Tuhkanharmaa eminenssi suorittaa rentouttavan yökävelyn hornantuuttia lipittäen

Taas pyydettiin osallistumaan kimppakivaan, ja se minulle sopii, koska ovat niin kovin vähissä näinä kesänlämpiminä päivinä viihdyttävät aiheet kirjoitteisiin, tai vaikkeivät vähissä olisikaan, ne kuitenkin tuntuvat useimmiten jokseenkin turhanaikaisilta kaiken luonnonkauniin saartaessa pientä minua jatkuvalla muistutuksella siitä, mikä elämässä on hyvää ja kaunista ja kivaa. Selityksen makua, myönnän; todellisuudessa osallistun vain siksi, että Tearcandy meni pyyntönsä ohella mainitsemaan että minulla on ihqt hiuxet. Ujosti hihittäen ja vienosti punastuen osallistun siis tämänkertaiseen asioidenlistausrumbaan:

13 asiaa joista pidän:

1. Kaverit
2. Eläimet, varsinkin pienet ja karvaiset
3. Musiikki
4. Kirjallisuus
5. Oikeassa oleminen
6. Kesä
7. Kaikki hyvä jota voi laittaa suuhun
8. Kirjoittaminen
9. Piirtäminen
10. Yökävelyt
11. Hellät kosketukset
12. Vähän rajummatkin kosketukset
13. Maailman ihmeellisyyksien äärellä mykistyminen

12 elokuvaa:

1. Eraserhead
2. Hyvät, pahat ja rumat
3. Twin Peaks - Fire walk with me
4. Mulholland drive
5. Lost highway
6. Fucking Åmål
7. Idiootit
8. Dogville
9. Monty Python & The Holy Grail
10. Kill Bill
11. Brianin elämä
12. Taivaalliset olennot

11 idolia/esikuvaa:

(Voisin luetella 11 ihmistä, jotka ovat minulle henkilökohtaisesti niin tärkeitä oman elämäni tekojen ja ratkaisujen suhteen, että pelkästään heidän nimiensä mainitseminen täällä tuntuisi liian vähäiseltä... Koska olemme blogimaailmassa, tyydyn mainitsemaan vain sen yhden suuren esikuvan jota blogimaailma saa tahtonsa mukaan joko syyttää tai kiittää siitä että minä olen ylipäätään vielä vuonna 2005 täällä: Mea.)

10 fyysistä asiaa itsestäni:

1. Painoindeksi 17,9
2. Selkäranka S:n mallinen
3. Näkö vasemmassa silmässä -4.75, oikeassa -4.0
4. Punainen parta
5. Liian suuret huulet
6. Tuuheat kulmakarvat
7. Notkeahko
8. Hillitön karvankasvu
9. Kompakti
10. Sydämenmuotoinen syntymämerkki vakiovarusteena

8 suosikkiruokaa/juomaa:

1. Pepsi
2. Pizza
3. Pasta
4. Pesto
5. Voileivät
6. Karkit
7. Jäätelö
8. Lätyt hillolla & kermavaahdolla

7 ihmistä joita haluaisin suudella:

(Haluaisin suudella koko maailmaa.)

6 asiaa jotka ärsyttävät minua:

1. Oma kyvyttömyys ja aikaansaamattomuus
2. Tahallinen toisten mielen pahoittaminen
3. Muille hallaa aiheuttava oman edun tavoittelu
4. Yhteiskunnan tietokoneistuminen
5. Yksisilmäiset asiaansauskojat
6. Paremmintietäjät

5 asiaa joita kosketan päivittäin:

1. Myyrämuki
2. Tietokone
3. Kynä
4. Vesi
5. Ugus

ne ainoat 4 tv-sarjaa joita katson:

1. Salaiset kansiot
2. Päivien viemää
3. Shield
4. Simpsonit

3 asiaa joihin pukeudun joka päivä:

1. Trikoot
2. Viitta
3. Maski

2 julkkista joihin olen ollut ihastunut:

1. Winona Ryder
2. Johnny Depp

1 asia jonka haluan kaikkien tietävän minusta:

1. Olen ratsastanut hevosella ja matkustanut helikopterilla.


*


Näitkö sinäkin sinisen valon?

Garden of earthly delights

Kävin tuossa päivänä muutamana taimitarhassa. Tapahtuma oli minulle uusi ja siihen sisältyi muutamia erikoisia yksityiskohtia, joista tunnen tarvetta avautua täällä.

Ensinnäkin oli merkillepantavaa, että kasvihuoneessa vallitsi kasvihuoneilmasto. Se sai minut tajuamaan, että maailma on kaikesta huolimatta paljon itsestäänselvempi paikka kuin yleisesti kuvitellaan. Kuuma kosteus teki onnelliseksi, mutta kyse saattoi tietysti olla myös hapenpuutteessa tuhoutuvista aivosoluista. Kivaa oli silti. Yrttiosastolla oli myynnissä avomaankurkkua, pikkukurkkua ja pitkäkurkkua, mutta vaikka kuinka etsin, ei syväkurkkua näkynyt. Sellaisen olisin istuttanut parvekkeelleni kesäksi kasvamaan.

Ehdin tämän epäkohdan havaittuani epäillä, ettei tuollaisessa kasvintaimia myyvässä puutarhassa oikeasti voisi pitää hauskaa, mutta tämä käsitys paljastui erheelliseksi, kun huomasin pois lähtiessäni ison pahvitaulun, jossa oli hinnasto. Sen perusteella tarhalla olisi voinut viettää täydellisen lauantai-illan: yksi humala, kolme tupakkaa ja karjalanneito olisi irronnut alle kympillä. Puutarhat ymmärtävät opiskelijan tarpeet opiskelijan hinnoin.

Iloinen perkele

Löinpä lyötyä viikatteella, terällä tuikaten silpaisin! Kas, hän heinikosta päätään nosti jäniin tavoin... Ollapa kärpäsenä kukassa. Joinain aamuina vain hymyilyttää niin että hampaanpalat sinkoilevat ympäri seiniä peittäen ropinallaan naapurin kuolinkorinan. Ehkä se on vihreiden lehtien välistä suodattuva valo, joka varsinkin tänä aamuna, kun olin viisi tuntia aiemmin unohtanut vetää verhot ikkunan eteen, häikäisi nukkuvan silmää. Heräsin unesta jossa näin paljon vanhoja tuttuja, mutta kissuuttani en paikaltani noussut, vaan peitosta ja tyynyistä kasasin puoliunessa valottoman luolan, jossa jyrsijän lailla tuhistelin vielä kaksi tuntia, herätyskellonkin olin ottanut pois päältä vaan onneksi alitajunta kirkaisi juuri oikealla lyömällä ja ehdin pyykkitupaan varaamallani ajalla. Aamupuuro leijui vielä lusikassa lautasen yllä kun jo imuroin ikkunoita ja ripustelin raskaita taakkoja suihkuverholle. Aktiotäyteinen aamu, hyvät kanssaeliöt.

Vaikka kello ei ole mitäänkään, on tänään ehditty jo sanoa paljon hienoja asioita. Tästä olen Mean kanssa niin tasan samaa mieltä että siteeraan sellaisenaan: "Digikuvissa on se huono puoli, ettei siivotessa vuosien päästä löydä alahyllyltä unohtunutta kenkälaatikkoa, joka odottaa sateista päivää."

Kun kaikki on lopulta verkossa, ei kaikki ole lopulta missään. Onneksi kuviksiteetätys on keksitty, tie ykkösnollista paperille kiinnitetyksi näkymäksi on olemassa, kunpa ihmiset osaisivat ainakin ne tärkeimpänsä siirtää muistomuotoon.

Ja kun kerran herra B minut haistaa mukaan niin osallistutaan sitten, siitäkin huolimatta että vaatimus on mahdoton. Kuusi suosikkikappaletta pitäisi listata. Okei. Kävisikö mieluummin että jaan itseni atomeiksi ja korjaan syömäpuikoilla dna-koodiini pesiytyneet geneettiset viallisuudet? Ai ei? No ei sitten, olisi ollut helpompi homma. Tässä siis täysin fiilispohjalta (myös Mari kehottaa osallistumaan, hauska huomata että kaikilta tämän tehneiltä tuntuu löytyvän sellaisia kappaleita joista itsekin kovasti pidän) eräänä kesäkuisena aamupäivänä vuonna 2005 läiskäistyt kuusi suosikkipiisiä suoraan ajatusten limaiselta pintakerrokselta talteen pomittuina:

