27.4.04

Pasta á la weirdo

Aina kun kyllästyn silmänkääntövankilaruokaan, kokkaan itse kehittelemääni reseptiin etäisesti perustuvaa herkkua, pastaa á la weirdo. Koska toivon, että muutkin pääsevät kuli-narsistisista taipumuksistani osallisiksi, tarjoan tässä teille höyryävän kuumina kyseisen herkun teko-ohjeet, olla hyvä!

1. Osta mahdollisimman halpaa pastaa. Esim. Neuroshopperin kymmenen kilon spagettisäkki hintaan euroviiskyt (keittoaika n. 55 minuuttia, ei makua) sopii tarkoitukseen mainiosti. Samalla kauppakeikalla kannattaa mukaan haalia kaikki muutkin ohjeessa myöhemmin esiin tulevat ainesosat.

2. Palaa kotiin nuuhkien matkalla leskenlehtien tuoksua.

3. Laita pasta kiehumaan kattilaan, jossa on jouluna keitetty glögiä. Ja sittemmin mm. puuroa, paperimassaa ja pontikkaa. Oikeastaan nyrkkisääntönä on, että mitä harvemmin kattila on tiskattu viimeisen vuoden aikana, sen parempaa tulee pastasta á la weirdo.

4. Kun pasta on kiehunut 3-4 kertaa yli paketissa mainitun keittoajan, on syytä havahtua ajatuksistaan joihin on vaipunut, ja pelastaa hellalta kattila, joka kaiken veden jo ajat sitten haihduttua pois on alkanut sulaa kiinni levyyn. Viskaa kattila tiskialtaaseen, jäähdytä sitä kymmenisen minuuttia veden alla (erästä Pirkka-niksiä mukaellen: ajan voi mitata laittamalla soimaan noin kymmenminuuttinen progekappale! sen viimeisten yhdeksänseitsemästoistaosaatahtien häipyessä eetteristä on kattila tarpeeksi jäähtynyt!), ja raavi sitten sotkusta esiin kaikki edes jossain määrin syömäkelpoiset spagetit.

5. Pastan kiehuessa olet tietenkin paistanut pannulla suuressa määrässä öljyä (huom! Fairy ei ole öljy. Tätä asiaa en voi mitenkään tarpeeksi painottaa.) monia kivoja pyöreitä ruoka-aineita, kuten hillosipuleita, kokonaisia herkkusieniä, Mozartin kuulia, saksanpähkinöitä ja ruusukaaleja. Kuunnellessasi progea sinä hipinkutale unohdit kaikki nämä tuotteet hellalle, ja ne mustuivat melko tummiksi. Ei huolta. Väri ei ole pasta á la weirdon maistumiselle oleellinen asia.

6. Huomaa, että hakatessa kauhaa vasten kattilaa syntyy kiva ääni. Huomaa se yhä uudestaan ja uudestaan, pitkään.

7. Keitä kahvia, lue huomiseen tenttiin, kuuntele joku hyvä levy. Kun vatsasi murahtaa, huomaat taas unohtaneesi ruuanlaiton. Ainekset lienevät jäähtyneet jo siinä määrin, että niitä on hyvä lämmitellä uudestaan. Palaa kohtaan 3.

8. Elleivät hermosi kestä uutta ruljanssia, kasaa ainekset lautaselle. Mausta ketsupilla, basilikalla, viispippurilla, chilillä, sinapilla, oliiviöljyllä, kahvilla, korianterilla, timjamilla, valkosipulilla, HP-kastikkeella, vielä uudestaan ketsupilla, etikalla, laakerinlehdillä, mintulla, sitruunamelissalla, suolalla, tai totta puhuen millä ikinä keksitkin, sillä maku on joka tapauksessa liian hirveä kestettäväksi. Todella. En valehtele, jos sanon että harva ihminen on koskaan tuntenut minua kadulla satunnaisesti kohdatessa sen jälkeen kun on vastannut illalliskutsuuni ja syönyt annoksen pastaa á la weirdo. Mutta sehän on tietysti ollut kutsuni perimmäinen tarkoituskin, ähhähää.

9. Kun kaverisi soittaa ja pyytää pizzalle juuri kun olet nostamassa ensimmäistä viileännahkeaa haarukallista pastaa á la weirdo suuhusi, älä jumalan tähden epäröi sekuntiakaan vastata kutsuun myöntävästi.

10. Kotiin palattua voi sitten tyhjentää ruuanlaiton aiheuttamia kuonakasoja roskapussiin, ja miettiä samalla esimerkiksi sitä, antavatko yliopiston eri oppiaineiden henkilökunnan sukunimet jo tietyn kuvan siitä millainen aine on kyseessä. Meillä täällä Turussa filosofian laitoksella majailevat niinkin runolliset tapaukset kuin "Siipi" ja "Korte", kun taas kotimaista kirjallisuutta kaitsevat mm. "Soikkeli" ja "Rojola". Tuli vaan mieleen.

11. Arkipäivyydessään harmaankalsea silmänkääntövankilaruoka maistuu seuraavana päivänä taas kummasti! (viittaan tällä lähinnä pakastepizzoihin)


Ei kommentteja: