Lateraalinen kontuusioeli "Vain tuuli hänen arkistojaan syleilee"

Kuuden vuoden kokopäivätoimisen blogikirjoittamisen yhteydessä kertyy arkistoon kaikenlaista. Osa kertymästä on aloitettuja tekstikatkelmia, osa on hienoja mutta mihinkään sopimattomia otsikoita, osa on hilpeitä nettitestituloksia. Voi Luoja, nettitestejä. Ne olivat viimeistä huutoa joskus 2005. Mutta minkä tuossa kuva-arkistoja selatessani panin merkille, oli että minulla on kokonainen hakemistollinen blogiin tarkoitettuja kuvia, jotka sitten syystä tai toisesta, yleensä erittäin hyvästä, ovat jääneet käyttämättä. Kenties syynä on ollut mahdottomuus sijoittaa kuvaa mihinkään tervejärkiseen yhteyteen, kenties kuvan pariksi aiotun tekstin osoittautuminen kaikin tavoin mitättömäksi jaaritteluksi tai, pahimmassa tapauksessa, kirjoittajan oman ennakkoluuloisen ja/tai tietämättömän asenteen osoittavaksi höyrypäisyydeksi. Tai todennäköisemmin en ole vaan jaksanut kirjoittaa, tiedättehän te millaista tämä on. Joka tapauksessa kuvia on useampia, osa itse ottamiani, osa netistä löytämiäni, osasta on vaikea enää sanoa. Silti tänään puran arkistoni oudoimmat pikseli pikseliltä tänne. Juuri tähän päivitykseen, juuri nyt. Luvassa siis:

Silmänkääntövankilan käyttämättömät kuvat vuosilta 2004-2009.

Aloitetaan tällä historiallisella lehtikatsauksella. Mummulan vintiltä löytämiäni vanhoja Seuroja joskus kuvasin, ja tämä kansi sisältää minusta erittäin kiinnostavan kysymysmuotoisen otsikon:


Tämän lehden ilmestymisestä on kulunut 37 vuotta, ja nykyisin kysymys kuuluu lähinnä "Miksei Timo T.A. ole vieläkään kadonnut minnekään?" Niin ne ajat muuttuvat. No, eteenpäin. Lehtien kansista tulee mieleen joskus aikoinaan verkossa saatavilla ollut kansigeneraattori. Minäpä pyngersin itseni Parnasson kanteen seuraavin tuloksin:


Kyllä tuo aina Reijon esiintymisen kyseisen läpyskän kannessa voittaa. Pointsit kuvasta Nuutisen isännälle, joka sen on napannut Aurajokirannassa toukokuussa 2005. Laitan sen tässä verkkoon ilman hänen erityissuostumustaan, mutta varmaan hän olisi antanut luvan jos olisin kysynyt. Kaikenlaisten kuvageneraattoreiden kanssa on tullut väkerreltyä muutenkin. Painonvartijoiden sivuilla oli joskus kone, jossa sai testata omalla kuvallaan, miltä näyttäisi laihempana. Päätin käyttää itseäni siellä, ja huomasin kyseisen ohjelman toimivan myös toiseen suuntaan. Niinpä tein itsestäni pullevan. Oi miten onnellisen hyvinsyöneeltä tässä seuraavassa otoksessa näytänkään!


Niin on massu täynnä ja kerrankin leppoisa mieli. Seuraavan animaation laati taannoin exme itse napsimistaan kuvista. Sain luvan sen käyttöön ja niin vain sekin päätyi keräämään digipölyä kovalevylle. Pyydän anteeksi, mutta tässä se nyt on, joskus olen ollut näinkin villillä päällä:



Liikkuvista kuvista puheenollen, tämä seuraava animoitu gif löytyi joskus netistä. Ei siitä sen isompaa, oli vain minusta aika hauska:



Google Earth oli joskus pienimuotoinen obsessio minulle, kunnes olin käynyt koko maapallon läpi, eikä ohjelmalla ollut minulle enää mitään annettavaa. Napsin sieltä kuitenkin havaitsemiani erikoisuuksia talteen. Niistä piti joskus tehdä isokin päivitys, mutta into loppui kahden kuvan jälkeen. Tässä ne nyt kuitenkin ovat:



Ylemmässä on Delhissä havaitsemani melko suurikoinen ihmiskasvo, alempi taas on jostain päin Alaskaa ja melko läheltä maata. Nuo ovat jonkinlaisia vesistöjä, joiden tarkoitus jäi hämäräksi. Vasemmanpuoleisin näyttää Quicktime-logolta. Maailman oudoin mainoskampanja? En minä mitään enää ihmettelisi.

Webkameroitakin tuli joskus katseltua. Mistään erityisestä syystä (uskokaa nyt!) en seurannut kuvaa vammalalaisesta liikenneympyrästä, mutta juuri kun siellä satuin piipahtamaan, kapusi linssin eteen hämähäkki. Kuvakaappasin araknoidin talteen:


Tältä minä muuten näytän vanhana:


En kyllä usko että on noin paljon hiuksia päässä. Kun ei enäänkään ole. Osaan Photoshopiakin käyttää, mistä todisteena seuraava taidonnäyte, jossa maailman söpöimmät jättiläiskissanpennut hyökkäävät Turun yliopiston kasvatustieteen laitokselle. Cameo-esiintymisen tekee Nuutisen perhe:


Loppuun vielä pari kuvaa menneisyydestäni, siitäkin huolimatta että huomaan melkein kaikkien kuvien esittäneen itseäni tähänkin mennessä. Vaan ei kai kukaan väitäkään bloginkirjoittamisen olevan muuta kuin vakava solipsismiharhaisen ihmisen persoonahäiriö? Oh well. Ensimmäinen kuva on joulusaunan jälkeen 1982. Otan siinä tuntumaa lahjaksi saamaani kirjoituskoneeseen. Kuva on enteilevä. Jälkimmäinen taas on täällä vain siksi, että minulla on pakkomielle nöyryyttää itseäni julkisesti säännöllisin väliajoin. Kyseessä on ripille päästyä otettu studiokuva. Te ette enää koskaan katso minua tämän nähtyänne niin kuin ennen.



Voi elämää. Kuuden vuoden kuluttua taas lisää kuvia, jotka olisi ollut parempi unohtaa.