Ka, juuri kun viime yönä velloin mitä syvimmässä murheen kurimuksessa, avasin television tarkoituksenani turruttaa ajatteluni zombin tasolle. Ja mitä näenkään, paitsi juuri sillä samalla sekunnilla alkavan Conan O'Brienin. Ei sattumaa, johdatusta! Heittäydyin sohvalle ja jäin katsomaan ja on se kumma mutta ei minuuttia kulunut kun jo huomasin ääneen nauravani. Voi Conan, Conan. Vielä pari vuotta sitten ohjelmasi ärsytti minua. Nykyään olet juuri oikeassa paikassa juuri oikeaan aikaan, ja vaikkei ohjelmassasi milloinkaan tunnu tapahtuvan mitään älykästä tai mitään maailman tilanteen kannalta merkityksellistä, löydän yhä useampana päivänä itseni ruudun äärestä vastaanottamassa valloittavaa hymyäsi, jota - äläkä ota tätä koomikonkykyjesi vähättelynä - pidän menestyksesi avaimena. Miten kukaan tuollaisella hymyllä varustettu voisi olla saamatta miljoonia katsojia edes hetkeksi hyvälle tuulelle? Olet yksinäisen ystävä. Kuinkahan moni muistaa vielä, että olit ennen talkshow-uraasi käsikirjoittajana Simpsoneissa? Kirjoittamasi jakso "Marge vs. the Monorail" on edelleen sarjan hauskin. Margen kertojanääni lopussa, ja jakson viimeiset sanat "...and that escalator to nowhere", ovat pelastaneet päiväni monesti. Sinun satunnaisen absurdi huumorisi puree edelleen. Kiitos siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti