Aloin kirjoittaa Susanin kirjaa keväällä 2021. Puolitoista vuotta työn alla enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti oltuaan se on nyt pisimpään työstämiäni käsikirjoituksia, joskin vastapainoksi sivumäärältään vaatimattomimpia. Se on myös ensimmäinen jota olen koittanut pitää jossain määrin asiapitoisena, mutta kuka asiasta lopulta tietää, pitoisuuskin on kyseenalaista. Susanin kirja on kasvanut, muuttanut muotoaan, kutistunut, alkanut levitä uuteen, ennennäkemättömään suuntaan, pudottanut vanhat osansa pois pian tämän jälkeen kuin kuoleva kasvi, auringossa kuivunut kauniiksi, haurastuessaan hajaantunut taas uusiin suuntiin.
Kaikki edelläolevan kaltaiset kornit vertaukset on itse teoksesta höylätty pois.
Muutama päivä sitten meikkasin itseäni valmistautuessani lukupiiritapaamiseen. Marraskuinen semimasennus ei kauheasti inspiroinut, joten pidin lopputuloksen tällä kertaa minimaalisena, millä tässä tarkoitan laiskuuden iskeneen. Mutta jo pelkkä eyeliner tekee ison vaikutuksen. Ihon alta ajeltunakin kuultavalle parransängelle on tehtävä kuitenkin jotain. Kätevimmin sen saa piiloon meikkivoiteella, kunhan iholle on ensin levittänyt kevyesti huulipunaa. Nuorena siloposkena ei olisi tarvinnut vastaavaan kikkailuun ryhtyä, mutta tätä tämä nyt on.
"Sticky push-up"-silikoneilla täytetyt rintsikat ylle seuraavaksi. Arvon joidenkin neuleiden ja kauluspaitojen välillä, lopulta päädyn mustaan kevyesti kuviopainettuun kauluspaitaan, joka on muistaakseni UFFin miesten puolelta ostettu, varsin neutraali joka tapauksessa. Riisun housut. Sukuelimet kietaisen tiukasti pakettiin jalkojen väliin sukkahousujen vyötärönauhasta ja vanhasta sukasta askartelemallani gaffilla; tämän voisi kuvitella olevan epämukavaa, mutta ei se yllättäen ole lainkaan. Ikävämpää olisi joka tapauksessa nähdä hameen etumuksella siihen kuulumaton kohouma. Sukkahousut ovat olleet käytössä jo muutaman kerran, mutta vielä paottomat, joten vedän ne ylle. Sitten hame; se sama ruudullinen villakankainen kuin viimeksikin lukupiirissä, mutta viileämmän ilman ulkokäyttöön sopiva hamevarastoni on onneton – tilasin tosin jo lukupiirin jälkeen nettikirppikseltä muutaman lisää. Klipsikorvikset paikoilleen, lopputuloksen kruunaan tuuhealla peruukilla, jonka asettelen peilin ääressä. Huulipunaa vielä vähän, jalkaan tällä kertaa mustat saapikkaat, ne korkeampikorkoiset. Läppäri, lompsa ja muu roina mustaan "Varför Paris, vi har ju Åbo"-tekstillä koristettuun kangaskassiin, kiva syystakki niskaan ja menoksi kohti bussipysäkkiä.
Alkuilta on pimeä, mutta Taka-Töölön William K on lämmin ja melko täynnä. Valtaamme entuudestaankin tutun nurkkapöydän. Juon irkkukahvin, käsittelemme yhden jäsenemme valmistuvaa käsikirjoitusta. On talvi ja viruskausi. Kolme päivää myöhemmin, eilen, olen ihan pirunmoisessa flunssassa.
Kesätoimittajan huomautukset:
* Blogi ei ole oikeasti kaiken alkulähde.
** Merkittävyys on makukysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti