"Kirjailija" on jokseenkin onneton ammattinimi. Siinä on liiallista keveyttä ja ohimennen huitaistun suorituksen vaivattomuutta, eikä sanan istuvuus verbiin josta se on johdettu ole ihan kohdallaan: ohjaaja ohjaa, kuljettaja kuljettaa, opettaja opettaa – mutta kirjailija kirjailee? Itse kutsun itseäni mieluumin kirjoittajaksi. Osasyynä nimen parempi toimivuus, osana myös itse kirjan kyseenalaisuus jonkinasteisena julkaisutoimen äärisaavutuksena. Kirja on vain yksi tekstin muoto, ei kätevin eikä toimivin, joskin siellä kärkipäässä sentään. "Kirja" on kuitenkin aina jonkinlainen kaupallinen, monistettu artefakti. "Kirjan" kannessa on pääsääntöisesti jonkin kaupallisen tahon logo – ainakin sellaisen kirjan, jonka establishmentti katsoo voivansa hyväksyä osaksi kultturiimme juurtunutta käsitystä kirjasta taiteen korkeana muotona. Mutta entä jos kirjoittajalla ei ole tarve tulla markkinoiduksi? Omaa romaaniani myytiin Prismassa. Sain kuulla että tämä oli hieno saavutus; että tavaratalojen valikoimaan pääseminen on harvinaista. Viis siitä että oma teksti alennusjauhelihan ja hammasharjojen vierellä oli masentava näky – kenties yksi lannistavimpia kirjoittajuuteen koskaan kohdistuneita iskuja kohdallani.
Suhteeni kirjoittamiseen on muuttunut. Vuosien ajan pyrin sulkeumiin; lopullisiin, muuttumattomiin teoksiin. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että tärkeämpää on prosessi. Teksti ei voi olla koskaan valmis, siksi sen sulkeminen kansiin, markkinoiminen kaupallisesti, yritys olla päätökseen saatu lopullinen kokonaisuus on väärin. Minulle teksti ei ole kauppatavaraa, se on tapa ajatella ja olla.
Olen kirjoittanut viitisentoista romaania, tarkkaa lukua en nyt jaksa tarkistaa, ja kolme novellikokoelmaa. Se riittää; siinä on totta puhuen hiukan liikaakin – noin kymmenen teosta lienee se määrä, jonka kukaan pystyy kirjoittamaan mitään omaperäistä alkamatta toistaa itseään. Yhtään esimerkkiä päinvastaisesta ei ainakaan ole tullut vastaan. Viheliäisimpiä ovat kirjoittamisesta kirjoittavat kirjoittajat. Tässäkin asiassa prosessi on varmasti tärkeä, se voi olla jopa terapeuttinen tai merkittävä. Mutta julkisesti ei näitä intiimihivelyjä pitäisi koskaan tarjota. Voi olla vain yksi Knausgård, enkä nyt välttämättä sano että sitä yhtäkään olisi tarvittu. Maailmassa on jo pitkään ollut liikaa kirjoja. Eikö olisi aika kirjoittaa jotain muuta? Miksi kirjalla on se asema joka sillä on?
Olen viime ajat kirjoittanut elävää teosta jossa ei kirjoiteta mitään. Sillä ei ole tarkoitusta eikä sanomaa. Se ei kiinnosta ketään; ylipäätään kirjoittaja joka olettaa oman tekstinsä kiinnostavan jotakuta toista on automaattisesti väärässä. Hän haluaa vain huomiota. Hän haluaa vain
PilvetSuhteeni kirjoittamiseen on muuttunut. Vuosien ajan pyrin sulkeumiin; lopullisiin, muuttumattomiin teoksiin. Nyttemmin olen ymmärtänyt, että tärkeämpää on prosessi. Teksti ei voi olla koskaan valmis, siksi sen sulkeminen kansiin, markkinoiminen kaupallisesti, yritys olla päätökseen saatu lopullinen kokonaisuus on väärin. Minulle teksti ei ole kauppatavaraa, se on tapa ajatella ja olla.
Olen kirjoittanut viitisentoista romaania, tarkkaa lukua en nyt jaksa tarkistaa, ja kolme novellikokoelmaa. Se riittää; siinä on totta puhuen hiukan liikaakin – noin kymmenen teosta lienee se määrä, jonka kukaan pystyy kirjoittamaan mitään omaperäistä alkamatta toistaa itseään. Yhtään esimerkkiä päinvastaisesta ei ainakaan ole tullut vastaan. Viheliäisimpiä ovat kirjoittamisesta kirjoittavat kirjoittajat. Tässäkin asiassa prosessi on varmasti tärkeä, se voi olla jopa terapeuttinen tai merkittävä. Mutta julkisesti ei näitä intiimihivelyjä pitäisi koskaan tarjota. Voi olla vain yksi Knausgård, enkä nyt välttämättä sano että sitä yhtäkään olisi tarvittu. Maailmassa on jo pitkään ollut liikaa kirjoja. Eikö olisi aika kirjoittaa jotain muuta? Miksi kirjalla on se asema joka sillä on?Olen viime ajat kirjoittanut elävää teosta jossa ei kirjoiteta mitään. Sillä ei ole tarkoitusta eikä sanomaa. Se ei kiinnosta ketään; ylipäätään kirjoittaja joka olettaa oman tekstinsä kiinnostavan jotakuta toista on automaattisesti väärässä. Hän haluaa vain huomiota. Hän haluaa vain
jotka kiiltävät niihin alhaalta kohdistuvassa valossa. Taivaan laki on metallia, johon on maalattu suurin kirjaimin sana "SÄTEILYNKESTÄVÄ". Ulvovien sireenien ääni kimmahtelee pilvien pinnasta niiden kulkiessa taivaan poikki kiskojaan pitkin. Kaarteissa pilvet kirskuvat.
Hallan tappamat haahkat ilmestyy syksyllä. Sen merkitys ei ole vähäinen, vaikkei toki suurikaan. Se on vain tekstiä. Toivon ettet odota sitä, et osta sitä, etkä lue. Se ei ole sinulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti