Taustatietoja vaitiolovelvollisille

Kaikeksi on tähän ikään mennessä sanottu vaan ei konservatiiviksi vielä, kunnes tänään Jani ohimennen heitti minun olevan konservatiivisuuden perikuvana tunnettu. Meni siinä hetki kun kokosin itseäni. En väitä ettenkö olisi kädellä vasenta rintapuolta painanut ja hikikarpaloita kulmakarvojen tienoilta hihalla pyyhkeillyt. Moni muu olisi saanut saman määritelmän viskellä ilmoille ilman sanottavaa reagointia, mutta Marginaali-Jani on tunnettu piru lukijaksi, kätketymmätkin piilomerkitykset verikoirana vainuava. Ja, vaikka aikoinaan tiivis blogitoveruutemme onkin ajanvirtaan osin liuennut (no niin, nyt alkaa mennä siirappiseksi tämä...), huomaan edelleen antavani painoarvoa hänen kommenteilleen.

Vaan että! Konservatiivi! Ja minä kun olen kuvitellut olevani kliseisyyteen asti tyypillinen vasemmistolaishippi, humanistisia aineita kukka hiuksissa opiskellut ruohonpolttaja-utopisti. En Conservapediaankaan enää nykyään päivittäin kirjoita! Wikipedian, jota sivumennen sanoen en pidä kovin hyvänä lähteenä (huomaan nyt heti antavani värittyneitä merkityksiä tälle mielipiteelleni) mutta nyt laiskottaa, mukaan konservatismi on "poliittinen, henkinen ja yhteisöllinen näkemys, joka pyrkii säilyttämään vallitsevia ja palauttamaan entisiä arvo- ja yhteiskuntajärjestelmän piirteitä". Heti tämän varjossa ymmärrän Janin näkemystä. Minulla on vahva tendenssi suhtautua epäilyksellä uusiin ilmiöihin; ja mitä suuremmalla rummunpärinällä esiintuotuihin, sen vahvempi. Pidän tätä pikemminkin nostalgismina kuin konservartismina. Nähdäkseni tämä on vain tervettä epäluuloa, tai epätervettä ehkä mutta epäluuloa kuitenkin. Kautta historian ihminen on kapsahtanut katajaan, ja mikä voi mennä pieleen, se 99%:ssa tapauksista menee. Silti olen vankkumaton eteenpäinpyrkimisen kannattaja: ihminen joka pysähtyy paikalleen on henkisesti kuollut ihminen. Konservatiivi siis.

Nostalgisointitaipumustani suurempi syyllinen, jos nyt tosiaan mitään syyllisyyttä tässä etsitään, on se, miten tartun aiheisiin, joista nyt ylipäätään voi tehdä kirjoittajan maailmankatsomukseen liittyviä yhteenvetoja. Jo vuosia sitten päätin kirjoittaa päivänpolttavista aiheista (vaikkapa politiikka, sananvapaudet internetissä, tekijänoikeudet) mittarit punaisella väpättäviä kirjoituksia, jotka iskeytyvät vasten sillä hetkellä vahvinta näkemystä joka kaltaisteni nettikirjoittajien keskuudessa vallitsee. Syynä on pikemminkin vastarannankiiskeys kuin se että olisin järkähtämättä näiden kirjoitusteni takana. Olen kouluikäisestä asti ollut pakkomielteisen allerginen sille, että kaikki ovat kuorossa samaa mieltä. Ajatelkaa itse, minun tekee mieli sanoa jokaiselle, kaikessa. Älkää olko samaa mieltä kuin nuo muut vain koska ette muusta tiedä.

Ajattelin etten koskaan paljastaisi sitä miten suuri vaikutus tällä tavalla mahdollisesti on ollut siihen kuvaan joka Silmänkääntövankilan kautta on minusta piirtynyt, mutta tulipahan esiin. On tosiaan saattanut minut esittää vankkumattoman vanhoillisessa valossa välillä, mutta mitäs pirua minä sille voin että tämä internet on sellainen lammaslauma, jonkunhan se on vastaan sanottava.