13.11.04

Episode 54: Experiment in fear!!!
(eli "Kaikki rokkarit ovat vain wannabe-musiikkikriitikoita")

Tänään puhun ruuasta, jutun otsikolla ei ole mitään varsinaista yhteyttä tekstiin, mutta se on soinut päässäni jo kaksi päivää ja on pakko käyttää johonkin. Eilen illalla piirsin sarjakuvan jolle annoin saman tittelin, mutta se ei selvästikään riittänyt, jotkut asiat on tehty käytettäviksi loppuun.

Siis ruoka. Jokapäiväinen rahaanielevä elementti, jota on pakko saada sisäänsä että jaksaa ja jota sen vuoksi huomaa vuosi vuodelta kiroavansa yhä pahemmin. Ei minulla ole rahaa ruokaan. Eikä aikaa! Mitä tekevät sellaiset henkilöt, jotka ehtivät joka ainut päivä käymään ostoksilla, miettimään mitä söisivät, kokkaamaan aterian, kenties useammalle kuin yhdelle, syömään, tiskaamaan. Onko heille olemassa muuta kuin ruokaan liittyvää toimintaa? Ahdistun pelkästä ajatuksesta. Minä olen tässä iässä tehnyt niin monet ruokaostokset, syönyt niin monet ateriat, tiskannut niin monet astiat, etten itkisi vaikkei koskaan enää tarvitsisi syödä mitään. Jospa ne vaadittavat ravintoaineet saisi vaikka jonkinlaisilla pillereillä? Veisivät samalla näläntunteen? Yliopisto voisi jakaa niitä opiskelijoille, vaikka kokeiluluontoisesti, minä olisin kyllä valmis osallistumaan vaikka ne vasta betatestaustasolla olisivatkin.

Onhan syöminen tietysti toisinaan ihan kivaa, en minä sitä kiellä. Mukavaa on myös saada joskus oikein hyvää ruokaa, mutta siihen eivät omat taidot enää veny, paitsi ääritilanteissa, joita kutsutaan myös onnekkaiksi sattumiksi. Minä inhoan ruuanlaittoa enemmän kuin mitään muuta kotityötä. Siivoan vessankin mieluummin kuin laitan ruokaa. Jos pitäisi mitata asioita jonkinlaisella plusmiinus-arvoja jakelevalla fiilismittarilla (käsitteen copyright Ugus), hyvän ruuan syömisestä saisi tuollaiset seitsemän ja puoli pluspistettä, ja varsinainen ruuanlaitto taas aiheuttaa noin yhdeksän miinuspisteen verran negatiivista oloa; se siitä. Tiedän tietenkin että elääkseen terveenä pitäisi syödä hyvin. Minä en syö hyvin. Syön tuskin mitään. Eläimet jätin pois ruokavaliostani nelisen vuotta sitten, kasviksiakaan en oikeastaan enää syö. Leipää ja spagettia, ad infinitum, halpaa (paitsi leipä) ja hyvää, siis siinä mielessä että täyttää vatsan. Jos kerran viikossa onnistuu pihiyttään käymään opiskelijalounaalla tai pizzalla saa jo olla tyytyväinen itseensä.

Jos minä olisin diktaattori, pakottaisin elintarvikekorporaatiot tekemään "ihmisenruokaa". Se olisi samanlaista kuin kissanruoka, kätevässä tölkissä josta söisi pari ateriaa päivän aikana, olisi halpaa ja sisältäisi kaikki tarvittavat vitamiinit ja muut pienet hiukkaset joista rakennumme. Ruuanlaitto pelkistyisi tölkin kumoamiseen lautaselle. Tölkeissä olisi idioottimaisesti hymyilevien huuliaan nuolevien ihmisten kuvia.

Ei kommentteja: