Tunnetuin gösmalialainen sarjis-franchise on tietysti Mushroom Robots, tuo vuodesta 1969 vaikuttanut lukuisiin eri julkaisuihin levittäytynyt robottisieniyhteiskunnan kuvaus, joka suunnilleen ainoana maan sarjakuvamaailman kestoilmiöistä tunnetaan ainakin nimeltä meilläkin. Tämän vuoksi päätin itsekin aloittaa esittelyn nimenomaan Mushroom Robotsilla – vaikka gösmalialaisia lehtiä on vaikea löytää, on näitä sentään toisinaan ainakin eBayn kautta ollut mahdollista hankkia, joskin toisesta ulottuvuudesta tilattujen lehtien tullimaksut ovat usein korkeat, mikä kannattaa muistaa.
Esimerkiksi amerikkalaisesta supersankarisarjakuvasta gösmalialainen tarinaperinne – ja tämä koskee maan kulttuuria sarjakuvaa laajemminkin – eroaa keskittymällä yhden yli-ihmisen seikkailuiden ja "jokainen on tärkeä"-ideologian sijasta nimenomaan sen vastakkaiseen ilmiöön: vain yhteisössä on voimaa. Nimenomaan Mushroom Robotsin maailmoja syleilevissä tarinoissa tämä korostuu. Sarjakuvissa, etenkään koko franchisen nimeä kantavassa ykköslehdessä, ei ole päähenkilöä, ei edes kovin keskeisiä vakiohahmoja, vaan tarinoiden painopiste on huomattavasti laajempi. Toki myöhemmät julkaisut, kuten Mushroom Robots Super Team ja Green Space Dragon ovat tuoneet myös korostetun yksilöllisiä toimijoita tarinoihin, mutta nämäkin toimivat ehdottomasti yhteisönsä osana. Gösmalialaisessa tarinakulttuurissa sooloilijat ovat epäonnistujia.
Tässä siis muutamia omia vinkkejäni ummikoille; helppoja mutta laadukkaita sisäänkäyntejä sienirobottiyhteisön kiehtovaan maailmaan. (sananen vielä sarjojen nimistä: pääsääntöisesti lehdet on julkaistu gösmaliaksi, mutta käytän itse julkaisuista niitä englanninkielisiä nimiä, joilla sarjakuvat netissä tunnetaan – ei kannata kuitenkaan pelätä kielimuuria, sillä gösmalia muistuttaa ikään kuin saksan ja hollanin kautta foneettiseksi kreikaksi osin väännettyä englantia, ja sen oppii melko nopeasti muutaman lehden tavaamisella; internetistä ei gösmaliankielistä sisältöä toistaiseksi löydy)
Mushroom Robots #248 (1990)
1980- ja 90-lukujen vaihteessa amerikkalainen sarjakuva tunkeutui lopulta gösmalian tunnetusti umpimielisille markkinoille, missä toistaiseksi meidän puoleltamme rajaa olivat vain japanilainen ja eurooppalainen tuotanto tarjonneet ulkomaisia vaikutteita. Tämä näkyi erityisen positiivisesti Bruno Kentan ja Chrissy McFanekin Mushroom Robotsissa. Nämä aiemmin parisen vuotta Mushroom Robots Super Teamistä vastanneet tekijät nuorensivat ykköslehden otetta rajusti, ja tämä heidän kautensa ensimmäinen numero on etenkin McFanekin visuaalisen ilmeen puolesta aika raju irtiotto aiemmasta. Uskaliaat poikkeamat totutusta linjasta oli vielä tuolloin jätetty "vähempiarvoisten" lehtien ja ennen kaikkea minisarjojen puolelle. Riski kuitenkin kannatti: Tämä koko lehtiperheen johtotähti nousi 90-luvun alussa kaikkien aikojen levikkiennätyksiinsä.
Green Space Dragon #1 (1998)
Attack of the Green Space Dragon oli vuoden 1996 "event", joka osoittautui yhdeksi koko franchisen historian suosituimmista, ja alle kaksi vuotta myöhemmin tällä avaruuslohharilla oli oma lehtensä, hahmon alkuperäisen kuvittajan Ben Quidamsin piirtämänä. Tämä ensimmäinen lehti jäi kohtuullisen lyhytikäiseksi, eikä koskaan saavuttanut sellaista suosiota tai kulttimainetta kuin vielä nykyäänkin ilmestyvä Green Space Dragon (vol. 2), mutta tämä ykkösnumero on silti sympaattisuudessaan tutustumisen arvoinen. Quidamsin pehmeänpyöreä kuvitus oli tietenkin iso osa alkuperäisen GSD:n viehätystä, ja hänen on annettu irrotella tässä hahmon omassa lehdessä kunnolla – tosin isojen kuvien seurauksena tarinaa on melko vähän. Kenties kustantaja kompromissasi hiukan liikaa, ja lukijoiden aiemmin rakastama lohikäärme ei ollut yhtä rohkean omaperäinen ilmestys kuin toimiessaan antagonistina. Hahmoa tuntemattomille tämä on kuitenkin oivallinen tutustumistarina.
