Aamiaiseksi söin Pirkan Korneja hiutaleita, ne maistuivat kuin tajunnanmenetys soisella taipaleella. Niin vuosi käynnistyi, tuntuu että miljoonas. Mitä uutta enää tuo tammikuisuus? Neliöitä pellon pintaan tampatessa kuluvat viikonloput, tai jos lunta olisi. Nyt ei tarvitse muuta kuin sisällä glögiä hörppiä, laiskanlinnaansa vajota kuin entinen eno. Laskujeni mukaan tämä on kuudes vuosiluku, jonka otsikkona taivaalla vilkkuessa kirjoittelen blogia. Vuosirenkaina se ei toki olisi paljoakaan, mutta siinä ajassa kasvaa ihminen niin mittaa kuin leveyttäkin, jos siis siihen on taipuvainen esim. nuoruudesta johtuen. Ei ikäihminen sentään. Itsellekin kierähti pari viikkoa sitten mittariin sellainen lukema että neljäkymmentä on nyt lähempänä kuin kaksikymmentä. Oi nuoruus, pakenet kuin hiusraja. Sen entisen enon meinaan.
Olin varma että minulla vielä puoli tuntia sitten oli asiaa tänne, minkä valossa vuosi alkaa huolestuttavasti.
Kaiketi vain tulppana aivoissa ne sadat päivitysaihiot joita taas viime kerran jälkeen on viljonut mieleen, tai neljä tarkemmin ottaen. Hylätyt neljä:
1. Poronpalasia keittiömme lattialla. Sarvi siellä, sorkka täällä. Kissa pitää niistä.
2. Pätkätyöläisyyteni jatkuu kun työnantaja kehaisten tarjosi jatkosopimusta ja duunariudessani olen toki jo niin pitkällä että henkselit paukkuen sohaisin nimmaria viivalle.
3. Mitä jos näkisi ex-puolison myöhemmän ex-puolison kadulla? Morjestaisiko sitä? Rupeaisinko Facebook-kaveriksi? Kadulla en varmaan. Nyt joka tapauksessa tiedän missä hän asuu.
4. Kävin lapsuudenkotona. Vauvakuvissa näytän enemmän itseltäni kuin teinikuvissa.
Uusi vuosi, typerät kuviot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti