6.9.09

Silmät

Ennen vanhaan oli leikki nimeltä 'Silmät'. Sen jälkeen kun oli menty piiriin pirtin lattialle, otettiin vierustovereita käsistä kiinni. Sitten alettiin heilua ja keinua musiikin tahdissa. Sitä soittivat pelimannit, jollaiset olivat siihen aikaan suosiossa. Lattialla oli olkia ja tuoleja. Toisinaan kävi niin, että jostain putosi kynttilä, joka poltti koko pirtin maan tasalle. Savun sattuessa silmiin juostiin ulos koko lauma, minä lapsista nuorimpana. Ulkona oli pimeää ja kirvelevin silmin katsottuna täysikuu näytti virnistelevän tähtien täplittämällä pakkastaivaalla. Silloin oli suuri itku ja parku. Vanhemmat olivat metsällä ja sillä välin olivat lapset polttaneet pirtin. Yhden lapsista nimi oli Olli. Hänellä oli tuuheat vaaleat hiukset ja nokitahra nenän päässä, joka ei lähtenyt millään pois. Ollista tuli myöhemmin merkittävä lääketieteellinen tutkija, osa muistakin lapsista kasvoi aikuiseksi. Vanhetessaan Olli kävi aina vaan vieraantuneemmaksi. Hän kehitteli mielikuvitusmaailman ja mielikuvitusystäviä. Sitten hänen vaimonsakin lähti. Myöhemmin kuulin että vaimo oli muuttanut Indonesiaan, jossa hänellä oli pieni matkamuistojen vientiä harjoittava firma. Hän olisi kuulemma halunnut lähettää minulle kortin kun täytin tasavuosia, mutta hän oli saanut käärmeenpureman ja melkein kuollut. Siitä oli paikallisessa lehdessäkin, mutta indonesialaiset lehdet eivät täällä ilmesty. Olli ei silloin enää muistanut hänellä vaimoa olleenkaan. Hän istui nojatuolissaan ja kertoi miten oftalmologia oli hänen pitkän uransa aikana kehittynyt. Ihmisen silmän vikoja ja sairauksia osattiin Ollin mukaan hoitaa paremmin kuin kuin vielä hänen lapsuudessaan oli kukaan uskaltanut kuvitellakaan. Ollin asunnossa soi aina blues. Hän nukahti kesken puheensa istualleen ja minä jäin tuijottamaan hänen nokitahraansa, joka oli hieman haalistunut mutta edelleen siinä. Televisiosta tuli uutislähetys Indonesiasta. Ajattelin kuinka hassusti maailman palaset sopivat yhteen. Kävelin kotiinpäin paksujen lumihiutaleiden tupsahdellessa. Aamu oli pitkällä ja Olli oli pitänyt minua hereillä läpi yön keittämällä kahvia määrän, joka olisi riittänyt suvulle. Kun Olli puhui, näin liekkien heijastuvan hänen silmistään. Ne valaisivat koko pienen lumisen mäennyppylän vuosikymmeniä sitten. Ylhäällä oli täysikuu, alhaalla pakkanen ja hätä. Siihen aikaan eivät uutiset kulkeneet niin kuin nyt. Naapurissakaan ei tiedetty että lapset olivat pirtin polttaneet. Metsässä vanhemmat olivat nähneet puiden keskellä hehkuvat silmät. Siitä he tiesivät että kotona oli taas 'Silmiä' leikitty. Ikkunan takaa kuului kolme koputusta vähän ennen kuin musiikki alkoi. Alakerrassa nukkui isoisä. Häntä ei ehditty herättämään, ja toinen pelimanneistakin jäi. Olli ehti ensimmäisenä ulos.

3.9.09

Kuvassa vasemmalla tuntematon henkilö

Elämässä on paljon pieniä asioita ja vähän suuria. Ja on tosia ja valheita, ja on tunnetta ja ikävää, hiljaisuutta ja paljon ääntä. Jos pysähtyy, voi kohinan takaa kuulla sanoja: "Sinä hukutat kaiken tuohon ääneen."

Syy ja seuraus, lopulta nekin ovat vain sanoja, omaan ikäväänsä kadonneita, taustameluun. Mistä kumpusi se luottamus, jota kerran tunsimme? Se varmuus että on pysähtynyt jonkin todellisen ääreen.

Silti, kaiken jälkeen - -

Toivon että olet minua tarkasti kuunnellut.

Kun olen laskenut kolmeen, voit avata silmäsi. Näet huoneen josta minä olen poistunut.



1.9.09

Luo mua lujempaa

Kuvissa näkyy virheitä. Hiljaisia muutoksia todellisuuden väripinnassa, ehkä tyhjiä tiloja, vapaita tulkinnoille ja asetettaville merkityksille. Ja millaisissa kuvissa! Millaisessa määrässä valokuvia, olen viikon aikana arkistoinut tuhansia pysäytettyjä hetkiä, en käytä sanaa "vangittuja", koska se on jokseenkin sairas klisee, liikaa käytetty, typerä, minä vihaan sitä sanaa kun puhutaan valokuvista. Kuva vapauttaa hetket siitä unohdukseen syöksyvästä koskesta jota ajaksikin kutsutaan, ja kukas nyt on kliseinen! Helvetin säälittävää.

"Believe in me, and you will be, like, totally saved."

Mutta nämä ovat kevyitä päiviä mutta nämä ovat kevyitä elämiä, minä tapan vain aikaa en eläimiä lepo

lepo

Ole ettet. ja

Minulla on ymmärrys ja halu ymmärtää. Halu tulla ymmärretyksi ja kohde. Tästä päivästä tuli lopulta hyvä päivä. Keskeinen. Mitä minä juuri tällä hetkellä haluaisin sitä ei saa sanoa ääneen mutta sinä tiedät sen kyllä.

Niin, arvaa ett

kun m

s

Minulle on hirveän oleellinen seuraava numero: "3".

Kyllä sinä senkin tiedät.

Like, totally dude

30.8.09

Iso kaunis lintu

Ehkä se oli kaikki kirjoitettu jo kauan sitten valmiiksi. Siltä tuntui siinä pienessä keittiössä kun valo koputteli verhon takaa ja naapurin radio valisti aamun ensimmäisillä uutisilla. Kahvi tuoksui. Sinä olisit mieluummin juonut teetä muttei minulla ollut. Olimme ehkä valvoneet yön. Jatkoit keskustelua kuin se ei juuri olisi tauonnut niin pitkäksi aikaa että ehdin keittää pannullissen ilman että kukaan puhui. Tai kuin se ei juuri olisi vuosiksi tauonnut.

"Sanoit ettet koskaan enää aloita mitään ellet voi olla varma siitä miten käy."

Säpsähdin kun sellaisen muistit. Hymyilin, mutta seinälle. En halunnut että huomasit, ja mitä olisin lopulta kyennyt, sinä olit minua yön aikana muistuttanut monta kertaa siitä, että tarrasin kuin takiainen. Asioihin kuin yksi saatanan takiainen jota ei saa kiskomallakaan irti.

"No joo. Olin nuorempi silloin."

Se sai sinusta naurun. Laskin sinun eteesi sinisen mukin, itselleni punaisen, istuin pöydän ääreen ja muistin että se oli alunperin ollut sinun pöytäsi. Sillä oli pino lehtiä, toinen piirroksia. Niiden alla asui vanhoja laskuja.

"Ihan niin kuin minä en olisi ollut."

"Sinä olet aina tuntunut vanhemmalta kuin minä."

Hymähdit. Teki mieleni pyytää anteeksi, mutta tietenkin tiesimme että kaiken sellaisen aika oli mennyt.

"Jeesus vitun kristus näitä päiviä."

Sinun kuuli kiroilevan niin harvoin että taas minua hymyilytti. Olisin sytyttänyt tupakan, mutta enhän ollut enää vuosiin polttanut. Ei se muuttanut sitä että teki mieli.

"Älä nyt. Hyvä tästä vielä tulee."

Katsoit minuun kuin et olisi uskonut mitä kuulet. Jatkoin kun pysyit hiljaa.

"Minä olen sinulta oppinut, että kun kaiken valmiiksi ajattelee, ei koskaan eksy."

"Oho."

"Olen siitä ajatuksesta pitänyt kiinni."

Sydän hakkasi kun odotin mitä sanoisit. Lisää asioita joihin tartuin, etkä sanonut mitään. Katselit verhon raosta ulos, eikä sunnuntaiaamuisin kulkenut kuin harakoita. Ajatukset harhailivat, odottelin ja mittailin huoneen seiniä. Niin pieneen tilaan mahtui niin paljon kaikkea, se tempoili ja repi. Näin että muotoilit sanoja, pitkäänkin, lopulta luovutit, halusit että minä sanoisin vielä jotakin, oli minun vuoroni olla välillä se joka kokoaa ajatuksia, rakentaa sanotusta päätelmiä.

"Miksi sinä kuvittelet jonnekin kadonneesi?"

"Ajattelin - - -"

"Minulle sinä olet ollut aina siinä."

Sen sanottuani aamu kävi niin vaikeaksi jatkaa, että me enimmäkseen luovutimme. Mutta sikäli olin kyllä oikeassa, että loppujen lopuksi siitä tuli hyvä päivä.

28.8.09

Ja maa minuun tyytyväinen

Ajattelen sateen etukäteen etten sen sattuessa kastuisi, olen sen sinulta oppinut.

Petaan sängyn ja imuroin. Avaan tuuletusikkunan, tiskaan.

Ajattelen sateen etukäteen etten sen sattuessa kastuisi.




23.8.09

Sadoittain

Jeesus vitun kristus näitä päiviä. Aina välillä...

Joo.

Savu piirsi kuvioita sinuun kuin taivaalle.

21.8.09

Jumalan ottolapsi

Sinä yönä satoi vettä. Muistan kuinka jokainen pisara keihästi minut ja kaupungin oranssit valot saivat kaduille kerääntyvät lammikot näyttämään kuvottavilta. Niissä läiskytteli hukkuvia käärmeitä. Ulko-ovi naksahti kiinni takanani, kulman takana yökerho sammui hiljalleen, jossain mateli autoja, ei kävelijöitä. En vilkaissut ylös, enkä täten tiedä vieläkö makuuhuoneesi ikkunasta näkyi valo. Kolmas kerros ja silti olin asunnossasi tuntenut aina olevani maan alla. Irrotin otteeni. Annoin mennä. Haljennut huuli valutti verta suuhun. Viittasin ohikulkevalle taksille ja vasta sen takapenkillä oksensin sinut. Tartun asioihin kuin takiainen, mikä joskus sai sinut hymyilemään, ei se, että tein niin, vaan että me molemmat huomioimme sen ja saatoimme nauraa. Takiainen rikki hiertyneellä iholla. Satoi kuin pommeja, pelkäsin ettei taksin tuulilasi kestä ja kuljettajan tupakka hehkui ainoana valona siellä, kojelauta oli pimeänä ja mittari ja radio hiljaisia kuin hengitys. Annoin mennä. Tuntui hyvältä ettei tarvinnut puhua. Tunsin itseni eläimeksi. Valuin vasten likaista istuinta, käänsin kasvoni kohti taksin kattoa, suljin silmät. Aika kului. Elämä meni. Tunsin itseni eläimeksi unohtuneessa pesäkolossa. Tunkkaisessa hämärässä oli toivoa, yritin auton käännöksistä päätellä sen reittiä, mutta eksyin ajatuksiini. Ehkä kuski kuvitteli minun sammuneen ja kierteli keskustaa aikansa. Olin takiainen likaisen taksin takapenkillä. Jumalauta että mieleni teki tupakkaa. Hengittelin autossa leijuvaa savua. Olin jotenkin hirveän yksinäinen, mutta silti siinä yössä oli parasta se sateen puristuksessa syntyvä hiljaisuus. Sillä hiljainen ihminen on kaunis. Tappaessaan. Luvatessaan rakastaa.



18.8.09

Jotta sinun ei tarvitsisi olla olemassa

"Kaavan mukaan valmistettu kone tekee ajoitetusti sille määrätyt toiminnot. Se oppii tekemästään ja käy työssään jatkuvasti kätevämmäksi. Kone toimii kohtuullisen pitkään yhdellä latauksella, mutta työtehon alkaessa näyttää hiipumisen merkkejä on kone irrotettava sitä käynnissä pitävästä kehästä ja asetettava joksikin aikaa lepäämään. Se lataa itse itsensä, ja on valmis toistamaan ohjelmointiaan viimeistään muutaman viikon kuluttua.

Kone on siitä mainio, että se on melko kokonaisvaltaisesti itsehuoltava. Koneen omistajan ei juurikaan tarvitse seurata koneen senhetkistä kuntoa tai tilaa; vasta koneen käyttöiän lähestyessä viimeistä takuupäivää on syytä passittaa se säännöllisiin huoltokäynteihin ja lopulta vapauttaa työtehtävistään odottamaan koneiston hiipumista, minkä tapahduttua kone voidaan kuljettaa romuttamoon.

Tätä ennen kone on toki ollut jo vuosien ajan hyödyksi omistajalleen, ja parhaassa tapauksessa - tästä ominaisuudesta koneen markkinoijat ovat erityisen ylpeitä - se on luonut itsestään kopion tai useammankin, jotka muutaman valmistelevan vuoden jälkeen ovat nekin käyttökelpoisia asetettavaksi järjestelmän ylläpitäjien haluamiin toimenkuviin."



Kun sinulta kysytään messiaasi nimeä, on samantekevää mitä vastaat. Tärkeintä on, että uskot.

Huuda että uskot.