useampikin vaihtoehto joista valita. Oliko vuoden päivä se helmikuinen päivä jona minä ja C kävelimme ympäri Kokkolaa 25 asteen pakkasessa ja päädyimme epämuodostuneiden eläinten museoon (vierailijoiksi, ei näytille!)? Toukokuulta löytyy kaksikin ehdokasta; opiskelijajoukkomme ruotsinlaivamatka tai osittain saman seurueen upealla säällä siunattu retki Vepsän saareen. Ei, noiden molempien pohjavire oli sittenkin liian ahdistunut kaikista hyvistä muistoista huolimatta. Jossain syvällä asuu katkeruus ja se ei ole kaunista katsella. Juhannus on varsin varteenotettava ehdokas. Ehkä se tosiaan oli vuoden päivä; sikälikin että oli pisin ja kaunein. En keksi pohtimallakaan mitään ikävää siitä. Toisaalta heinäkuukin sisälsi monta hyvää päivää, esimerkiksi Carmabalin syntymäpäivän, ja varsinkin yötä; niistä yhden vietimme Kokkolassa hautausmaalla. Hmm, sanoisin, ja nyökkäilisin tietävästi. Vielä elokuussa vietin venetsialaisia, taas siellä Pohjanmaan perukoilla. Se oli hyvä ja lämmin päivä, päättyikin ilotulitukseen.
Vaan kyllä vuoden päivän palkinnon on sittenkin ansainnut juhannus. Se on monista viime vuoden hyvistä päivistä ainoa jonka muistot eivät ole jälkeenpäin tahriintuneet. Eiväthän?
Vuoden "tämä on todella käynyt kuolettavan tylsäksi jo vuosia sitten": Kannan (joko myönteisen tai kielteisen) ottaminen mihin tahansa Yhdysvaltoihin liittyvään asiaan
Hohhoijaa.
Vuoden kulttuuriteko: Days of our livesin aamu-uusinnat nelosella
Pelastivat monta aamua. Mutta miten käy nyt kun nämä uusinnat lakkautettiin tämän vuoden alusta, kirous ja kuolema!
Pistesijalla: RAPA 2
Vuoden keikka:
En käynyt ainoallakaan keikalla koko vuonna.
*
Siinä ne taas olivat. Kylläpä kuulostankin nykyisin kylmältä ja pisteliäältä. Tiedän ettei se pue minua. Älkää pelätkö, palaan ihan kohta taas kivaksi. Tämä on vain vaihe.
Hei hetkinen? Eikö se just äsken sanonut ihan samaa? Toki. Tämä vain todistaa sen, että kuljemme alati samaan pisteeseen palaavissa ympyröissä. Sykl sykl. Mikään ei voisi olla turhempaa kuin valikoida eri asioita jotka ovat "vuoden", ja juuri siksi paneudun aiheeseen ennennäkemättömällä pieteetillä. Tehdäkseni asiat itselleni vielä vähän hankalammaksi, käytän ainoastaan samoja kategorioita kuin viime vuonna, jolloin ne tietenkin syntyivät syystä että juuri niistä sattui olemaan silloin mielessä jotain valittavaa. Aijai, tästä tulee hauskaa. Ja pitkää. Olen pahoillani.
[Kesätoimittajan nasevahko asianselvennys: Nämä vuoden parhaiden asioiden valinnat edustavat monilta osin juuri sitä kyynistä ja kärmesmielistä Ugusta, jonka monet toivovat ryömivän sen saman wc-pöntön kannen alle josta se on joskus esiinkin puklattu. Mikäs ihme se toisaalta on. Vuosi 2004 oli Uguksen elämän ylivoimaisesti huonoin vuosi; ellei hänellä olisi ollut ystäviä, niin kasvokkain kohdattuja kuin netin kautta tavattuja, hän ei olisi pysynyt pinnalla. Hän pyysi minua välittämän kiitoksensa kaikille jotka katsovat olleensa mukana, pojunen on vielä sen verran ujo ettei kehtaa itse sanoa.]
Silmänkääntövangin vuoden 2004 "vuoden", olkaa hyvä:
Vuoden levy: Nick Cave & The Bad Seeds: Abattoir blues / The Lyre of Orpheus
Harvoin törmää tupla-albumeihin, joissa ei ole mitään vikaa. Monin tavoin tämä on aivan yhtä nerokas teos kuin Caven vuoden 2001 No more shall we part, eri tavoin tosin. Tiedän että jos tämä olisi ollut tripla, siitä ei olisi siltikään löytynyt mitään vikaa.
Vuoden tietokonepeli: CCS64 v3.0
Ei siis varsinaisesti peli, vaan ensimmäinen lähes 100% toimiva Commodore 64 -emulaattori, jonka olen kohdannut. Netistä saa imuroiduksi pelejä sadoittain. Tämä löytyi vasta joulukuussa, ja vaikutus tuntuu suuremmin vasta tämän vuoden puolella. Nyt jo tiedän että se vaikutus on oleva suuri.
Pistesijalla: Astral arrows
Vuoden elokuva: Kaufman & Gondry: Tahraton mieli
Tämä saattaa olla paras ei-David-Lynch-elokuva jonka olen koskaan nähnyt. Tämä korvaa kaikki muut koskaan tehdyt ihmissuhde-elokuvat. Niitä ei myöskään tarvitse enää koskaan tehdä. Jim Carrey nousi näyttelijäsuosikkieni listalle, Kate Winslet jo oli siellä. Charlie Kaufman on taas kerran - [Kesätoimittaja poikkaisi vuodatuksen]
Pistesijalla: Kill Bill
Vuoden animaatio: Treevil
Näin sen alkuvuonna animaatioillassa ja kesällä tv:stä, jolloin nauhoitin itselleni. Lumoaa yhä vaan.
Vuoden kirja: Jeffrey Eugenides: Middlesex
Joskus kirja on niin hyvä, että kun on sen lukenut, on se pakko mennä ostamaan itselleen (no, vasta pokkaripainoksen julkaisun jälkeen sentään...) ihan vain siitä ilosta että saa hyllyynsä hyvää kirjallisuutta.
Vuoden "rahat pois tyhmältä kansalta": Leffojen DVD-versiot
Selittäkää minulle, oi viisaammat, miksi joidenkin mielestä elokuva on alkuperäistä teatteriversiotaan parempi jos siihen on dvd:tä varten lisätty tunnin verran sitä samaa jauhantaa kuin mitä siinä alkuperäisessä leffassa oli jo ihan helvetisti liikaa? Tylsä on tylsää vaikka sitä olisi kuinka monta tuntia ja sen myisi kuinka koreassa paketissa tahansa. (ja kaikkihan arvaavat mitä trilogiaa tarkoitan? kyllä kyllä, juuri sitä jonka extended versioilla voi kiduttaa itseään jo ainakin puolen vuorokauden verran putkeen! AARGH!)
Vuoden riesa: Valintatalon X-tra-riisin mukana myytävät hyönteiset
Olivathan ne söpöjä, mutta tuhosivat kahden kesälomaviikon aikana koko ruokakaappini sisällön ja jatkoivat sen jälkeen leviämistään asunnon jalkalistojen alle. En ole sittemmin ostanut riisiä. Mistään. Enkä osta. Koskaan.
Vuoden henkinen & fyysinen ääriraja:
Koko vuosihan on ollut yhtä henkistä äärirajaa hauskasti heilahdellen, joten en ala sen paremmin tätä asiaa erittelemään. Fyysiseksi selviytymistarinaksi kelvannee heinä/elokuinen vatsakipu, jonka etenemistä lukijani henkeään pidätellen seurasivat ja jonka diagnoosin viimein paljastan: massiivinen revähdyksen aiheuttama vatsanseudun lihastulehdus. Oli kivulloinen. Kahden viikon tauoton lihallinen iloittelu vaatii tässä iässä jo veronsa. [kesätoimittaja olisi mielellään sensuroinut äskeisen lauseen]
Vuoden yllättävin suksee: Silmänkääntövankilan huikeat lukijamäärät
Keväällä huitelin jonkin aikaa Pinserin listan top 80:ssä. Sitten päätin alkaa tilittää henkilökohtaisuuksiani ja suuri osa lukijoista katosi kuin tuhka. Kiitos silti kaikille mukana olleille. Kyllä tämä tästä vielä... ihan totta hei...
