Mies astui sisään käytävään. Hän oli hieman pölyinen ja silmistä näki ettei hän ollut hirveästi nukkunut viimeisen vuoden aikana. Lattialaudat narahtivat, katosta putoili laastipölyä. Käytävän päässä oli lasilla eristetty koppero, jossa virkailija nuokkui, tehden hidasta kuolemaa tukkeutuvine verisuonineen. Hän työnsi oikean käden nimettömällä silmälasejaan pitkin nenänvartta hyvän tovin kunnes ne saavuttivat pisteen jossa eivät enää edenneet. Tällä välin mies oli edennyt kopperon luo. Mies ja virkailija tervehtivät. Anteeksi, toinen sanoi. Miehen katse hakeutui kopperon sisällä olevaan tuoliin. Hän mietti miksi niin pienessä kopperossa oli kaksi tuolia; toinen jolla virkailija istui, ja toinen jolla kukaan ei istunut, eikä olisi mahtunut istumaan. Nyt tuolille oli laskettu toissakeväinen Apu, jonka kannessa olivat Aki ja Hanne, avio-onnelliset. Jättäisin hakemuksen, mies totesi kun hiljaisuutta oli jatkunut kolmen haukotuksen verran. Virkailija räpsytteli silmiään kuin ei olisi ennen kuullut moista. Kiusallinen kutina hakeutui miehen lapaluiden väliin ja sai hänet vääntelehtimään kopperon ääressä. Hän muistutti hyönteistä lasilevyllä. Skalpelli lähestyi käytävän katosta ja avasi hänet siististi osiin. Niin että hakemusta, virkailija vastasi. Hän oli haistavinaan käytävässä savua, muttei ollut varma. Sellaisista havainnoista oli joskus käsketty välittömästi ilmoittaa, mutta virkailija ei enää muistanut kenelle. Kopperon seinässä oli kellastuneille lappusille kirjoitettuja puhelinnumeroita. Odotatteko hetken, hän sanoi. Miehen silmiin romahti epätoivo. Hiki valui karpaloina huulille ja niiltä hypähti matkaan pirskoen pieniä pisaroita kopperon lasiin. En minä, mies sai sanotuksi ja horjahteli käytävästä ulos. Vasta kadulla hän polvistui ja oksensi. Hänen takanaan käytävän suljetun oven alta tuprutti paksua valkoista savua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti