24.8.05

Pistivät siilon palamaan



Eilen alkuillasta roihahti tuleen Raunistulan vanha viljasiilo, joka sijaitsee suoraan ylioppilaskylän vastarannalla sekä Tampereen että Helsingin suuntaan kulkevien rautateiden välimaastossa. Tuon kuvan otin kesäkuussa tältä puolelta jokea, ja vinossa on kuvaajan käsi, ei rakennus. Vasemmassa reunassa näkyvä matalin osa siiloa oli eilen seitsemän ja kahdeksan välillä ilmiliekeissä kun sitä kerryin muiden mukana katsomaan. Liekit näkyivät kauas, ja savupatsas aivan erityisesti. Tänään aamupäivällä näytti olevan jälkisammutustyötä käynnissä, mies seisoi nosturinnokassa ja ruiskutti vettä, edelleen kohosi sankka savu.

Onneksi palo ei levinnyt laajemmalle, tuohon keltakattoiseen osaan se pysähtyi. Suurin ja näkyvin, itse siilo, välttyi ainakin ulkoisilta vaurioilta. Se on hyvä. Rakennus kuuluu tämän kaupungin ehdottomiin maamerkkeihin, se hallitsee joen pohjoispuolen maisemaa melko suvereenisti. Käyttämätönhän se on ollut jo pitkään, ja jonkinlainen murheenkryynikin, kuten tuon ikäiset rakennukset monesti ovat. Purkaminen maksaa, remontointi maksaa vielä paljon enemmän. Sisätilat ovat niin lahot, että rakennus on kuulemma hengenvaarallinen. Jotkut siellä silti aikaansa viettävät. Päätähuimaaviin korkeuksiin on käyty sutaisemassa tageja ja siilon etuosassa tuossa pienessä kuvassakin näkyvä "DAVID"-teksti on suurin koskaan näkemäni graffiti. Sen tekemiseen on täytynyt koko yö mennä.

Ei kommentteja: