Sitä tajuaa olevansa väsynyt kun aivot muokkaavat valoaaltojen näköhermoihin kuljettavat asiat toisiksi, ja muokattu visio rekisteröityy sellaisena ilman erityistä kompensaatiopenseyttä. Eilen illalla keittelin vettä, juttelin puolison kanssa niitä näitä ja hänen jalkojensa juureen ilmestyi pieni mustan karvan peittämä vauva, joka ojensi lonkeromaisia karvaisia käsiään ylöspäin kuin anellen. Ja puoliso hymyillen osoitti sille ystävällisen sanan. Koko näky, koko tilanne, oli niin rajantakainen että aloin järkähtämättömän syöksyn psykoosin lämpimään syliin. Silmiin survottiin mustaa suppiloa. Kolmen sekunnin kuluttua vasta keho reagoi ja värähti kauhusta, missä vaiheessa myös huomasin että meidän kissahan se vain emäntänsä jalkoja saapui puskemaan häntä kaarrellen.
Tai ehkä kaikki liittyy muuhun; sentään tätä edeltävänä aamuyönä sumuun feidanneita katuja tarsiessani näin Nummenmäellä erään suht synkän puutalon ikkunassa sinisenä hohtavan miehen, joka ilmeettömänä tuijotti eteensä ja minun hänet nähtyäni katosi kuin olisi virta katkaistu. Mietin kyllä siinäkin elämääni, ja vaihtoehtoja kuten tajunnan menetys ja järkeistys. Hetken säkkipimeyden jälkeen mieheen syttyi taas valo ja hän ilmestyi, kirjavampana, missä vaiheessa huomasin että joku setä se siellä katsoo aamuviideltä televisiota pimennetyssä talossa, seisten keskellä huonetta. Totta puhuen siinäkin oli jotain häiritsevää.
Linnut saapuvat sumusta aina samassa kohdassa kuin niillä olisi portti siinä. Parkkipaikan poikki juosseen lapsen jalanjäljet leijuvat jään pinnalla.
1 kommentti:
Toi on just sitä mitä mut voi nähdä tekevän. Seisovan keskellä yötä huoneessa tekemässä jotain outoa. Mutta tämä on Kokkola - onneksi kukaan ei kulje ikkunan ohi! phew! HYvää joulua tämän myötä, go to BDC check the picture.
Lähetä kommentti