C:llä alkavia katuja olisi ollut valittavana jokseenkin vähäinen kattaus kaiken kaikkiaan, ja minä menin ja valitsin sen lähimpänä sijaitsevan. (no melkein, Civiksenpolku olisi kahden minuutin kävelymatkan päässä, mutta se tuntui jo vitsinäkin huonolta) Linnunteitse matka kotioven ja Catilluksentien välillä: 490 metriä. Mutta koska sijaitsemme Aurajoen vastarannoilla eikä juuri tällä kohtaa ole siltaa, venähtää etäisyys kymmenkertaiseksi. Kelpaa ja riittää ja ei kun matkaan.
Ensi kerran lähdin nyt ovelta itään, ja niin kaikki kolme lähtösuuntaa on projektin aikana käytetty. Extremehenkisenä päivänä saattaa tietenkin vielä pohjoinenkin olla edessä; jos ottaa rantatöyräältä kunnon vauhdin voi pyörällään päästä lähelle joen puoltaväliä (leveyssuunnassa), ja kevyellä vaihteella sujuisi pohjassakin varmasti meno. Mistä moinen miete? Vastatuulesta, mistä muusta. Kuin olisi veden alla yrittänyt eteenpäin, viima veti otsanahan taakse niin että näytin kummituseläimeltä jo Halistensillalla, joka on keskimäärin kolmen polkaisun päässä kotiovelta; niin, eipä tämä Ylioppilaskylä suotta ole kiristänyt grynderien leukaperiä viimeisten parin vuosikymmenen aikana, kyllä tällaisiin maisemiin varmasti moni haikailisi mannermaisten jokirantakerrostalojen tai jopa eristäytyneiden 6h+k+s+at+etc -tiilitalojen rakentamista. Mutta opiskelijatpa ne täällä vaan porskuttavat, siitäs saatte.
Turun vanhinta seutuahan tämä on. Matkani kohdetien päässä sijaitsevat vanhan piispanistuimen perustukset edelleen, 1200-luvulta asti ovat mäessä pysyneet, näköalapaikalla joelle ja sitä myötä laivaliikenteelle. Mitäköhän sen ajan ihmiset ajattelivat niinä myrskyisinä öinä kun huutaen heräsivät unista, joissa näkyi vilauksia elämästä kahdeksansadan vuoden kuluttua? Olisivatko he tänne heitettyinä paheksuneet vai ymmärtävästi hymyilleet Ylioppilaskylää piispantalonsa vastarannalla, entä mitä mieltä he olisivat olleet Maunu Tavastin kadun prameista omakotitaloista, kaupunkimaastureiden takaa pilkottavista paritaloista ja esimerkiksi minusta, farkkutakissa hiukset ponnarilla polkemassa kohti vain itselleen merkityksellisiä kohteita, keinotekoisia sellaisia vielä; ihminen on nimennyt kadut joihin toinen ihminen haluaa päästä. Varmasti ainakin minua he pitäisivät melko mitättömänä tapauksena; sen sijaan Prisman parkkipaikan kiiltävä automeri saattaisi pelottaa tuonaikaista piispaakin, joka varmasti muuten melko peloton mies on ollut. Matkalaisia Taivaasta, vaiko sittenkin Helvetistä, kiiltävine vaunuineen. Vapunaatto sai ihmiset ostoksille, eivätkö ne aiemmin ole tajunneet käydä? Onneksi Ylioppilaskylän lähikauppa on auki huomennakin, ei ole enää aikoihin osannut miettiä pyhäpäiviä siinä mielessä ettei kauppaan pääsisi. Kirkko ja Prisma olivat Vähäjoen pikkusillan eri päissä, toisen edessä autoja sumuna, toisen piha autio vaikka kirkko itsessään näytti melkein houkuttelevalta iltapäiväauringossa. Ajoin ohi kuitenkin.
Koroisiin vievä tie on asfaltoitu aluksi. Siellä sijaitsee "sähköasema", kuten kartta ilmoittaa, upea vanha tiilinen tehdasrakennus keskellä autioita peltoja, ja vyyhdeittäin sähkölankoja on sen sisuksista kasvanut kaikkiin ilmansuuntiin. Ne näkyvät varmasti kaikissa kuvissa; ne luovat verkon johon ahdistuneempi saattaisi tuntea jääneensä ansaan. Koroinen, historiallinen niemi, kahden joen väliin kiilautuva, sähkölankoihin kiedottu.
Olin käynyt kerran aiemmin Koroistenniemellä tältä suunnalta, viime kesäkuussa helteisenä päivänä, jolloin melko epäonnistuneesti yritin kuvata mm. juuri edellä mainittua sähköasemaa. Siinä mielessä paikka siis oli tuttu; aseman ohitettuani jo kunnon vanhanajan hiekkatieksi kuoppineen ja mutkineen muuttunut Koroistentie saapui haaraumaan, josta Catilluksentie jatkuisi oikealle. Mutta voi katastrofin määrää: ei näillä lakeuksilla tunneta katukylttejä, ehkä ketään ei kiinnosta esimerkiksi minun pyöräilyprojektini hyvinvointi, tai sitten sille ei vain ole tarvetta, koko niemellä tuskin asuu kymmentä ihmistä, kaksi maataloa ulkorakennuksineen ja siinä se. Mutta kuitenkin... Katsokaa nyt tuota satelliittikuvaa, uskokaa nyt! Kyllä Catilluksentie on todella olemassa, en keksinyt sitä laiskuuttani, sijoittanut jonnekin varsin lyhkäisen pyörämatkan päähän...
Yllä siis kohdekatuni, joka kylläkin enempi kärrypolkua muistuttaa. Turun keskustan keskeisimpään pisteeseen, keskelle kauppatoria, on tuosta kuvan paikasta melko tarkkaan kaksi kilometriä; ei tämä iso kaupunki ole. On jotenkin hirmuisen kutkuttavaa ajatella että jotkut asuvat siellä; että sinne kaikkein kauneimmalle Aurajokirannalle ikimuinaisen historian keskelle on joskus muuttanut ihmisiä, on tehty maataloja, on vieläkin elämää. Aivan tavallisia ihmisiä he varmaan ovat, mutta voi luoja millaisessa paikassa asuvat. Vastarannalla Ylioppilaskylä, hassua. Pelkäävätköhän ihmiset Koroisissa että kerrostaloasutus joskus saavuttaa heidänkin kolkkansa? Minä varmasti siellä asuessani pelkäisin sitä aivan kontrolloimattomasti ja lopulta pelossani muuttaisin pois, elementtitaloon, lähiöön.
Jätin pyörän parkkiin ruohikkoisten kumpujen keskelle, kiertelin piispanistuimen perustuksilla aikani, joku makasi selällään koivujen keskellä minne aurinko osui. Napsin kuvia, samalla sapetti, mitä näistäkin pienistä otoksista muka kellekään selviäisi tämän paikan aina yhtä hurmaavasta tilasta, avaruudesta, tuulesta, kilometrien näköaloista, joen syvällä kulkevasta uomasta, ei mitään ja lähdin pois, edelleen siitäkin pettyneenä ettei sitä katukylttiä ollut tänne jaksettu pystyttää. Pitäisikö tehdä valitus, minne? Se siitä.
Suivaantuneena Turun katujen huollosta vastaavalle instanssille minä päätin oikaista kotiin käyttämättä katuja; Koroisista vie pitkä polku pellon poikki Halisiin, S-marketin takapihalle tarkkaan ottaen. Tuuli raivosi esteettä siellä, sama Halistuuli, joka Ylioppilaskyläänkin joelta raivoten puhaltaa kaikkein rasvatyynimpinä päivinäkin; sen täytyy olla jonkun muinaisen piispan henki, joka raivoaa ikuisesti täällä, kylmänä viimana pyrkii puhaltamaan ihmiset haudaltaan pois. Mutta nykyiset kerrostalot ovat liian hyviä, sementtiseinät pitävät tuulen ulkona ja piispa raivoaa, raivoaa, vuosisadasta toiseen... Yksin Halisissa on varmasti kymmenkertainen määrä asukkaita verrattuna silloiseen Turkuun; niin, Halinen, nähtynä marketin takapihalta, pellolta, huoltoaseman läpi, se näytti ankeammalta kuin koskaan, ja Halinen on aina ankea, se varmasti tarkoittaa ankeaa jollain niistä lukuisista kielistä joita tänne majoitetut maahanmuuttajat puhuvat. Ei täällä voi saada hyvää kuvaa Suomesta. Moniko heistä tietää piispanistuimen raunioista ihan takapihallaan? Montaako kiinnostaa, ei minua varmasti ainakaan jos olisin tänne muualta tullut. Oman kansan historia on itselle tärkein, vaikka 50% minunkin sukujuuristani on Saksasta, tiemmä...
Se piispa taisi pitää minusta. Tuuli oli nyt myötäinen, mikä on poikkeus Halisissa, yleensä täällä tuuli kääntyy kulkijan mukaan vastaan. Polkaisin marketin pihasta itseni lentoon, ja koskaan ei ole kukaan mennyt Halistensillasta niin hurjaa vauhtia joen yli, sen voin vannoa.
Neljännen pyörämatkan pituus: 5,3 kilometriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti