25.3.20

Tragedioita Andeilta

Olen tänään googlannut urakalla hevosurheilusanastoa. Siinä vierähti iltapäivä, tuuli paukutteli ikkunanpieliä, mutta katunäkymä ei houkutellut kun lokitkin lensivät pyrstö edellä etelään. Viima löi sisään sieltä missä on tapana olla tiivisteitä, lasit huurtuivat, ikkunan ja pään, lasiset kalloluut, mielen seinät.

Päivän hyvät jutut: posti toi vanhan kirjoittajakollegani (olemme tehneet vuosien kuluessa yhdessä mm. lehtiä ja blogeja) esikoisromaanin. Söin karkkia. Vedin muutaman kymmenen leukaa, tein vatsalihaksia, kävin viemässä roskat ja kuljin vaihteeksi takaisin ylöskin portaita pitkin (kuudes kerros). Imuroin. Katsoin Fringen ensimmäisen tuotantokausen toiseksi viimeisen jakson. Huikea.

Siitä tulikin mieleeni, että jokavuotinen uuden blogin aloitus on taas koittanut: Sarjakatselija on saapunut. Sen syntyyn ovat vaikuttaneet monet seikat, niistä ei vähäisimpänä tutiseva maailmanjärjestys. Kohta lyötäneen ovet siinä määrin säppiin, että lisää päivittäistä kirjoitettavaa oli keksittävä ja vauhdilla. Toisaalta kun aiemmin olen kirjoitellut blogia mm. kirjallisuudesta, musiikista, C64-peleistä ja Marvel-sarjakuvista (sen uskon ja toivon vielä aktivoituvankin) – kahdesta geneerisestä arvostelublogista puhumattakaan – niin on se nyt kumma että filmaattisempi puoli on vielä puuttunut. Elokuvaihminen en oikein ole, mutta rakastan hyviä sarjoja joiden pariin heittäytyä. Joskus niistä olen Silmikseenkin kirjoitellut, mutta konsepti on aina istunut tähän ympäristöön vähän huonosti. Nyt on sitten oma kotinsa näille; lähinnä olen varmaan oma yleisöni, ja jonkinlaisen katselupäiväkirjan virkaahan tuo kai toimittaakin. Mitään kunnianhimoisia tavoitteita ei ole, mutta ainahan noista jotain ajatuksia herää. Babylon 5 saa aloittaa, ja jatkan tuota tasan niin kauan kuin huvittaa. Katotaan nyt.

Äsken kävin iltakävelyllä. En muista koska viimeksi olisi tuuli ollut vähällä napata pipon päästä. Palasin kotiin, nyt iltakahvia ja lisää hevosurheilua. Semmoista tämä on, eristyselämä.

Ei kommentteja: