That's me in the corner (eli "Päivä 2 / ∞")

Tänään kahvini on muumimukissa, turkoosissa, Nipsu-kuvitetussa. Lapseni valitsi sen minulle joululahjaksi joskus kymmenisen vuotta sitten. Lahjaksi saadut mukit ovat parhaita.

Tunnustelen kehoani tarkemmin kuin vuosiin, ehkä koskaan. Tunnen veren kulkevan. Tekevätkö lääkkeet työtään? Mistä sen tietää? Mihinkään ei juuri nyt satu. Ikäisekseni minulla on varsin vähän särkyjä tai kolotuksia, selkä tosin ei kestä pitkiä jalkeillaoloja. Ranka oli oudon muotoinen jo nuorena, eikä ole ainakaan suoristunut. Lakkasin kynnet, nypin kulmakarvat. Lisäsin itsestäni selfien iäkkäämpien trans-ihmisten subredditiin. Sain tykkäyksiä ja kannustuksia. Nykyihminen elää sellaisilla, napsii kuin karkkia, ja kuten sokerinhimo, iskee tykkyy-himokin aina pahemmin mitä väsyneempi on.

Ja usein kun on etukäteen suunnitellut tapaamisiin laittautuvansa oikein hienoksi, iskee epäilys ja tulee lähteneeksi vain sinä väsyneennihkeänä miesolentona jollaisena kansalainen ei herätä huomiota kenessäkään, eikä toiveita omassa itsessään.

Mutta päivä kerrallaan, sanoi mummo kun päätä leikattiin.

Päivä yksi

Koe-eläimyyteni ensimmäinen aamu. Tunnen oloni hermostuneeksi. Geeli on kylmää vatsalla; sen olisi ohjeen mukaan voinut hieroa myös reisiin tai harteille, mutta tämä tuntui kätevimmältä. Lisäsin spiron aamun muiden pillereiden seuraksi. Kuulemma se pissattaa ja kannattaa siksi ottaa aamulla ettei yöllä suotta heräile. Suussa maistuu rauta. Juon kahvia HSL-mukista, luen lääkeselosteiden mahdollisia haittavaikutuksia: lihominen, masennus, veritulppa. Ehkä ennen kaikkea tunnen itseni vanhaksi. Hölmöksi ja vanhaksi. Kämmeneni ovat olleet kurttuiset pian kaksikymmentä vuotta, niissä on liikaa ihoa, ne ovat näyttäneet vanhuksen käsiltä aina. Sain geeniperintönä hyvän aineenvaihdunnan: olen pysynyt hoikkana ilman kuntosaleja. Syön mitä sattuu. Pitäisi muuttaa asioita, tottumuksia, mutta elämä on kokoelma tottumuksia, ihminen on tavoistaan muodostettu kollaasi. "Kannathan minua varovasti, jotta olisin kaunis ja ehkä vielä perilläkin", luki laatikossa johon täytekakku oli pakattu. Se kävisi motosta itse kullekin.