Voiko ihmisen identiteetti lopulta olla sidottu kiinni mihinkään niin arkipäiväiseen kuin sukupuoleen? Eikö ihminen ole niin paljon kaikkea muutakin lopulta, mielekkäämpää? Identiteettiään voi koristella ripustamalla ylleen vaatteita ja koruja, sitä voi etsiä lääkepurkista tai samanmielisten seurasta, sitä voi räiskiä kankaalle tai muistikirjaan tai digikennolle, joskus vielä filmillekin. Mutta se varsinainen minä ei ole yksinomaan missään näistä. Se pakenee otetta kuin niljainen ankerias, slups vain se luiskahtaa toisaalle ja taas toisaalle.
Ja muistot siitä mitkä asiat ovat sille todelliselle minälle joskus olleet tärkeitä luiskahtelevat kauas saavuttamattomiin siinä samalla. Slipsis vain. Sinne meni taas jokin oleellinen osa itseä.
Vai onko sittenkin oleellista se mikä jää jäljelle?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti