3.12.07

Pää puhuu

Tulin tuossa taannoin maininneeksi avautumisblogini, jota en ole koskaan aiemmin tuonut esiin täällä. Ohimennen heitin siinä mainitessani myös ajatuksen että voisin kyseisen teelmyksen virittää uusiokäyttöön joskus. No niin, se aika koitti sitten pikemmin kuin luulinkaan, nyt nimittäin. Puhuva irtopää on uudelleenlanseerattu ja tällä kertaa mitä julkisimmin.

Mistä siellä on kyse? Kas, se on helposti selitetty muutamalla sanalla: katsauksista kirja- ja levyhyllyyni. Ja muuallekin, uskokaa pois, kokoelmiini kertyneisiin tuotteisiin, niihin joita "populaarikulttuurin" ja "taiteen" epämääräisten termien alle tavataan niputtaa. Elokuvia en tosin käsittele, koska nykyisin elokuvat pitkästyttävät minut hengiltä. Mutta muuta.

Arvostelublogiko taas? No ei. Juuri siinä yritän irrottaa itseni aiemmista yrityksistä. En väitä etteikö osallistuminen Hitaaseen räjähdykseen olisi silloin joskus ollut kiinnostava ja palkitsevakin kokemus, mutta se oli myös hyvin, hyvin raskas ja vaikea kokemus. Alitajuinen pyrkiminen standardinmukaisen "arvostelun" kaavoihin, joskin Hitaan räjähdyksen tapauksessa hyvin pitkiksi venähtäneisiin kaavoihin, oli turhauttavaa, ja myös sikäli vaikeaa ettei se tullut luonnostaan minulle. Puhuva irtopää sen sijaan sanoo mitä tykkää. Se jutustelee ja kritisoi, kehuu ja pohtii, saa assosiaatioita ja on välillä useimpien mielestä hakoteillä, veikkaan. Joka tapauksessa se pitää yllä kirjoitusvireyttäni niinä hetkinä kun muuta kirjoitettavaa ei satu olemaan, ja on toki jo tällaisenaan kiva juttu. Ja salaahan minä tietenkin elättelen toiveita Irtopään suuresta suosiosta, sen kommenttiosaston muuttumisesta laaja-alaiseksi kulttuurikeskustelen foorumiksi ja silleen. Tai en. Mutta ainakaan en kirjoita sitä piilossa, enää.

Blogin uudelleensynnytys on aina vaikea asia, eikä tämäkään sujunut kivutta. Joku saattaa muistaa siellä olleen paljonkin aiempia päivityksiä viimeisen puolentoista vuoden ajalta. No oli siellä. Poistin niistä noin 90%, loput roikkukoot, ne ovat rykäyksiä ajalta jolloin kuvittelin minulla olevan muutakin sanottavaa kuin kaikki Silmänkääntövankilaan päätynyt. Hyi minua.

2 kommenttia:

Jani kirjoitti...

Vaikka olin ajatellut vaieta niistä kirjoitusvirheistä, niin tästä on ehkä kuitenkin mainittava: irtopään linkistä on pudonnut t pois. Ihan vaan siltä varalta että joku ei hoksaa sitä ja jää vain hiljaa ihmettelemään kun ei linkki toimi.

Uusi konsepti kuulostaa hyvältä, panin heti tilauksen vetämään (Netvibesiin).

Ugus kirjoitti...

D'oh!

Kiitti huomautuksesta. Kirjoitusvirheet kuuluvat nykyään jo Silmiksen imagoon mutta tämä pistää kyllä nolottamaan.