).png)
Mushroom Robots Super Team #122 (1992)
Varsin hyvä esimerkki siitä "amerikkalaistumisesta", joka gösmalialaiselle sarjakuvakentälle iski 1990-luvun alussa. Super Team oli tietenkin ollut individualistisen sankarihengen edustaja sienirobottien maailmassa jo edellisen vuosikymmenen ajan, mutta tämän lehden ilmestymisen aikoihin tätä tematiikkaa alettiin tosissaan kehittää niin pitkälle, ettei vastaaviin irrotteluihin ei ole sittemmin ryhdytty – lukijapalaute kun oli varsin vaihtelevaa. Brad McEvanin (tässä numerossa) ja muiden hänen kaltaistensa nuorten ja innokkaiden kuvittajien energisestä ulosannista pidettiin, mutta perinteikkäässä gösmalialaisessa sarjakuvakulttuurissa näin voimakas muualta lainattu ilme herätti kuitenkin ensireaktion jälkeen myös antipatioita. Itse pidän tästä McEvanin kuvittamasta Super Teamin kaudesta (numerot 117-137) kuitenkin kovasti. Lehti on räjähtivimmillään, joskin pysyvän käsikirjoittajan puute haittaa kokonaisuutta.
),%20by%20Posu.png)
Planet of the Vampires (vol. 2) #1 (1997)
Alkuperäinen Planet of the Vampires -event vuonna 1989 oli ensimmäinen laaja Mushroom Robots -crossover, joka kattoi kaikki julkaisusarjan lehdet ja oman minisarjan. Se oli niin räjähdysmäinen menestys, että Vampyyrien planeetalle on sittemmin palattu toistuvasti, kenties laadukkaimmin tässä toisessa minisarjassa. Tällä kertaa kuvio pidettiin pienempänä, eikä tarina laajentunut muihin lehtiin tämän kuusinumeroisen minin ulkopuolelle. Ensimmäisen sarjan (ja pääosan muiden lehtien tuolloisista kansikuvista) kuvittanut Celt Sídomak loihti henkeäsalpaavan upeita visioita, mutta silti monelle juuri tämän minisarjan kohtalokkaan synkkä tarina tekee siitä ikimuistoisen. Juuri näihin aikoihin Mushroom Robotsin julkaisija Myxel alkoi levittäytyä myös "aikuisemman" sarjakuvan puolelle, ja tämä Kirill Vizhnan käsikirjoittama lohduton vampyyritarina on ensimmäisiä ja edelleen arvostetuimpia "kirjallisia" tarinakokonaisuuksia; toisin kuin esim. amerikkalaisessa sarjakuvakulttuurissa, gösmaliassa lehtiä kootaan vain harvoin yksiin kansiin uudelleenjulkaisua varten, mutta Planet of the Vampires (vol. 2) on ollut ilmestymisestään asti lähes jatkuvasti kirjana saatavilla. Klassikko mikä klassikko, ja ainakin tämän ensimmäisen osan verran siihen kannattaa tutustua aivan ehdottomasti.
Mushroom Robots vs. The Insect Monsters #1 (1984)
Mushroom Robotsin ensimmäinen merkittävä "limited series"-sarja toi kuvioihin Insect Monsters -parviorganismin, joka ei kuluneiden pian neljänkymmenen vuoden aikana sitten ole mihinkään lähtenytkään, vaan on muurautunut osaksi franchisen ehdottoman pitävintä kivijalkaa. Leif Roland Adeckin huikealla maalaten väritetyllä kuvituksella massasta erottunut minisarja on tarinallisesti ehkä simppeli, mutta se on hieno osoitus sienirobottien orgaanisesta maailmasta: vanha, vielä 70-luvun vauhdikkaista toimintatarinoista ponnistanut juonenrakentelu törmäsi uudenlaiseen kuvitukseen ja eräänlaiseksi sienirobottien antiteesiksi sittemmin tarinatasolla asettuneisiin hyönteishirviöihin. Huikeaa kamaa, ja jotenkin niin mahdottoman gösmalialaista.
Green Space Dragon (vol. 2) #1 (2016)
Rakastettu Avaruuslohikäärme sai pitkähkön tauon jälkeen toisen oman lehtensä vuonna 2016, ja heti kättelyssä tämä kolahti kovaa. Käsikirjoittaja Anne Cantor ja kuvittaja Greg Hoffmann kutoivat oman individualisminsa hirviömäiseen kurimukseen katoavasta sienirobottikansan jumalhahmona toimivasta lohikäärmeestä eksistentialistista kauhutarinaa, joka sai vuosi vuodelta syvempiä ja syvempiä kerroksia. Hoffmannin kuvitus toimi "sisäänheittäjänä" jolla yleisöä saatiin lehdelle kosiskeltua, mutta nopeasti kävi selväksi, että aiemmin melko tuntemattoman Cantorin tarina on vähintään yhtä detaljirikasta ja omaperäistä tavaraa. Lehti ilmestyy edelleen, mutta Hoffmann poistui numeron 50 jälkeen; Cantor on sittemmin käsikirjoittajana tehnyt satunnaisia visiittejä. Ainakin ensimmäiset kaksitoista numeroa ovat melkein pakollista luettavaa.
No niin. Nämä kun nyt ensin alkuun lukaiset niin palailen esittelemään sitten jatkossa lisää! Kertokaa ihmeessä mikä teille Mushroom Robotsin maailmassa koviten kolahtaa!
2 kommenttia:
Luulin vielä lopussakin, että tämä oli Pieniä ihmeitä, mutta tämähän olikin näitä Silmiksen pieniä ihmeitä.
Niitähän tämä. Vai onko?!?
Lähetä kommentti