Kerran kävin kustantamon tiloissa. Siellä naputeltiin vauhdilla lehdistötiedotteita: bestseller-täti oli tulossa Suomeen! Hän näytti mediakuvassaan tekoälyn generoimalta hirviöltä. Hissi vei minut alakertaan, missä jouduin taistelemaan sinne majoitettujen esikoisrunoilijoiden kanssa ylhäältä tiputelluista ruuantähteistä. Olipa kerran "antologia". Sitä kautta sai nimensä piirien tietoisuuteen. Harmi että piirit olivat kuolleet ja pitkälti maatuneetkin jo sukupolvia aiemmin.
Vieläkö on kirjastoja? Nuorena yritin sellaisen kautta tutustua kansamme kanonisoituihin klassikoihin. Umpimielinen merkityksettömyys löyhkäsi sivuilta, joille painetut kirjaimet lipuivat hiljalleen mustaksi massaksi mieleen ja pöydänpintaan. Olisipa hienoa pyyhkäistä se pöytä puhtaaksi: pois kaikki mukanokkelat haavikot ja itsetärkeät leinot. Historian nostaminen jalustalle on varmin tapa estää mitään uutta koskaan sen varjosta nousemasta.
Olispa sokeria.
2 kommenttia:
Historiaa kirjoittaa kynää pitelevä käsi
Tämä on totta, ja ongelmallista.
Lähetä kommentti