Kortit pöytään

Eilen illalla tyttären kaksitoistavuotisyökyläilysynttärien vieraskatras pelaili innoissaan Cluedoa, tuota kokoperheen murhaviihdepeliä. Tämä sai nostalgian pyyhkäisemään ylitseni – niinpä vain tuon ikäisenä itsekin epäilin pastori Vihreän suorittaneen murhan kynttilänjalalla biljardisalissa. Muistan kuinka tuohon hirmutekoon johtaneet tapahtumat lipuivat silmieni editse. Kuvittelin mitä kaikkea onkaan täytynyt sattua, että pastori sortuu tällaiseen tekoon... ja vieläpä biljardisalissa. Harmikseni se 80-lukuinen Cluedo on vanhempieni nurkissa maalla, sen korttien outo kuvitus kiehtoo mieltä, ja olisin mielelläni listannut professori Luumun (vakiohahmoni aina kun pelasin) tähän. Niin siis mihin, kysynette. No tähän "Viisi lemppari-pelikorttiani"-listaan tietenkin, näkeehän sen otsikon tuosta alta:

Viisi lemppari-pelikorttiani

5: Colt Express, Cheyennen lyömiskortti.

Western-kliseitä nautinnollisesti kierrättävä Colt Express on toistaiseksi tuorein lisä pelihyllyyni, mutta heti kesällä kun sen kirpparilta löysin (lähes iskemätön, kolme euroa), peli nousi suosikkilistalla korkealle. Kolmesta kuuteen ryöväriä (kaksinpelissä kummallakin pelaajalla on kaksi hahmoa) on halki aavikon kiitävässä pikajunassa tarkoituksena kerätä taskuihinsa mahdollisimman arvokas saalis. Vaarana on paitsi ne muut ryövärit, myös junassa vaeltava sheriffi ja satunnaisesti öykkärien touhuun kyllästyvät matkustajatkin. Pelin ytimessä on tapahtumavuorojen etukäteinen ohjelmointi: jokainen läiskii toimintapakkaan sarjan kortteja asioista joita haluaa seuraavalla vuorolla tehdä, ja kun pakka on valmis, kortit pelataan. Seuraa väistämättä yhteentörmäyksiä, suunnitelmien täydellistä epäonnistumista, mukavia yllätyksiä, hilpeää kaaosta. Intiaanineito Cheyennen erikoisominaisuus on kanssakilpailijaa mätkiessä tältä omaan taskuun siirtyvä ryöstösaalis, mikä tekee Cheyennestä yhden parhaista hahmoista ja tästä turpiinvedosta yhden hänen parhaista korteistaan.

4. Battle Line, norsu

Kun Battle Linessa lyödään norsu pöytään, niin se tarkoittaa että aletaan olla tosissaan. Tämä Reiner Knizian kaksinkamppailu on ehdoton ikisuosikkini mitä tulee kahden hengen peleihin; armotonta kyräilyä, laskelmointia, riskinottoa ja piinaavaa tuskaa kun se vastapuoli prkle jemmaa niitä suunnitelmiaan. Mutta ans olla kun tiskiin isketään elefantti. Siinä aletaan pöydän toisella puolella kummasti kalveta. Paitsi tietenkin jos kyseessä on mitä läpinäkyvin bluffi – pokerinaama onkin kohtuullisen hyvä ominaisuus Battle Linea pelaavalle. Toissakesänä tämä otettiin pitkän tauon jälkeen esiin, ja muistaakseni olin aika ruosteessa, mikä oli kyllä kova pala kun aikoinaan tässä kehityin mestaritasolle, ainakin jos minulta kysytään.

3. Fungi, huhtasieni

Voisiko olla enää miellyttävämpää teemaa pelille kuin sienestys? Jaa no voisi kai, mutta on tämäkin hyvä. Fungi on kahden pelattava kortinläsikintä sekin, ei yhtä piinaavan intensiivinen kuin Battle Line, mutta mukavan suunnitelmallinen kuitenkin. Kerää parhaat sienet, kokkaa niistä parhaat ateriat, siinä perusidea ja eikun metsään, siis kuvainnolliseen sellaiseen, jota simuloi iso pakallinen kortteja. Erittäin kaunis kuvitus Fungissa on, ja sopivan leppoisa pelitahtikin, jossa tosin jännitteet alkavat kummasti kasvaa kun pakka ja sitä myöten peli alkaa olla loppusuoralla, kädessä olisi kortteja vaikka millaisiin gurmeesessioihin, mutta missä pirussa ne paistinpannut viipyvät... Huhtasieni on pelin harvinaisin ja arvokkain sieni, ja onnekas on se, joka niistä saa aterian aikaan.

2. Chrononauts, Triceratops

Sienestystä parempi teema pelille voisi olla esim. aikamatkustus. Chrononauts tuli hankittua omaan hyllyyn jo vuosia sitten, mutta on jäänyt vähän vähälle pelaamiselle, harmi kyllä. Peli on mainio ja nokkela, hyvinkin omaperäisiä mekaniikkoja pyörittelevä ja yllätyksellinen; jopa erittäin juonellinen, mikä puhtaasti kortteihin perustuvassa pelissä on kovin harvinaista. Mukana on kortteja laidasta laitaan, esim. eri aikakausilta poimittavia artifakteja, kuten tämä Triceratops, jolla ei pelissä sen kummempia ominaisuuksia ole kuin muillakaan ajassa hajasijoittuneilla esineillä, mutta tähän se valikoitui ylivoimaisen sympaattisuutensa vuoksi. Katsokaa nyt tuota.

1. Talisman, kyklooppi

Jos Battle Line on kaksinpelisuosikkini, Talisman on se monen pelaajan lautapeliykkönen yhä vain. Viime vuosina on tullut pelattua lähinnä pelin kymmenisen vuotta sitten ilmestynyttä neljättä editiota, mutta itseltä löytyy tämä suomeksi 80-luvulla julkaistu kakkospainoksen käännös. Ihastuttava suuri pelilauta, kutkuttava kuvitus, hullut hahmot ja käänteet, äkkiväärät tapahtumat ja ylipäätään tarinallisuus puskivat aikoinaan Talismanin pelisuosikiksi, eikä monivuotinen nykypelien pelaaminenkaan ole sitä paikaltaan pudottanut, vaikka moni alan snobimpi harrastaja tätä klassikkoa ylenkatsookin muka vanhanaikaisena. Eivät vaan ole pelanneet oikealla porukalla, sanon minä. Talisman on nerokas peli, ja minkä vaan sen sadoista (!) korteista olisi voinut valita tälle listalle, mutta ykkössijalle ei kai sentään montaa muuta kuin kykloopin, joka kerrassaan ikimuistoisesti pistelee poskeensa jonkun pelaajaparan seurueesta.

Listan ulkopuolelle jäi niukasti Kodama, kun en osannut kauniista korteista valita yhtä tiettyä. Myös patarouva olisi ansainnut maininnan. Ehkä jatko-osassa sitten.