8.11.15

X-Files 3.9: Nisei

Jahas, jälleen on vietetty tarpeeksi aikaa kertajaksojen parissa, jotta voidaan palata salaliittojuonen äärelle. Lähtöasetelmaa ja potentiaalia kyllä piisaa: Mulder on saanut käsiinsä alienin ruumiinavausvideon, joka pikaisesti johtaa agentit keskelle kansainvälistä selkkausta, kun japanilaiset toisen maailmansodan aikaiset mengelenvastineet jatkvat ihmis-alienhybridien luomistaan Amerikan maaperällä 90-luvulla ja sitten heidät yhtäkkiä murhataan jenkkisotilaiden toimesta ja sitten on junanvaunu johon Mulder näkee talutettavan elävää alienia ja sitten kaikki ovat kamalan huolissaan Mulderista joka seuraa sitä junaa ja lopuksi hyppää sen kyytiin ja Scully törmää yhtäkkiä keskelle abduktoitujen naisten kokousta jotka kaikki muistavat hänet ja Scully muistaa yhden niistä japanilaisista lääkäreistä ja...

Oooookei, juonta siis riittää, mutta kuten ennenkin näissä pääjuoneen keskittyvissä jaksoissa käy, tässä alkuosassa (kyseessä on vähintäänkin kaksiosainen jakso tietenkin taas) ei nouse esiin kuin kysymyksiä ja tarkoituksellisia viittauksia milloin mihinkin, ja toinenkin tuttu ilmiö toteutuu: tämä on himpun verran kuivakka jakso. Alkuosa ruumiinavausvideoineen kyllä toimi, mutta ToimintaMulder on sen jälkeen vähän liikaa esillä ja hyvin kertynyt momentti hiipuu. Meno on kerrassaan pitkitettyä varsinkin Mulderin hiippaillessa niin satamassa kuin ratapihallakin piiitkiä aikoja milloin minkäkin nurkan takaa kurkkien trillerimusiikin soidessa. Kamoon. Tästä olisi todennäköisesti saanut pykättyä supertehokkaan yksöisjakson, mutta venytys on päivän sana. Skinner, Lone Gunmen ja Mister X on kaikki heitetty mukaan kun kerran on salaliittojakso kyseessä, mutta jokainen kohtauksista on enemmän tai vähemmän pakotettu. Hei, vakionaamat nyt vaan pitää saada mukaan. Onpa se totaalisen turha Mulderin kaverisenaattorikin kaivettu naftaliinista ensi kerran sitten kakkoskauden pilotin. Plääh. Olen harvinaisen pettynyt.



7.11.15

X-Files 3.8: Oubliette

Olen tämän kolmoskauden kanssa jatkuvasti väärällä aaltopituudella. Moneen kertaan olen valmistautunut näkemään enemmän tai vähemmän kaavamaisen perusjakson, ja aina lopulta on myönnettävä että kyllähän tässäkin taas oli ihan oma uniikki juttunsa. Oubliette oli toki jo lähtökohdiltaan potentiaalisesti hyvä, tai sanotaanko mieluummin paha, epämiellyttävä: 15-vuotias koulutyttö siepataan kotoaan ja erakkomainen mies lukitsee hänet kellariinsa. Paljastuu että hän on paljon aiemmin pitänyt siellä nyt 30-vuotiasta naista vuosien ajan tämän ollessa vielä lapsi. Tämän yhteyden kautta Mulderkin ajautuu juttuun mukaan, ja hänen pakkomiellettään ajaa tietenkin oma siepattu sisar, jonka kohtalo on muutamien harhaanjohtamisten jälkeenkin yhä epäselvä.

Aihe on poikkeuksellisen raju ollakseen ihan normi tv-tuotantoa. Mihinkään seksuaaliseen väkivaltaan ei suoraan viitata, mutta vihjataan - ja jo tällaisenakin tässä on paljon henkistä painolastia. Näyttelijät osaavat asiansa. Kuvausajankohtana vasta 13-vuotias Jewel Staite siepattuna tyttönä varsinkin on uskottava (hänet kaikki muistavat Firefly-nimisestä sarjasta, kuulemma, outo minulle), ja sieppaajasta tulee mieleen Robin Williams One hour photossa. Ei kai tämä sinällään mikään merkittävä jakso ollut, mutta poikkeuksellisen synkkä. Ei humoristisia heittoja, ei yliampuvan absurdeja kuolemia. Hieno, elokuvallinen toteutus, musiikkikin raikasi melkein väkivaltaisen aggressiivisesti välillä. Viimeinen neljännes osui koskettavuudessaan taas jonnekin sinne, missä minunlaiseni raakki aina saa palan kurkkuun ja ahistaa hirveästi. Kellään ei ollut hyvä olla. Viaton kuoli. Kukaan ei oikeastaan voittanut.

Negatiiviseksi loppukommentiksi todettakoon että Mulderin teorioita pitkällisesti naurettavaksi osoittava Scully alkaa olla jo kliseenäkin huono, kun ne teoriat aina pitävät paikkansa, viimeistä piirtoa myöten. Ja eikös tuo "Mulder elvyttää uhria epätoivoisesti, ja Scully käskee häntä lopettamaan, mutta uhri on sittenkin elossa"-kohtaus ole tehty ennenkin? Onhan? Niin tutulta se tuntui.


2.11.15

X-Files 3.7: The Walk

Onneksi tämän ja The Listin välissä oli sentään yksi jakso. "Suljetussa ympäristössä toimiva henkiolento joka etenee omalla tappolistallaan yksi kerrallaan" on siis nähtävästi seuraava toistuva X-trooppi. No mikäs siinä. Tykkäsin Lististä ja melkeinpä voi sanoa että tykkäsin The Walkista jopa enemmän. Tapahtumapaikka oli tällä kertaa armeijan tukikohta, jonka sairaalassa hoidetaan useita Persianlahden sodassa vammautuneita sotilaita. Kuten vankila aiemmin (ja melkein jokainen paikka joka jaksossa, varmaan päiväkotikin olisi jos joskus X-jakso sinne sijoittuu), on tämä militanttisairaalakin kuin jostain goottitaiteilijan päiväunesta: hämärää kaikkialla, mitä nyt harmaan höyryn läpi valonkajo siivilöityy, aina kovin pitkiä varjoja ympäristöönsä heittäen. Tyypillisen tyylikästä kameratyötä siis, eikä tämä enää yllätä tässä vaiheessa. Outoahan se olisi nähdä Mulder ja Scully päivänvaloisessa ympäristössä, arkisen touhun keskellä.

Mitäpä siis juonesta enempiä. Näyttelijät olivat hyviä. Neliraaja-amputoitua katkeraa sotilasta esittänyt Ian Tracey nyt ainakin (ja pointsit erikoisefektitiimille: oli ihan pakko kesken katsomisen tarkistaa onko näyttelijä oikeastikin raajaton, mutta eipä ole), ja Thomas Kopache perheensä yksi kerrallaan menettävänä ahdistuneena kenraalina oli myös hyvä. Muutamat shokkikohtaukset toimivat keskimääräistä paremmin; tämä oli oikeastaan näyttelijäntyötä ja erikoisefektejä myöten kovin elokuvallinen jakso. Käsikirjoittaja John Shibanin ensimmäinen muuten - nyt kun hänkin on mestoilla, on pääasiallinen X-kirjoittajatiimi tuleville vuosille kasassa. Kenties se tietää vähemmän keskimääräisestä laadusta vajaita täytejaksoja? Aika näyttää.


31.10.15

Non-traffic

Vuoden aikana asuntoni museoitui. Kävin säännöllisesti katsomassa miten remontti eteni. Ei juurikaan. Asiat tapahtuivat nopeina nykäyksinä pitkien seisahtuneiden taukojen väleissä. Kaipasin sohvaani, joka ei väistöasuntoon mahtunut. Se peittyi pölyyn ja unohdukseen. Lapsen piirrokset seinällä kävivät vanhoiksi. Yleensä piirrokset elävät; joku lähtee pois, uusi tulee tilalle. Nämä olivat pysähtyneet syksyyn 2014. Keittiön nurkkiin oli pinoksi kerätty astioita. Vaatekaapit olivat puolillaan vaatteita. Kaikki kirjat, kaikki cd-levyt, vuoden ajan jossain muualla. Pärjäsihän niitä ilmankin, sen sain huomata. Se oli tavallaan huojentava huomio. Sitten joskus kun on aika, voi surutta antaa kaiken mennä.

Nyt palasin kotiin ja olen heitellyt tavaraa roskiin säkeittäin. Tai ainakin varastoinut sitä menemään pois: yksi kaapillinen tyttären pieneksi jääneitä vaatteita. Purkkeja ja kippoja joiden olemassaolokin oli unohtunut. Kirjoja. Mutta on myös kuusi pahvilaatikollista paperitavaraa, oma kertomukseni, sanoin ja piirroksin tehty, ja kaikki ne seinältä poistetut piirrokset, nelivuotiaan näkemys iskästä ja kissasta tanssimassa, valokuvia kaikista elämänvaiheista, sarjakuva joka ei loppunut, muistikirjoja joiden ensimmäiset sivut on käytetty, lappuja, ostoslista jonka alareunaan on kirjoitettu "kiva olla sun muru", lehtileikkeitä joiden tärkeys ei enää avaudu, luentomonisteita ja romutustodistus, kutsu tilaisuuteen ja maksamaton lasku.

Kaksi päivää tuntui oudolta, nyt tutulta. Kissakin voi tänne nyt halutessaan palata. Pitää kysyä haluaisiko.


29.10.15

X-Files 3.6: 2shy

En tiedä mikä on syy siihen että toistuvasti agenttiemme eteen putkahtavat samankaltaiset tapaukset eivät tunnu herättävän heissä mitään muistamisreaktioita (tai tiedänpä: ei-niin-pilkuntarkka käsikirjoittajatiimi), mutta taas niin käy. 2shy on monin tavoin kuin Squeeze, eikä sen paremmin Mulder kuin Scullykaan edes ohimennen mainitse tuosta jaksosta tuttua ja jo kerran sen jälkeenkin esiintynyttä Toomsia. Tälläkin kertaa tapaamme erakkomaisen mieshenkilön, joka melko mielikuvituksellisen mutaation vuoksi tarvitsee yhtä ja tiettyä ravintoainetta muista ihmisistä, jota sitten kerää sarjamurhaamalla. Vaikea sanoa olisiko tämä jakso toiminut paremmin jos Squeezea ei olisi koskaan ollut. Ehkä ei. Juoni oli hyvin geneerinen trilleri, joskin toki internet-chat paikkana josta murhaaja uhrinsa poimi on vuonna 1995 ollut vielä melko eksoottinen. Siitä kai plussaa, monesta muusta ei: jakson naiskuva oli outo, tai sanotaanko suoraan että vanhentunut, siis jo -95 hyvin elähtänyt. Mutatoitunut murhaaja oli toki sopivan epäilyttävä, mutta hänestä puuttui se kriittinen ripaus epäinhimillisyyttä joka teki Eugene Victor Toomsista niin ikimuistoisen. Virgil Incanto on toki nimeään myöten omaperäinen luomus hänkin, muttei aikakirjoihin jäävä. Ei tämä jakso ole X-klassikoita, ja varsinkin viimeinen kohtaus vankilassa, jossa Incantosta yritetään yhtäkkiä kuvakulmilla, filosofisilla julmuuksilla ja italiankielisillä sitaateilla tehdä jonkinlaista Hannibal Lecteriä... Ehei, ei uppoa.

Visuaalisissa efekteissä mennään taas kohtuullisesti äärirajoilla kun vatsahapoilla kokonaan tai osittain sulatettuja ruumiita on ruudun täydeltä. Muuten tunnelma taas oli, kuten yllä kuvailinkin, geneerinen. Aika perus poliisisarjaote tässä jaksossa kyllä oli, minkä Mark Snowkin vissiin oli kyllästyneenä pannut merkille, ja revittelipä sen vuoksi tosi nyrjähtäneillä soundeilla loppukliimaksin aikana. Paras hetki koko jaksossa.


27.10.15

X-Files 3.5: The List

Ensimmäisen kauden kuluessa nähtiin kuusi "paluu kuolleista"-aiheista jaksoa, kakkoskaudellakin aihetta sivuttiin - joskaan ei yhtä suoraan - ja nyt sitten taas. Mitä arkipäiväisintähän tämä alkaa jo olla, mikä mielessä pitäen on vähän hölmöä että Scully alussa naljailee mahdollisuudelle että sähkötuolissa teloitettu vanki palaisi lupauksensa mukaan kostamaan. Mutta palaahan hän tietenkin; hänellä on viiden nimen lista, ja sitä sitten edetään samaan aikaan kun tunnelma vankilassa kiristyy. Henkilökunta saa yhtäkkiä tuntea miltä tuntuu olla "kuolemansellissä", mikä on hyvä idea, ja loppujen lopuksi, vaikka koko ajan yritin vakuuttaa itselleni katsovani aika geneerisellä juonella varustettua täytejaksoa, on pakko myöntää että pidin tästä. The List on tyylikäs jakso, trillerimäinen, hieman kuin kakkoskauden Sleepless. Pääasiallinen tapahtumapaikka on vankila, joka on X-vankilaksikin kolkko. Musta ja vihertävänkelmeä ovat pääasialliset värit, valo tulee jatkuvasti vain säikeinä milloin minkäkin ristikon välistä, kaikuvia kolahduksia ja huutoja ääniraidalla, ja musiikki on lähinnä bassotaajuista jylinää. Vallan hienoa! Näyttelijät ovat kautta linjan hyviä, pelon ja epätoivon sekainen kuolemansellin tunnelma välittyy kyllä, mukaan lukien Scullyn hermostus ylipäätään olla paikan päällä.

Lopuksi agentit, Mulderin epäluulosta huolimatta, päätyvät löytämään ihan ei-yliluonnollisen syyllisen kuolemille, mutta hänkin ehtii heittää henkensä. Pidin tästä lopusta. Pyyhkeen kehään heittäneet agentit palaavat turhautuneina mutta luovuttainena takaisin Washingtoniin, ja katsojille näytetään kun vielä listan viimeinen kohde brutaalisti kuolee. Saavatko Mulder ja Scully koskaan edes tietää siitä? Eivät kai, koska tapaukseen ei enää palata. Siinä mielessä tyylipuhdas loppu, ja uskaliaskin kai; agentit eivät ainoastaan päätyneet väärään lopputulokseen, vaan he eivät koskaan edes saaneet tietoonsa tapauksen loppuhuipennusta. Näinhän kai elämässä asiat menevät, tv-sarjoissa harvemmin.


26.10.15

X-Files 3.4: Clyde Bruckman's Final Repose

Nythän ollaan klassikon äärellä. Tämä on, ainakin minulle, mutta veikkaisin että monelle muullekin niitä ikonisia jaksoja - samassa kastissa kuin ykköskauden Squeeze. Samalla tavalla tälläkin kertaa keskipisteessä on ikimuistoinen vieraileva tähti. Peter Boyle esittää otsikossa esiintyvää iäkästä vakuutusmyyjää, joka sattuu olemaan kirottu ennaltanäkemisen kyvyllä - hän näkee ihmisten kuoleman. Ja kuolemiahan sattuu, kun joku ottaa brutaalisti hengiltä selvänäkijöitä. Bruckman sotkeutuu mukaan kuvioon löytämällä yhden ruumiista talonsa roskiksesta, ja sitten ovat Mulder ja Scullykin mukana, ja simppeli tarina alkaa nopeasti saada oivaltavia vivahteita, hetkiä. Ei niinkään käänteitä, vaikka muutamia yllätyksiäkin toki tulee vastaan, lopussa etenkin. Mutta ennen kaikkea tämä on kertomus vanhasta miehestä joka on luovuttanut tulevaisuuden vääjäämättömyyden edessä. Upeinta tässä Darin Morganin kirjoittamassa jaksossa on komedian ja raskaan surumielisen tunnelman saumaton sekoitus. Suuri ansio tästä lankeaa Peter Boylelle, joka (samoin kuin kirjoittaja Morgan) sai suorituksestaan Emmy-palkinnon. Hän on uskottavan väsynyt, maailman ja kohtalon enimmäkseen lannistama, omaan kykenemättömyyteensä kyllästynyt.

Hiukan etukäteen pelkäsin olisiko tämä jakso menettänyt jotain aiemmasta viehätyksestään, mutta ei suinkaan. Jos mahdollista, nautin tästä groteskien näkyjen täplittämästä hitaasti ja pääosin dialogin voimalla etenevästä kolmevarttisesta nyt enemmän kuin koskaan. Jatkumoakin kehitellään: Bruckmanin yläkerran vanharouva heittää henkensä ja kun hänen jäämistöissään on pieni koira, niin Scullyllehan se päätyy, ja koiralla on ihan oma tarinankaarensa tämän kolmoskauden kuluessa.


25.10.15

X-Files 3.3: D.P.O.

D.P.O. on taas näitä ikonisia jaksoja, kertakaikkisen hyvin muistiin piirtyneitä. Sinällään tarina ei (varsinkaan Marvelin sarjakuvien parissa kasvaneelle) ole kovin omaperäinen: syrjäytynyt teini jolla on selittämätön kyky johtaa sähköä. Siinäpä se oikeastaan... Juoni kulkee oletettua latua alusta loppuun, mutta kyllähän tämän katsoi. Ehkä tämä on kuitenkin niitä jaksoja, jotka ovat jollain tavalla jääneet sinne 90-luvulle. Vuosikymmen näkyy ja varsinkin kuuluu mukavan grunge-voittoisella soundtrackilla; enkä silti tarkoita että D.P.O. olisi jotenkin huonosti ikääntynyt - uskon vain että tämä on ollut paljon coolimpaa nähtävää silloin joskus. Vierailivina staroina ovat tuolloin jo jostain (en kyllä muista enää mistä) varsin tuttu Giovanni Ribisi salamoita kanavoivana luuserina ja vasta myöhemmin pinnalle noussut Jack Black hänen kaverinaan. Kovin 90-lukuista tämäkin. Ja ne kolikkopelit!

Tavallaan taattua kamaa siis, mutta vaikea tästä on sanottavaa keksiä. Näppärä kertajakso, mieleenjäävä ja jotenkin sympaattinenkin vaikka loppujen lopuksi hahmot oli piirretty aika köykäisin vedoin. Nämä olivat enempi karikatyyrejä, (huonon) sarjakuvan henkilöitä. Salamaefektit olivat kyllä näyttäviä.