Vuoden tv-sarja: Days of our lives
Ei epäilyksen varjoa tästä asiasta. Kuinkahan monta jaksoa vuoden aikana katsoin? Varmaan sarja on jo nyt noussut jaksomäärältään eniten katsomakseni koskaan. Pelasti minut henkisestä sudenkuopasta useammin kuin on mahdollista laskea, mistä olen sille ikuisesti kiitollinen. Kuulostanee lievästi erikoiselta, mutta Päivien viemää on oleellinen osa sitä selviytymisprosessia jonka läpi olen tänä vuonna joutunut käymään. Joskus apu löytyy hämmentävästä suunnasta.
Vuoden muu ohjelma kuin fiktiivinen tv-sarja: Big brother
Vaikka mistäpä minä voisin tietää onko tämä fiktiivinen vai ei. Meistä kukaan ei voi sitä tietää. Tänä keväänä alkaa kuulemma suomalainen BB, voi kun kiva, voi sitten jättää senkin katsomatta.
Pistesijalla: Late night with Conan O'Brien
Vuoden uni: Evil dead
Väkivaltainen mutta kaunis, ja on näillä molemmilla ansioillaan ehdottoman oikeutettu saamaan tämän hopeanhohtoiseen aamu-usvaan hajoavan auringonvalon muotoisen palkintopokaalin.
Vuoden ennakkoonsuunnittelemattomin rupeama: Luovan kirjoittamisen aineopintojen aloittaminen
Sitten vaan yhtäkkiä huomasin olevani siellä. Kivaa on ollut, paitsi se yksi kurssi joka oli luokattoman huono.
Vuoden kutsumanimi: (sensuroitu)
Mutta kiitos kuitenkin, Carm. Hiveli kovasti miehisen miehen itsetuntoa.
Vuoden päivä:
Siitäkin huolimatta että itse vuosi oli enimmäkseen ahdistusta, nousee tämän kategorian voittajaehdokkaiksi useampikin vaihtoehto joista valita. Oliko vuoden päivä se helmikuinen päivä jona minä ja C kävelimme ympäri Kokkolaa 25 asteen pakkasessa ja päädyimme epämuodostuneiden eläinten museoon (vierailijoiksi, ei näytille!)? Toukokuulta löytyy kaksikin ehdokasta; opiskelijajoukkomme ruotsinlaivamatka tai osittain saman seurueen upealla säällä siunattu retki Vepsän saareen. Ei, noiden molempien pohjavire oli sittenkin liian ahdistunut kaikista hyvistä muistoista huolimatta. Jossain syvällä asuu katkeruus ja se ei ole kaunista katsella. Juhannus on varsin varteenotettava ehdokas. Ehkä se tosiaan oli vuoden päivä; sikälikin että oli pisin ja kaunein. En keksi pohtimallakaan mitään ikävää siitä. Toisaalta heinäkuukin sisälsi monta hyvää päivää, esimerkiksi Carmabalin syntymäpäivän, ja varsinkin yötä; niistä yhden vietimme Kokkolassa hautausmaalla. Hmm, sanoisin, ja nyökkäilisin tietävästi. Vielä elokuussa vietin venetsialaisia, taas siellä Pohjanmaan perukoilla. Se oli hyvä ja lämmin päivä, päättyikin ilotulitukseen.
Vaan kyllä vuoden päivän palkinnon on sittenkin ansainnut juhannus. Se on monista viime vuoden hyvistä päivistä ainoa jonka muistot eivät ole jälkeenpäin tahriintuneet. Eiväthän?
Vuoden "tämä on todella käynyt kuolettavan tylsäksi jo vuosia sitten": Kannan (joko myönteisen tai kielteisen) ottaminen mihin tahansa Yhdysvaltoihin liittyvään asiaan
Hohhoijaa.
Vuoden kulttuuriteko: Days of our livesin aamu-uusinnat nelosella
Pelastivat monta aamua. Mutta miten käy nyt kun nämä uusinnat lakkautettiin tämän vuoden alusta, kirous ja kuolema!
Pistesijalla: RAPA 2
Vuoden keikka:
En käynyt ainoallakaan keikalla koko vuonna.
*
Siinä ne taas olivat. Kylläpä kuulostankin nykyisin kylmältä ja pisteliäältä. Tiedän ettei se pue minua. Älkää pelätkö, palaan ihan kohta taas kivaksi. Tämä on vain vaihe.
4.1.05
Silmänräpäyksiä, osa 27
Pahuus on siirtynyt yhteen alttarin vasemmalla seinustalla seisovaan haarniskaan, näen sen tummanharmaan silmikon sisällä pienen mustan väläyksen ja vuosisatoja sitten puusta veistetty krusifiksi alkaa haihtua savuten saarnastuolin kyljestä pois. Odottelen aikani. Kirkkoon ei tule ketään muuta, keskellä parhainta turistikautta minä olen siellä ihan yllättäen aivan yksin.
Liike alkaa, haarniska ottaa askeleen minua kohti ja kohotan sen suuntaan miekkaani. Se on painavampi kuin muistin, ja pidempi.
-De corpus diabolic Hieronymia! minä karjaisen ja kipinöitä kirkon tunkkaiseen ilmaan sinkoava miekka halkaisee hämäryyttä ulvaisten, uppoaa kirnahtaen haarniskan kylkeen eikä mokoma edes hidasta, sen toinen askel on varmempi kuin ensimmäinen ja kolmas on jo voimakas. Haarniska paisuu, lihakset kasvavat sen sisään ja turpoavat metalliin kiinni, sen saumat hehkuvat kuumina ja huomaan miekankin alkaneen lämmitä, kun vedän sen haarniskasta irti, se on koko mustalta teräksiseltä pituudeltaan jo melkein kuuma.
Sormiani polttaa ja minun on pakko pudottaa miekka lattialle. Terävä kilahdus kaikuu kirkossa. Kohotan katseeni ylös kirkon päätyseinän ruusunmuotoiseen ikkunaan. Lasimaalauksen Jeesus virnistää, iskee silmää ja kohottaa minulle keskisormensa. Kiroan sitä ettei kamera ole koskaan mukana silloin kun sitä todella tarvitsisi.
Liike alkaa, haarniska ottaa askeleen minua kohti ja kohotan sen suuntaan miekkaani. Se on painavampi kuin muistin, ja pidempi.
-De corpus diabolic Hieronymia! minä karjaisen ja kipinöitä kirkon tunkkaiseen ilmaan sinkoava miekka halkaisee hämäryyttä ulvaisten, uppoaa kirnahtaen haarniskan kylkeen eikä mokoma edes hidasta, sen toinen askel on varmempi kuin ensimmäinen ja kolmas on jo voimakas. Haarniska paisuu, lihakset kasvavat sen sisään ja turpoavat metalliin kiinni, sen saumat hehkuvat kuumina ja huomaan miekankin alkaneen lämmitä, kun vedän sen haarniskasta irti, se on koko mustalta teräksiseltä pituudeltaan jo melkein kuuma.
Sormiani polttaa ja minun on pakko pudottaa miekka lattialle. Terävä kilahdus kaikuu kirkossa. Kohotan katseeni ylös kirkon päätyseinän ruusunmuotoiseen ikkunaan. Lasimaalauksen Jeesus virnistää, iskee silmää ja kohottaa minulle keskisormensa. Kiroan sitä ettei kamera ole koskaan mukana silloin kun sitä todella tarvitsisi.
Silmänräpäyksiä, osa 26
Kevät on aika pitkällä jo, tänne se tulee nopeammin kuin se koskaan tuli maalle. Olen kaupunkilainen nyt. Ensimmäinen kevääni täällä, ensimmäinen luonnon kukoistaminen. Ja, joku voisi sanoa, minun ensimmäinen kukoistamiseni. Elämä on toisenlaista. Kotiseuduilla en olisi koskaan voinut lähteä kamera kaulassa ulos, mitä siitä olisi tullut. Tuijottavia mummoja, huutelevia kersoja, vittuilevia tuttuja, u-käännös ja kotiin. Mutta ei täällä, ei ole paha asia tehdä jotain omaperäistä täällä.
Olen ottanut kuvia ihmisistä koko päivän. Kioskilla asioinut nuori pitkähiuksinen mies joka osti tupakkaa, nojasi löysän näköisesti tiskiin ja vaihtoi myyjätytön kanssa hymyn. Vanha mies taluttamassa vanhaa koiraa, molemmat hitaita mutta hirveän onnellisia, kevät sen kai teki. Heiltä pyysin erikseen lupaa kuvaan, ja molemmilta sain. Mies ja koira poseerasivat jokirannassa, taustalla ravintolalaiva. Kolme teinityttöä jotka kikattivat, istuivat penkin selkänojalla ja pitivät minua ihan selvästi aika söpönä. Jonain päivänä sitten tytöt, ei tänään. Kaikkein kuvauksellisin oli pieni poika, tuskin kuusivuotias. Hän oli kuin vanhasta Suomi-filmistä repäisty leveähenkselisine housuineen, paljainen jalkoineen ja oljenkeltaisine hiuksineen, istui pienessä puistikossa kivellä ja nuoli jäätelöä kuin olisi syönyt sellaista ensimmäistä kertaa elämässään. Pysähdyin muutaman metrin päähän, kyykistyin ja katsoin poikaa kameran kautta. Kaikki oli tasapainossa, puiden roikkuvat oksat hänen yläpuolellaan, taustan hiljalleen kohoava puistikonrinne, kadun reunakiveys hänen edessään. Minä otin kuvan, yhden vain, hän katsoi minua ja heilautti kättään kuin vanha tuttu.
Silmänräpäyksiä, osa 25
-Mikä tätä telinettä nyt taas vaivaa...
-Kuinka niin?
-No kato nyt tätä! Tää jalusta on jotenkin taipunut ja tää ite systeemi...
-Ei se nyt niin hirveen oudolta näytä...
-Niin mutta... voi vitun vittu! Eihän tää saatana suju nyt ollenkaan!
-Annas kun mä -
-Helvetti! Vittu! Saatanan romuläjä perkele, eikö mikään tässä helvetin maailmassa toimi enää?
-Anna nyt olla...
-Rrrrk!
-Hajotit sitten meijän talouspaperitelineen.
-Kuinka niin?
-No kato nyt tätä! Tää jalusta on jotenkin taipunut ja tää ite systeemi...
-Ei se nyt niin hirveen oudolta näytä...
-Niin mutta... voi vitun vittu! Eihän tää saatana suju nyt ollenkaan!
-Annas kun mä -
-Helvetti! Vittu! Saatanan romuläjä perkele, eikö mikään tässä helvetin maailmassa toimi enää?
-Anna nyt olla...
-Rrrrk!
-Hajotit sitten meijän talouspaperitelineen.
3.1.05
Silmänräpäyksiä, osa 24 ("Älkää kertoko rakkauskertomuksianne ennen kuin olette tarpeeksi vanhoja häpeämään niitä")
Niin kauniina kaartuu jäykistynyt varjo makuuhuoneen valkoista kaapinovea vasten kirkkaansinisessä täysikuun valossa kevättalven lämpimänä yönä. Meidän varjomme toisissaan kiinni, siluetteina nukketeatterissa jonka esittäjä kertoo vaienneelle yleisölleen rakastelun yksinkertaisen totuuden kaikessa kauneudessaan. Ja oi kun sinun lämpimät huulesi. Minun täytyy tunnustaa etten ole ennen ollut näin lähellä ketään, varjot sulautuvat yhdeksi. Minä olen kaikkialla siinä huoneessa, näen meidän varjomme jokaisella seinällä. Sinun rakkautesi liukuu kuin kala vedessä, minä olen vajonnut pohjaan, olen väsynyt ja meri on sininen yön taivas minun ylläni on aaltoja. Kätesi liukuvat käsiesi varjon yli ja minun kuvajaiseni pinta värähtää. Sinusta tulee minä ja teemme kaiken uudelleen äskeisen peilikuvana eikä maailma sittenkään lopu ihan vielä. Kuu katoaa ennen aamua, hiljaisuudessa on aikaa ajatella.
Silmänräpäyksiä, osa 23
Toukat olivat valkoisia, keskimäärin seitsemän senttimetrin mittaisia ja paksuimmillaan läpimitaltaan noin 1,2 senttimetriä. Niitä löytyi tehtaan kaakkoisreunalla sijaitsevan varastorakennuksen itäiseltä seinältä kaikkiaan 318 kappaletta, osa oli lähellä räystästä, matalimmillaan ne olivat hieman alle viisi senttimetriä maanpinnan yläpuolella. Korkeammalla sijaitsevat toukat olivat järjestään huonommassa kunnossa ja väriltään haaleampia, joidenkin pintakalvo oli repaleinen ja kuusi toukkaa oli haljennut. Jälkien perusteella kaikki toukat olivat matkalla suoraan ylöspäin.
Toukkia ei löytynyt mistään muualta tehtaan alueelta, eikä niitä kyseisen aamun jälkeen ole nähty varastorakennuksellakaan toiste. Ensimmäiset havainnot toukista tehtiin noin kello 7.15 aamuvuoron aloitettua työnsä. Ainakaan kello 6.50 ei toukkia vielä seinällä ollut. Laboratoriotyöntekijät keräsivät toukat talteen, ja niistä lähetettiin näytteet Helsingin yliopiston biologian laitokselle sekä tehtaan oman laboratorion tutkimusosastolle. Tulosten saamiseen odotetaan kuitenkin vielä kuluvan aikaa.
Toukkia ei löytynyt mistään muualta tehtaan alueelta, eikä niitä kyseisen aamun jälkeen ole nähty varastorakennuksellakaan toiste. Ensimmäiset havainnot toukista tehtiin noin kello 7.15 aamuvuoron aloitettua työnsä. Ainakaan kello 6.50 ei toukkia vielä seinällä ollut. Laboratoriotyöntekijät keräsivät toukat talteen, ja niistä lähetettiin näytteet Helsingin yliopiston biologian laitokselle sekä tehtaan oman laboratorion tutkimusosastolle. Tulosten saamiseen odotetaan kuitenkin vielä kuluvan aikaa.
2.1.05
Silmänräpäyksiä, osa 22
Olivat ostaneet saman vuosimallin Fiatin ja vielä saman värisenkin kuin mikä minulla joskus oli, mistä lie ladosta löytäneet. Olivat rassanneet sitä perheen isän rasvamontussa vähän kolmatta kuukautta, kiillottaneet, jynssänneet saaneet moottorinkin toimimaan. Kuulin isältä että se oli nähnyt sen niitten pihassa kerran kun oli käynyt kirkolla. Samalta oli näyttänyt. Olivat sitten kärränneet sen yhtenä viikonloppuna ulos, tarkoituksena suorittaa koeajo. Oli vetäisty käsijarru päälle ja siihen oli Fiiu komeana jäänyt pihaa vartioimaan, se tuttu vähän väsähtäneen mietiskelevä katse oli osoittanut talolta poispäin ja perä oli ollut vähän koholla kun se oli niin laitettu. Ja sitten oli vielä lähdetty sisältä hakemaan kameraa, että otetaanpa projektista oikein kuva. Sillä välin se oli sitten käsijarru pettänyt, niin sitä ainakin epäiltiin, auto oli lähtenyt rullaamaan sitä kukkulantapaista pihaa pitkin saunalle ja siihen oli saunankuistin tolppien väliin kiilautunut ja perheen kissa oli etupyörän alla henki pois.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)