Olen tässä ollut rapiat puoli vuorokautta palkintoehdokkaana. Kyllä mykertää. Pistää ihmisen nöyräksi, mutta ihan pikkuisen rohkenen ylpeäkin olla. Otin kirjan äsken hyllystä. Selailin sitä, ensi kerran kuukausiin. Katselin tekstiä jonka kirjoittamisesta on jo aikaa. Vuosi sitten tahkottiin viimeisiä oikolukuja kustantajan toimitiloissa iltakahdeksaan. Silloin oli lievää epätoivoa ilmassa, mutta ehkä sellainen kuuluu asiaan. Nyt kun on samassa ehdokaslistassa kuin David Mitchell!!! on jotenkin sellainen olo että kaikki se kaaos ja konkretia, työ ja tuska, ilo ja raivo, kaikki se - - no, ei se saakeli turhaa ollut. Johonkinhan tässä tähdätään, ja jos ei nyt palkintoihin sentään, noin lähtökohtana, niin on se ehdokkuus mukava tunne silti. Mutta nyt jo vähän nolottaa tämmöinen avautuminen. Nooh, keittelen kahvia. Juhlasorttia. Huomennakaan tartte herätä aikaisin kun lakkoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti