6.9.09

Silmät

Ennen vanhaan oli leikki nimeltä 'Silmät'. Sen jälkeen kun oli menty piiriin pirtin lattialle, otettiin vierustovereita käsistä kiinni. Sitten alettiin heilua ja keinua musiikin tahdissa. Sitä soittivat pelimannit, jollaiset olivat siihen aikaan suosiossa. Lattialla oli olkia ja tuoleja. Toisinaan kävi niin, että jostain putosi kynttilä, joka poltti koko pirtin maan tasalle. Savun sattuessa silmiin juostiin ulos koko lauma, minä lapsista nuorimpana. Ulkona oli pimeää ja kirvelevin silmin katsottuna täysikuu näytti virnistelevän tähtien täplittämällä pakkastaivaalla. Silloin oli suuri itku ja parku. Vanhemmat olivat metsällä ja sillä välin olivat lapset polttaneet pirtin. Yhden lapsista nimi oli Olli. Hänellä oli tuuheat vaaleat hiukset ja nokitahra nenän päässä, joka ei lähtenyt millään pois. Ollista tuli myöhemmin merkittävä lääketieteellinen tutkija, osa muistakin lapsista kasvoi aikuiseksi. Vanhetessaan Olli kävi aina vaan vieraantuneemmaksi. Hän kehitteli mielikuvitusmaailman ja mielikuvitusystäviä. Sitten hänen vaimonsakin lähti. Myöhemmin kuulin että vaimo oli muuttanut Indonesiaan, jossa hänellä oli pieni matkamuistojen vientiä harjoittava firma. Hän olisi kuulemma halunnut lähettää minulle kortin kun täytin tasavuosia, mutta hän oli saanut käärmeenpureman ja melkein kuollut. Siitä oli paikallisessa lehdessäkin, mutta indonesialaiset lehdet eivät täällä ilmesty. Olli ei silloin enää muistanut hänellä vaimoa olleenkaan. Hän istui nojatuolissaan ja kertoi miten oftalmologia oli hänen pitkän uransa aikana kehittynyt. Ihmisen silmän vikoja ja sairauksia osattiin Ollin mukaan hoitaa paremmin kuin kuin vielä hänen lapsuudessaan oli kukaan uskaltanut kuvitellakaan. Ollin asunnossa soi aina blues. Hän nukahti kesken puheensa istualleen ja minä jäin tuijottamaan hänen nokitahraansa, joka oli hieman haalistunut mutta edelleen siinä. Televisiosta tuli uutislähetys Indonesiasta. Ajattelin kuinka hassusti maailman palaset sopivat yhteen. Kävelin kotiinpäin paksujen lumihiutaleiden tupsahdellessa. Aamu oli pitkällä ja Olli oli pitänyt minua hereillä läpi yön keittämällä kahvia määrän, joka olisi riittänyt suvulle. Kun Olli puhui, näin liekkien heijastuvan hänen silmistään. Ne valaisivat koko pienen lumisen mäennyppylän vuosikymmeniä sitten. Ylhäällä oli täysikuu, alhaalla pakkanen ja hätä. Siihen aikaan eivät uutiset kulkeneet niin kuin nyt. Naapurissakaan ei tiedetty että lapset olivat pirtin polttaneet. Metsässä vanhemmat olivat nähneet puiden keskellä hehkuvat silmät. Siitä he tiesivät että kotona oli taas 'Silmiä' leikitty. Ikkunan takaa kuului kolme koputusta vähän ennen kuin musiikki alkoi. Alakerrassa nukkui isoisä. Häntä ei ehditty herättämään, ja toinen pelimanneistakin jäi. Olli ehti ensimmäisenä ulos.

2 kommenttia:

Carmabal kirjoitti...

Jollakin tapaa hämmästyttävän pelottava

Ugus kirjoitti...

Elämäähän tämä vain.