No huh huh.
Kymmenen vuotta sitten tällä päivämäärällä eräs neuroottinen opiskelijapoika perusti blogin. (no joo, oli se lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä jo silloin) Kymmenen vuotta! Se on pidempi aika kuin Beatlesin levytysura. Siinä ajassa käy peruskoulun (jos jää kerran luokalleen). Kuihtuu miehestä parhaassa iässään tutisevaksi eläkevaariksi, luo kirjallisen tuotannon (pöytälaatikkoon yleensä, jotkut julkaisevatkin), rakastuu, perheellistyy, eroaa, jotkut moneenkin kertaan.
Että eipä siinä. Kenraaliharjoitushengessä tämän bloginraadon jo kerran lopetinkin, mutta ei voi mitään, juhlimaan piti päästä. Meinasin ensin ottaa oluen, mutta kahvi on nykyään mieluisampaa. Eli ei sitten muutaku sumpille! Minä tarjoan leikisti.
3 kommenttia:
No hei, huijausta! Tämän blogin piti olla kuollut. Syön nyt täällä homehtunutta pullaa kun en hoksannut tulla ajoissa paikalle. Ääh.
Mutta vanha onnittelee toista vanhaa!
Sulla on hyvää kahvetta, tuoksu toi tänne. Oliko se Löfbergin Lilaa?
Näin kahvin ääressä, kuppiin tuijottaen, on helpompi puhella vanhojen kesken. Helpompi kuin noitten nuorien.
Ihanko se on kyynel, kun pukkaa nyt silmäkulmasta.
Muistan, kun keihäänä hankeen iski kuin tuhat volttia. Aina olen siitä lähtien tullut Silmikseen, kun omat sanat ovat hukassa. Täältä sai aina. Sanoja, ajatuksia, intoa, uskallusta.
Siitäkö on kymmenen vuotta. No niin. Lähdenkin tästä omaan ruskeaan, hiljaiseen mökkiini.
Kiitos. Kahvista. Ja vuosista.
No niin, eipäs tunteilla nyt... Kiitokset teille huomiosta. Sillähän minä tämän lopetinkin oikeasti, kun lähestyvä syntymäpäivä ahdisti. Ajattelin välttää huomion, missä melkein onnistuinkin.
Olet Mea oikeassa siinä, että melkoista kahvikuppiin tuijottelua tämä on nykyisin. Hyvässä mielessä tietenkin.
Lähetä kommentti