1. Absoluuttinen Nollapiste - Ei syttynyt, mies hymähtää
2. Tori Amos - Waitress (live-versio albumilta To venus and back)
3. Pink Floyd - Dogs
4. Nick Cave & The Bad Seeds - Fifteen feet of pure white snow
5. White Noise - Love without sound
6. Tuomari Nurmio - Ikuisesti minun (alkuperäinen Hullu puutarhuri -kiekon päättävä nyrjähtänyt versio)

Loppuun Benropen mallin mukaan häpeäbonus: Eppu Normaali - Tahroja paperilla.

Existentia immobilia

Kävelyaskeleet niityn ja metsikön reunustamaa hiekkatietä jokirannassa ja minut on jälleen näille sijoilleni pysäytetty. Kesä rönsyää elämää kaikkialla, miljardeissa olomuodoissaan maailma taas pitkien ja vihamielisten kuukausien jälkeen on hetkeksi saanut mahdollisuuden kukoistaa. Luonto on niin kaunis. Mitä ikinä ihminen tekisikään, mikään hänen aikaansaamansa teos, mikään kuva tai ääni, mikään kirjoitettu teksti, puhuttu kertomus, teko, ei ole niin kaunis kuin luonto.

Auringon rakastavan suudelman kohteena heräsi jälleen ajatuksia, jotka ketjun tavoin kiinnittyivät toisiin ajatuksiin. Mihin meitä tarvitaan täällä? Miksi tämän syövänkaltaisen lajin pitää mädättää tätä kauneutta, yrittää raivokkaasti taivuttaa luonnon harmoniaa omaan itseriittoiseen suuntaansa? En ole yksilönä massaa parempi kyetessäni vain estetisoimaan luontoa kuin taideteosta. Olemme irrallaan siitä missä elämme, eikä meille ole todellista paikkaa täällä.

Millä me täytämme päivämme, jotka lopulta kuitenkin täällä päättyvät? Miksi laskemme aikaa? Miksi teemme asioita? Todellinen kauneus on siinä, ettei jää jälkiä. Ettei yritä olla yksilö massan yllä, ja nykyisyydessämme meistä on tullut sitä janoavia, meidän yksilöytemme on tärkeintä täällä. Luonnossa on tasapaino ja monimuotoinen elämä, kaikessa. Ei ole yksilöitä. Sitä kauneus on.


"This species has amused itself to death"
(Roger Waters)

Eksynyt linja-auto ja muuta jumalattoman hauskaa

Tuomaansillalla katseeni kiinnittyi kaupunkibussiin, joka oli Turun normaaleista poikkeavan värinen, violetti. Lisäksi sen linjanumero oli 234, jollaista ei täällä tietääkseni ole käytössä. Outoudet selvisivät, kun katse siirtyi tuulilasin yläkulmassa sijaitsevaan reitin päätepisteen ilmoittavaan valotauluun, jossa turkulaisbusseissa lukee sellaisia paikkoja kuin "Erikvalla", "Harittu" ja "Haaga". Tässä luki "Oslo". Näyttipä olevan Norjan rekisterissäkin. Harvoin kuulee juttuja reitiltään eksyvistä kaupunkibusseista, mutta ilmeisesti kun ne sitten eksyvät, ne tekevät sen kerralla kunnolla.

Rahanpuutteeni on nykyään sitä luokkaa, että kun edelliset kymmenisen vuotta ostin cd-levyjä sellaiset 30-60 vuodessa, ostin tänään vasta kolmannen levyn kuluvan kalenterivuoden aikana. Kanen käytettyjä selatessa tuli vastaan White Stripesin toissavuotinen Elephant, joka nyt räimää täyttäen kaikki kahdeksantoista minun käytettäväkseni suotua asuinneliötä hyvällä musiikilla ja kesällä. Rock on hieno asia kun se tehdään hyvin.

En tiedä näytinkö epäilyttävältä toissayönä kolmen aikaan esiintullessani sateenkostean rantapajukon keskeltä jossain Halistenkosken suunnalla, mutta ainakin ainoa kilometrin säteellä kulkenut henkilö, joka sattui olemaan prikulleen sillä kohdalla josta esiintulin, rivensi askeliaan. Joka kesä sama juttu. Minut tapaa aamuöisin pusikoista kun en saa nukuttua. Siistiä! Kaikki mukaan!

Jos minulla olisi ipodi värjäisin ne kuulokkeet mustiksi ettei kukaan tietäisi että minulla on ipodi kun kuljen kadulla ipodia kuunnellen.

Tortilla sprutar varje dag

Veljeni tapasi baarissa miehen, jonka tyttöystävä oli junassa takanaan istuneen vanhan pariskunnan kuullut kertovan tarinaa pienen kaupungin toriaukiolla vesilätäkköön hukkuneesta pikkupojasta ja tämän äidistä, joka sittemmin niitti kyseenalaista mainetta naimalla paikkakunnan tunnetuimman rikollisen ja hankkimalla tämän kanssa liudan uusia lapsia, joista jokainen oli tehty vain tarkoituksella korvata hukkunut poika. Veljeni kertoi tätä minulle eräänä sateisena aamuna linja-autoaseman kahvilassa, jossa ei lisäksemme ollut ketään muuta. Kertomus sinällään ei minua kiinnostanut, ja ajatukseni harhailivat ikkunan taakse ohi ajavien autojen pariin ja takaisin, kunnes aivan yhtäkkiä tunsin koko paikan sähköistyvän ja huomasin veljeni katsovan minua.

"Oletko koskaan katsonut peiliin", hän kysyi, "ja nähnyt siinä juuri sen asian mitä olet elämältä halunnut, kaikki toiveesi toteutuneena, mutta tiennyt samalla että kyseessä on nimenomaan peilikuva, totuuden vääristymä, eikä täten kuvaa sinun elämääsi lainkaan?"

En uskaltanut vastata, kysymys oli liian harkittu eikä tuntunut kaipaavan minun osallistumistani siihen missään muodossa. Pysähdyin kuitenkin miettimään siinä esitettyjä asioita enkä lähtenyt koskaan enää liikkeelle. En jatkanut matkaani.

Mutta Turkuun palasin tänään illalla, vuorokautta alkuperäistä suunnitelmaani myöhemmin ja hyvä niin; toisaalta minun olisi tähän ikään mennessä pitänyt oppia, että suunnitellut matkani lähes aina venyvät vähintään yhdellä päivällä. Uusia kokemuksia: miltä tuntuu pitää kättä vatsalla ja tuntea vauvan potkut. Kummalta tuntuu, vaikkei sen olisi etukäteen voinut kuvitella niin kovin kummalta tuntuvan.

Tuntui kuin olisin Kokkolan kaduilla kävellyt viikko tai kaksi sitten, ja koska sieltä todellisuudessa viimeksi poistuin viime syyskuun ensimmäisenä päivänä, oli tunne outo. Ja kun sanon "outo" tarkoitan "selkäpiitä kylmällä kynnellä hivelevä". Ihan todella tuntui siltä että olin siellä suurinpiirtein toissaviikolla. Ihme ilmiö. Jos jaksaisin, alkaisin huolestua kadonneesta ajasta.

Just joo.

Työn ja mielikuvituksen mies

Päätin olla joviaali, ja ajauduin pää edellä pusikkoon mutta helevetin hauskaa oli koko matkan sairaalaan. Jos totta puhutaan, mitään edellisen virkkeen asioista ei tapahtunut. Toukokuun viimeinen päivä näyttäytyi yliopistonmäellä siten, että kuudennen vuoden opiskelijat ryntäilivät paniikissa laitokselta toiselle ilmoittautuen, viimeinen mahdollinen päivä kun oli, kesätentteihin. Mutta minä ja Saara istua rentouduimme keskusaukion penkillä nauttien kivettömiä viinirypäleitä. Kyllä se on kuulkaa kesä nyt. Se alkaa tahollani konkretisoitua etenkin ylihuomenna, kun ensimmäinen todennäköisesti lukuisista junamatkoista halki Suomen on edessäni; matka käy Kokkolaan, jossa käyn lunastamassa Carmabalilta euroviisuvedonlyönnistä voittamani pizzan. Lukuisia muitakin matkoja tiedossa, ja mitä sitten vaikka tämä kesä ajaa minut konkurssin partaalle? Niin käy joka kesä! Sehän kesässä on hienoa! Ei kun huonoa piti sanomani.

Oheinen kuvani (suurkiitokset osaavalle kuvaajalle, exmelle, joka kuvan myös käyttööni luovutti!) on herättänyt mielleyhtymiä supersankareihin, enkä pane moisia pahakseni. Ugus-miehen supervoimia ovat vihollisen mykistäminen ja yliluonnollisen pieneen tilaan mahtuminen. Hänellä on myös hämmästyttävä kyky vituttaa. Silti toisinaan tekisi vain mieli halata kaikkia lukijoitani kollektiivisesti. Kimppahali! Anyone...? Echo....?

Jos liikutte Turussa lähipäivinä, poiketkaapa Kirjakahvilassa ostamassa itsellenne oma RAPA.

Pihatien sora oli yön aikana muodostanut kuvioita

Keskimäärin kuinka monelle ihmiselle sanoo elämänsä aikana "älä pelkää"? Keskimäärin kuinka monta lasillista yönlämmintä viiniä kerrostaloasukas juo aamupäivällä tietokoneensa ääressä? Minua huvittaa se ajatus, että näillä asioilla on yhteys. Ja tietenkin minua huvittaa sekin ajatus, että olisi olemassa kaksi asiaa, joiden välillä ei olisi mahdollista nähdä yhteyttä. Vaikka ei välttämättä voisikaan sanoa että kaikella on tässä maailmassa tarkoitus, voi silti todeta tasapainon saavuttuvan lopulta kaikessa. Mikään ei jää käymistilaan, ja minkään jäljiltä ei, vuonna miljoona ja risat kun universumi sanoo pips ja siirtyy seuraavaan kortteliin, todeta "tämä on vielä kesken".

Näköjään kaksi lasillista. Ainakin tänään. Kyytipojaksi irtokarkkeja.

Viime yönä näin miten jänis venyttelee. Ja hautoja. Muistatteko miltä lapsena näyttivät jäniksen jäljet lumessa? Ison sormen tökkimiä hangessa; ja eikö olekin raivostuttavaa alkaa tähän aikaan vuodesta puhua lumesta? Koska jänis venyttelee kuin kissa, tarkoittaako se, että ne polveutuvat samasta eläimestä, ja ennen kaikkea: onko sen eläimen nimi kinis? Miksi sana "polveutua" tuo mieleeni aina kuvan loputtomasta raajasta, joka avaruuden tyhjyydessä yhä uudestaan itsekseen niveltyy? Hautakiveen oli hakattu henkilön etunimet "Ensi Lemmitty", mutta vaimo on aina vain "hans hustru". Lakkasin olemasta yksilö G.A. Petreliuksen haudan äärellä. Miksei minun mukaani ole nimetty kaupunginosaa?

Tasapaino.

(Ai niin ja piti sekin kertoa, että viime yönä näin unta, joka sijoittui 60-luvun alkuun. Siinä esiintyi nuori kirjailijalupaus Pentti Saarikoski, jota kustantajan edustajat, minä kuuluin heihin, painostivat hylkäämään alkuperäiset ambitionsa ja kirjoittamaan mammuttimaisia historiallisia romaaneja, koska toisen kustantajan talliin kuuluvalle Mika Waltarille piti saada kilpailija. Aikansa mietittyään Saarikoski suostui. Se oli jokseenkin masentava uni.)

Viime aikoina on ollut monilla tapana poimia edustavia otoksia uusien blogien virrasta, ja minä liityn joukkoon, koska ajatus on hyvä. Juuri tällä hetkellä elättelen toivoa, että sekä Meganin muistokirja (ei ainakaan toistaiseksi vielä Blogilistalla...) että Hassuja tarinoita siilisaarelta löytäisivät lukijansa. On se kumma ilmiö, että hyvin kirjoitettua tekstiä lukee aina mielellään.

Tänään alkavat Subilta X-filesin uusinnat. Taidanpa katsoa.