Kissansilmä: Postikortteja Gadanovan porteilta

Niin runnoo elämä meitä, ja poloisia taiteilijantapaisia vallankin. Täten myös Kissansilmä, tuo alati yllättävä suomirokin pelastajabändi, kärsiytyi eksistenssissään kriisin asteelle, tuhosi kuusi tuntia pätevää matskua sisältävää masternauhaa ja palasi studioon yrittämään uudelleen; olihan edessä tuo paljon pelätty vaikea kolmas albumi.

Ja tottahan paineet olivat kovat. Aika kului, ihmiset unohtivat. "Jaa mikä Kissansilmä?" alkoi olla ikävän yleinen kommentti kun bändin kuulumisia levy-yhtiön taholta väliaikatarjoiltiin maamme johtaville rocklehdille. Niin katosi mainen kunnia, ja kunnian myötä rahat ja usko tulevaan, sen myötä ihmisen hyvyyteen ja elämän mahdollisuuteen. Mutta kun albumi oli kahdesti tehty ja tuhottu, pilkahti valo yhtyeen kitaristi Fahnstenin ruohontuoksuisissa silmissä: progea pojat.

Eikä toki voi väittää etteikö kaari olisi luonnollinen. Sillä kun arkipäiväisen ränttärokin jättää itsekseen häiriintymättä kehittymään, tarttuu evoluutio niskasta kiinni ja tekee sen mikä luonnostaan tulee: tirriäisestä kasvaa munakas progeteos. Tämä on kuitenkin lajityyppi joka kaipaa urkuria, ja niinpä lähtivät Kissansilmän pojat (ja yksi tyttö) hakumatkalle halki maamme kauniiden kirkkojen. Kuuntelivat kanttoreiden kiskaisevan toinen toistaan vakuuttavampia häämarsseja ja liturgialattareita, kiviset seinät kaikuivat vuosisataista sävelmattoa ja kävipä vallan niinkin, että urkurinhakumatkasta muodostui valtava inspiraation lähde, ja sen seuraukset kantautuvat nyt levyltä kaikkien Kissansilmän fanienkin korvakäytäviin. Lopulta tunnustettiin totuus: ei häät, ei palvelukset, eivät kasteet tai ripit varsinkaan; todellinen tunne löytyy hautajaisista, ja kun bändi kuuli Jepuan keskiaikaisessa kivikirkossa kanttorin musertavan tunnetiloja urkuroinneillaan, oli valinta selvä. Tämä mies liitettiin puoliväkisin bändiin, ja kulkee nyttemmin Kissansilmän keikkabussin mukana nimellä Kalle. Pistäkää nimi mieleen, sillä tämä 2000-luvun Keith Emerson jää vielä historiaan.

Uuden jäsenen myötä siis sähköistyivät loputkin laiskimukset, paitsi ehkä Terkkis, tuo rento basisti. Studiossa alkoi vilske ja vilinä. Siivottiin lattialta pois tuhkat, pullot ja kuvalehdet. Kiinnitettiin mikki telineeseen ja törkättiin plugit pöytiin. Sävellykset syntyivät kuin itsekseen ja Uguksen sävelkynäkin vain hieman teräänsä katkoen lähti käyntiin. Kuin paratiisin pilvenreunalta olisi tuota enkelremmin äänityssessiota saanut katsella, niin sulavasti kaikki luisti, ja niin huimissa tiloissa mentiin ettei tässä maassa koskaan. Kas tämä albumi on juuri sinulle, joka arkesi harmauteen olet suivaantunut!

Ja vain muutamassa viikossa oli albumi valmis. Postikortteja Gadanovan porteilta sisältää pitkään sulavia makupaloja merkitystään etsivistä ihmisistä vertauskuvallisessa maailmassa, jossa niityt ovat vihreitä, vuoret korkeita, yksisarviset harvinaisia ja naiset kulkevat ilman paitaa. "Vertauskuvallisuus on tosiaan taiten rakennettua", toteaa Ugus omista sanoituksistaan myhäillen ja vain lievä anteeksipyyntö hänen elekielestään on luettavissa. Ehei ole tällaista progevääntöä tässä maassa tehnyt kukaan sitten Haikaran! Kahdelle cd:lle venynyt albumi alkaa näennäisen rempseästi melko radioystävällisellä rock-palasella Polje polje, kyllä ketjua riittää!, mutta jo tämän jokapäiväisen työnteon tärkeyttä ylistävän kappaleen päättävä moog-soolo kertoo että kohta mennään ja syvälle. Ja sitten mennäänkin.

Eräänlaisena albumin magnum opuksena voi pitää kakkos-cd:n enimmäkseen täyttävää kappaletta Voimakenttiä, joka 47 minuutin pituudellaan vie kuulijan jonnekin kauniiseen todellisuuteen, jossa sodat, viha, turhat unelmat ja elämän esteet ovat pois lakaistu ja jäljellä on vain rauhaa, rakkautta ja universumin ikiaikaista energiaa jakavia voimakenttiä. Osoittaakseen ettei ole kaupallisten pelleilyjen armoilla, Kissansilmä päätti julkaista kappaleen myös albumin ainoana singlenä; mistä seurasikin muudan maailmanennätys: Voimakenttiä on populaarimusiikin historian ensimmäinen kahden cd:n mittainen single, koska kappaleen b-puoleksi päätetty Voimakenttiä (extended remix) ei kerta kaikkiaan sopinut a-puolen kanssa samalle kiekolle. Radiosoittoa ei ole herunut, mutta ylimielisesti tuhahtaen yhtye tämän kuittaa: "Tiedettiinhän me alusta asti ettei mikään muu kuin kaavoittunut listapoppis enää pääse aalloille!"

Lievähkönä kunnianosoituksena 70-lukuisia progesuuruuksia kohtaan Postikortteja Gadanovan porteilta julkaistaan vain vinyyli-LP:n kokoisissa kansissa, ja nämä Uguksen pitkään ja hartaudella toteuttamat kuvataideteokset ovatkin monen mielestä parasta koko paketissa. Kesällä 2002 käydyn Loimaan kansalaisopiston graafisen suunnittelun kurssin opit eivät vokalistilta selvästikään menneet hukkaan, ja palkintoja ja tunnustuksia kansitaiteestaa Ugus jääkin nyt odottelemaan. "Raivasin kirjahyllystä puolet tyhjäksi pystejä varten", hän toteaa, tuskin leikillään.

Albumi on saatavissa kaikista kunnon levykaupoista juuri nyt, ja Kissansilmä on minä hetkenä hyvänsä keikalla aivan sinun nurkillasi. Tarkkaile kotisivujamme!