Ei, sittenkään minun ei pitänyt kirjoittaa tästä. Yllä oleva kappale on lainaus lukiossa kirjoittamastani kahdeksantoistavuotiaan oivaltavuutta korostavasta aineesta – "Minä ja kirjat" taisi olla aiheena, ellei sitten jokin muu yhtä kuiva. Olin keksinyt että taide voi olla viihdettä ja päinvastoin. Voi noita teinivuosien valaistumisen hetkiä.
Oikeastaan piti kirjoittaa siitä, etten enää nykyään ole täysin varma, onko kirjallisuutta lainkaan olemassa. Kun länsimainen apurahoin pulleaksi syötetty ihmislaiska näpyttelee lämpimässä kammiossaan Macin näytölle merkkejä samalla lattea hörppien, lähettää syntyneen tekstijätteen isoon monialayritykseen, joka suostuu painamaan sen vessapaperinakin käytettävälle puumassalle vain sillä ehdolla että se tuottaa rahaa joillekin (yleensä ei sille kirjoittajalle), ja sitten marketit myyvät kyseistä tekelettä kappaleen tai kaksi, loput makuloidaan, minkä olisi voinut mieluummin tehdä ilman sitä kauppakierrosta, olisi säästynyt paljon isoja rekkakuljetuksia ja maailma olisi pelastunut vähän.
Anteeksi, ajatukseni karkasi. Niin sitä minä vain, että onko sellainen muka kirjallisuutta teidän mielestänne?
Ei minun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti