6.7.19

Vaimoni laulavat varpaat

Olen tällainen:

Leivinuunissa räiskyi tuli, useamman vuoden liiterissä kuivuneet männyt paloivat komeasti. Yhtä halkoa pitkin viiletti hämähäkki. Puu oli toiselta puolelta jo tulessa, hämpillä oli kiire kohti turvaa, mutta lieskat löivät menosuunnassakin. Elinaikaa oli jäljellä sekunti tai pari. Sen paremmin miettimättä työnsin käteni uuniin. Hämähäkki kipitti sormelleni ja kämmenselkää pitkin ylös. Kuljetin sen ruokakomeron oven juurelle ja laskin lattialle. Se livahti oven alta kohti viileämpiä mestoja. Vasta tässä vaiheessa huomasin että käden ihoa hivenen kuumotti. Hihansuusta roikkuva lanka oli mustunut.

Viime kesä oli kuumuudessaan melkein eläimetön, tänä vuonna olen bongaillut pienellä maapalstallani kyitä, juotikkaita, sammakoita ja ojantäydeltä nuijapäitä, paljon sisiliskoja, supikoiraperheen ja oravapesueen: kuusi pörröhäntää telmi samalla männynoksalla toistensa yli ali ja ympäri. Kameraa ei tietenkään ollut sillä hetkellä mukana. Harvoin se muutenkaan on silloin kun eläimiä vilistää nurkissa; siksi kuvani tuppaavat olemaan vähän stabiilimmista asioista. Kuvaanpa kuitenkin, etenkin kaikkea pientä. Insta-tililtäni voi käydä ihmettelemässä havaintoja.

Kirjoitan yhtä kirjaa, editoin toista, ideoin kolmatta. Sitten on kaikki ne valmiit käsikset jotka muuten vain lojuvat nurkissa. Olen palannut pöytälaatikkouralleni. Hyvä minun on siellä, muistilappujen seassa.


Ei kommentteja: