Se oli sitä aikaa kun nimeni oli vielä aivan toinen, se alkoi "M'e", mutta kokonaista sanaa on mahdoton kirjoittaa tänne siihen ladatun voiman ollessa kykenevä murtamaan aikaa ja paikkaa. Kuvittelin tekeväni suuria, siis silloin, en nyt, ja inhimillisyydessäni päädyin jokaiseen virheeseen, ja jokainen niistä kirjoitettiin talteen kirjaan ja sen kirjan nimi oli kaikki nimet.
Sielut palasivat matkoiltaan, minäkin tänne talviseen Turkuun, katselemaan ikkunasta niitä samoja tähtikuvioita, jotka olivat eri tavalla taivaalla silloin kun olin vielä nimeltäni "M'e" ja vähän päälle.
Kuule, eivät ne satuta. Muistot. Ne ovat lämpimiä aaltoja ja viisauden sanoja, hahmoja hahmojen jälkeen, kasvoja ja asioita, tuhkasta nousevia kertomuksia. Kuule, tämän haluan sinulle sanoa nyt kun on taas uuden kuukauden ensimmäinen päivä: taas koittaa aika. Hiljaa saapuu kevät tähänkin pimeään, ja kuka kädestäsi silloin pitää kiinni, kuka sinun lähelläsi on, kenen käsivarsille putoat kun astut vahingossa polultasi pois. Minä olin siellä, olin kaikki ne hetket. Tähän asti, ja edelleen.
Mutta on totta vieköön tärkeää että muistamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti